Ruoka apua

Ruoka-avusta tullut monelle selviytymiskeino
Lauantai 20.3.2010 klo 09.21 Alun perin hätäavuksi tarkoitetusta seurakuntien ruokapankista onkin tullut monelle suomalaiselle selviytymiskeino.
Viime vuonna seurakuntien jakamaa ruoka-apua sai yli 94 000 ihmistä. Seurakuntien jakamaa ruoka-apua haki Suomessa viime vuonna aiempaa useampi ihminen. Viime vuonna apua sai yli 94 000 henkilöä, kun heitä edellisvuonna oli yli 14 000 vähemmän. EU-elintarvikejakeluun osallistuu jo joka toinen seurakunta.
Elintarvikkeita kulki seurakuntien jakelupisteiden kautta viime vuonna yhteensä noin 600 000 kiloa, missä on liki 40 prosentin kasvu vuodesta 2008.
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

muitakin tahoja, jotka tekevät tätä arvokasta työtä.

Kyöskoskella Eloisat huolehtivatnsiokkaasti aiheesta!

Kävin kans syksyllä EU-avustusen sieltä hakemassa. Peruskamaa, jonka tärkeyden tunnustaa silloin, kun siitä on vajaus.

Äänestä

vain nälkäistä väkeä Kiinasta, entisestä Neuvostoliitosta ja joka suunnasta Aasiaa tänne Suomen hyvinvointivaltioon, niin kyllä Suomen kirkko ja EU syöttää!
Mutta miten linee sitten Suomen omien kansalaisten laita, joillle on lyöty lopputili kouraan ja ulosottomies koputtelee ovelle maksamattomien laskujen vuoksi.
En vain tiedä?, kukahan ne kirkollisverot maksaa Suomessa, Suomalisetko, vai Aasiasta tulleet pakolaiset, ja ruokitaanko niillä kirkollisveronsa maksaneita Suomalaisia, vai pelkästäänkö niitä Suomelle työllisyyttä kohentamaan otettuja ja hyvin elintärkeitä maahanmuuttajia?

On melkoisen herjaavaa kirjoitella täällä kirkon avustuksista, mutta ei Suomen alennustilasta, johon kuuluu pitkät leipäjonot ja vierasmaalaisten hyysääminen perusväestön kustannuksella.

Äänestä
  • Täällä nyt ei kukaan nälkään kuole, jos vain osaa vähänkin huolehtia rahaoistaan. Näkee kun ihmiset hakkaa 'vähiä' rahojaan peliautomaatteihin ja sitten mennään hakemaan ruoka-apua.

    Äänestä

  • Niin se kuuluisi olla. Heti kun se sanottiin ääneen eduskunnassa niin
    eräät veti herneen nenään. Kummankohan ryhmän olot ovat Suomessa
    paremmin, maahanmuuttajien vai pitkäaikaistyöttömien Suomen kansalaisten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkä kurki kirjoitti:

Ruoka-avusta tullut monelle selviytymiskeino
Lauantai 20.3.2010 klo 09.21 Alun perin hätäavuksi tarkoitetusta seurakuntien ruokapankista onkin tullut monelle suomalaiselle selviytymiskeino.
Viime vuonna seurakuntien jakamaa ruoka-apua sai yli 94 000 ihmistä. Seurakuntien jakamaa ruoka-apua haki Suomessa viime vuonna aiempaa useampi ihminen. Viime vuonna apua sai yli 94 000 henkilöä, kun heitä edellisvuonna oli yli 14 000 vähemmän. EU-elintarvikejakeluun osallistuu jo joka toinen seurakunta.
Elintarvikkeita kulki seurakuntien jakelupisteiden kautta viime vuonna yhteensä noin 600 000 kiloa, missä on liki 40 prosentin kasvu vuodesta 2008.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu