Ruotsi haluaa puuttua ruotsin opetukseen Suomessa,
kun samanaikaisesti suomen kielen asema Ruotsissa heikkenee
20.4.2006
Ruotsin valtio aikoo ryhtyä tukemaan ruotsin opetusta Suomessa. Ruotsalaiset ovat huolestuneet suomalaisten heikosta ruotsin taidosta ja yrittävät nyt korjata asiaa valtion tuella. Tarkoitus on muun muassa lähettää Opetushallitukseen ruotsalainen virkamies, joka valvoisi kielen opetuksen tasoa. Ruotsalaiset eivät aiemmin ole tohtineet puuttua ruotsin opetukseen entisessä alusmaassaan. Pelkona on ollut, että huseeraus koettaisiin Suomessa kulttuuri-imperialistiseksi tuulahdukseksi.
Nyt ruotsalaisten huoli on kuitenkin kasvanut siinä määrin, että suomalaisten kehnoon kielitaitoon on pakko puuttua. Viimeinen pisara oli pakollisen ruotsin poistaminen ylioppilaskirjoituksista.
Ruotsin hallituksen selvitysmies Erland Ringborg jättää ensi viikolla esityksensä, johon sisältyy liuta toimia ruotsin opetuksen tukemiseksi. Ringborgin mukaan suomalaisten ruotsin opetusta pitää tukea lähettämällä Opetushallitukseen ruotsalainen virkamies, joka valvoo ruotsin opetuksen tasoa suomenkielisissä kouluissa. Hänen avullaan voitaisiin puuttua epäkohtiin ja tarvittaessa kanavoida vaikkapa rahaa oppikirjoihin, selvitysmies kaavailee.
Selvityksessä ehdotetaan myös mittavaa mielikuvakampanjaa, jossa ruotsin kielen mainostamiseen valjastettaisiin sekä Hanasaaren kulttuurikeskus että sähköiset tiedotusvälineet. Esimerkiksi Yleisradion kanaville haluttaisiin ujuttaa riikinruotsalaisia opetusohjelmia. Lisäksi suomalaisiin rahastoihin sponsoroitaisiin ruotsalaisstipendejä.
Ruotsalaiset ovat neuvotelleet asiasta sekä opetusministeri Antti Kalliomäen (sd.) että Opetushallituksen kanssa. Vastaanotto on ollut pääosin myönteinen, kertoo neuvotteleva virkamies Henrik Lauren Opetushallituksesta.
Suomessa harkitaan parhaillaan, pitäisikö Suomen ryhtyä vastaiskuun ja alkaa kampanjoida Ruotsissa suomen kielen puolesta. Ainakin jonkinlaista vastavuoroisuutta on tiettävästi suunnitteilla.
(YLE24 / Jyri Rantala)
Rkp esittää ruotsinkielisille erillisiä kouluja
15.4.2006
Ruotsalainen kansanpuolue Rkp katsoo, että suomen- ja ruotsinkielisten koululaisten pitäisi käydä koulua eri rakennuksissa. Kannanotto sisältyy puolueen uuteen kaksikielisyysohjelmaan. Se on määrä hyväksyä heinäkuun puoluekokouksessa. Asiasta kertoi Vasabladet-lehti pitkänäperjantaina. Lehti haastatteli ohjelman laatineen työryhmän puheenjohtajaa Maria Björnberg-Enckelliä. "Meilläkin Helsingissä on nykyisin ruotsin- ja suomenkielisten yhteisiä koulu- ja päiväkotirakennuksia. Kaksikielisyystyöryhmä katsoo kuitenkin, että opetuksen pitäisi tapahtua erillisissä koulurakennuksissa", Björnberg-Enckell sanoo.
(STT)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ulkoista puuttumista ja apartheidia! Kaikki keinot ovat olleet käytössä Suomen pakkoruotsituksen varmistamiseksi. Vaan mikään ei auta, kun kansa ei auta.
Suomalaiset ovat kyllästyneet pakkoruotsitukseensa lopullisesti ja sillä sipuli.