Tämä käy selville siitä pelistä jota hallituksen kokoomusryhmä ja eduskuntaryhmä sekä erityisesti viestintäministerin Linden harrasti kohta vuoden ajan. Viime päivinä on selvinnyt, että erityisesti suuret mediatalot pitivät tiivistä yhteyttä ministeriin saadakseen itselleen hyvän ratkaisun. Kyse ei ollutkaan siis Ylen lupamaksuista tai aiotusta Yle maksusta, vaan siitä, että suuret mediatalot halusivat pukinsorkkansa ohjailemaan YLEä.
Mediatalot haluavat neuvostoitua Yleen. Nyt kaunistellen puhutaan siitä, että kyseessä olisi Ylestä ja Mediataloista riippumaton ulkopuolinen arviointineuvosto. Arviointineuvostoon pitäisi koota esimerkiksi 7 merkittävää asiantuntijaa. Kysyä sopii mistä? Ja vastaus on ehkä se, että yliopistomaailmasta, yritysmaailmasta, ulkomailta jne. On selvää ettei semmoista neuvostojen neuvostoa olekaan näillä kulmilla jolla ei olisi kiinteätä yhteyttä Kokoomusta lähellä olevaan yritysmaailmaan, joka rahoittaa Kokoomusta.
Aivan oikein, että kiinnitetään huomiota siihen tosiasiaan, että arviointineuvoston tehtäväksi tulisi katsoa mikä sopii kansankunnan tiedonvälitykseen ja sen tuottajaan Yleisradioon. Kokoomus pyrkinee siihen, että saa suljettua suut riippumattomalta tiedonvälitykseltä ja, että se toimii vain kokoomuksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Yleisradiolta aiotaan viedä suuri osa sen tehtävästi Mediatalojen syliin.
Mikä olisi seuraamus? Nyt ehkä Mediatalot ovat suhteellisen hyvin toimeentulevia, mutta niiden omistajilla näyttää olevan hinku saada talot siihen kuntoon, että ne voidaan myydä kansainvälisille yrityksille. Näihän Kokoomus on muutenkin myynyt Suomea.
Päivän selvää on, että Yleisradio on pidettävä kansankunnan tärkeimpänä monimuotoisena tiedonvälittäjänä.
Kokoomus astui rakentamaansa ansaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.