Olen hieman huolissani pikkusiskostani, sillä luulen että hän on masentunut. Kuitenkin kun etsin netistä tietoa ja lainasin kirjastosta muutaman kirjan niin huomasin että jotkut merkit ovat aivan päinvastaisia. Useissa lähteissä sanottiin esimerkiksi ettei jaksa huolehtia ulkonäöstään, koulumenestys huononee yms. mutta siskoni on mielestäni vain kaunistunut viimeisien kuukausien aikana: hän mm. hoitaa ihoaan, ei meikkaa silmiä mustaksi enää jne. Hän myös panostaa opiskeluihin todella paljon ja pärjää nyt lukiossa paljon paremmin kuin yläasteella. Kuitenkin samaan aikaan hän myös väsyy ja näkee ihan selvästi ettei hänellä ole kovin hyvä olo. Kun häneltä kysyy, hän vastaa esimerkiksi ettei koulussa mene niin hyvin kuin hän haluaisi, hänellä on tavoitteita joita ei ole saavuttanut jne. Olemme yrittäneet perheeni kanssa saada häntä käymään koulupsykologilla tms. mutta hän ei tahdo ja vetoaa taas siihen että kun hän on saavuttanut joitain hänestä tulee onnellisempi. Koulussa hän on kai ihan hyväntuulinen, ainakin hänellä on kavereita. En usko myöskään että heidän taholtaan tulee jotain painostusta koska olen tavannut heitä ja vaikuttavat kaikki mukavilta ja fiksuilta. Kotona sitten yleensä apaattinen vaikka parempiakin päiviä on. Mietin myös syömishäiriötä, mutta hän kyllä syö ihan hyvin 4-5 krt päivässä ja terveellisesti sekä liikkuu (muttei liikaa).
Vaikuttaako tämä masennukselta, vai pitäisikö meidän vain odottaa että ne hänen tavoitteensa on valmiita.
Vaikuttaako tämä masennukselta, vai pitäisikö meidän vain odottaa että ne hänen tavoitteensa on valmiita.
Vastaukset 12
Vanhimmat
..aistii, jos jotain vialla. Jälkikäteen moni totetaa, että olisipa luottanut vaistoihinsa. Siskosi ei halua kuitenkaan avautua sinulle, koska saatat olla liian läheinen ja suojueluhalusi siinä mielessä jopa tungettelevaa. Josko keskustelutyylin muuttaminen auttaisi - hieman enemmän painotat hänen omaa vastuutaan huomata oma tilanteensa. Muuten kyllä aika hankala tilanne.
oletko kuullut sisarrusketeudesta?
Onhan tuo sisko selvästi pöpi ja koko perhe sen huomaa, kun vain jatkuvasti perustellen huomauttelen.
Huluuden kun voi aina osittaa normaali on utopiaa.
sisarrusketeudesta?
SISARRUSKATEUDESTA
että otit myös tuon asian esiin. "Mielialahäiriöiden" merkkejä voidaan nähdä myös ilman oikeaa syytä ja sitä tapahtuu nimenomaan sisaruskateuden merkeissä. Joskus koko perhe voi huonosti, mutta joku on valittu syntipukiksi. Ihan sama suoriutuiko hyvin vaihuonosti.
En usko että kyse olisi mistään sisarkateudesta, mutta toisaalta en tiedä mitä siihen liittyy joten voisi olla kiva jos joku kertoisi siitäkin. Kuitenkaan mielestäni siskollani ei ole mitään kadehdittavaa. Hän oli joskus ala-asteella ja yläasteen alussa pulska ja hänellä oli akne jolloin hänen itsetuntonsa oli aika nollassa, mutta nykyään hän on meistä se paljon paremman näköinen. Hän on myös aina ollut meistä se fiksumpi ja vanhempani latasivatkin kaikki ammattilliset toiveet hänelle, itse en nimittäin koskaan olisi pärjännyt lukiossa. Ei häntä kuitenkaan ole painostettu ja sellainen "haluan menestyä" asenne on hänestä itsestään lähtöisin. Hän ei kuitenkaan mainosta mitenkään osaamistaan ja näyttäisi vähän siltä että hän nolostuu jos joku kehuu häntä julkisesti. Olen miettinyt että hänellä olisi jotain itsetunto ongelmia jos hän ei vaikka tunnista eroa sen pulskan ja muuttuneen itsensä välillä tai että hän olisi perfektionisti mutta en tiedä miten hänen oloaan voisi sitten parantaa.
Oikeasti aika vähän pystyy auttamaan. Mieti asia niinpäin, että siskosi haluaisi apua, mutta mitä sinä voisit tehdä? Taikoa hänet erilaiseksi? Muuttaa elämänolosuhteet ja aiemmat kokemukset joksikin aivan muuksi? Muuttaa ihmisten suhtautumisen häneen ja hänen suhtautumisen ihmisiin erilaiseksi? Mitä SINÄ voit?
Mieti asia niiden kannalta, jotka haluais apua, haluais elämän muuttuvan ja kun he lopulta huomaa, ettei se haluaminen merkitse, huomaat, että jostain muualta on lähdettävä. Ehkä siskosikin ymmärtää sen, ettei haluaminen tai asioiden toivominen paremmiksi edes toisten kautta ja varsinkaan toisten kautta, ole ehkä mielekästä. Se on sama kuin alkaisi esittää elämälle vaatimuksia, että niin ja näin pitäisi olla, ja kun ei ole, onhan se turhauttavaa kun maailma ei pyöri oman navan ympärillä. Ja on ehkä parempi silloin olla hiljaa ja kestää se mitä on.
vakuutuneksi kyse on Sinun sisarruskateudestasi.
Et voi hyväksyä hänen nykyisyytään ja siksi kaivat ja kalvat.
Hän oli joskus ala-asteella ja yläasteen alussa pulska ja hänellä oli akne jolloin hänen itsetuntonsa oli aika nollassa,
mutta nykyään hän on meistä se paljon paremman näköinen.
..minä en pidä tuota välttämättä sisaruskateutena. Enempi aikuiseksi kasvamisen kipuiluna. On vielä paljon sisältä lapsi, vaikka ulkoisesti olisi aikuinen. Ei itsevarmuus kasva yhtä aikaa ulkoisen olemuksen kanssa, se on todellakin aika paljon kiinni siitä, millaisena on tullut kohdelluksi. Lapsuudessa saatuja arpia on vaikea korjata edes myöhemmin. Myös oma suoriutumispakko saattaa olla rankkaa, etenkään jos ei halua tuottaa pettymystä vanhemmilleen olipa nämä esittäneet ääneen odotuksiaan tai ei. SInut taas on jäetty liian vähälle huomiolle, kun lukion vanhat traditionaalit pitävät siskosi kaiken huomiopisteenä. Ja siskoasi saattaa ahdistaa kovasti ellei jaksa panostaa juuri nyt.
Hyvä, että välität, ja olet huolissasi sisarestasi. Läheisethän nämä mahdolliset "muutokset" yms. parhaimmin huomaavat, ei toki aina, mutta hyvin usein. Ehkä sisaresi on tällainen perfektionisti-luonne, täydellisyyteen pyrkijä? Tuli vain mieleen, että, jos asiat eivät menekkään riittävän hyvin, hänelle tulee näitä apaattisia jaksoja.
Yleensä masentunut ihminen on melkoisen aikaansaamaton, ei jaksaisi tehdä mitään, sängystä on vaikea nousta jne... Toki masennuksen alkuun saattaa liittyä ns. mania-vaihe, jolloin ihminen on ylitsepursuavan energinen, ostelee tavaroita (tarpeettomia) huolehtii hyvin ulkonäöstään, pärjää hyvin lyhyillä yöunilla yms.
Siinä ovat nämä merkit kyllä niin selvät, että kyllä läheinen sellaiset tunnistaa (ehkä?)
Jospa sisaresi on välillä vain alakuloinen, eihän sen tarvitse olla välttämättä mitään masennusta? Juttele hänen kanssaan, oikein perusteellisesti, kysele, onko hän onnellinen, onko hänellä ongelmia, haluaako hän apua jne..Eiköhän sisarelleen voi kertoa, jos elämässä on ongelmia, joihin tarvittaisiin apua?
Lukio on siitä hankala paikka, että siellä ei koskaan mikään riitä: vaikka tekisit kuinka parhaasi ja enemmänkin, jos et saa kymppejä, se ei riitä. Voimattomuus vaikuttaa omiin opintoihin, tunteihin ja koulun asioihin eivät myöskään auta asiaa. Lukiossa tulee helposti sellainen olo, että oma ihmisyys tai ihmisarvo määrittyy sillä kuinka paljon jaksaa opiskella. On ihan tosiasia, että lukiossa opiskelijoiden tukeminen on lapsenkengissä verrattuna esim. ammattikoulujen opiskelijoiden tukiverkostoon. Opettajien kyky ymmärtää opiskelijoiden todellista työtaakkaa on huono, sillä he usein näkevät vain oman kurssinsa. Opinnoissa menestymisen lisäksi pitäisi olla vielä hyvä ihminenkin, olla kavereita, jaksaa harrastaa, jaksaa opiskella kotona ja niin edelleen. Jotkut eivät kärsi näistä paineista tai eivät ota niitä itseensä, itse kuitenkin esimerkiksi kärsin suuresti lukion ilmapiiristä (vaikka koulussa pärjäsinkin hyvin) ja paloin lopulta loppuun. En tiedä masennuksesta, mutta taakka asioiden hoitamisesta, jaksamisesta ja täydellisyyteen pyrkimisestä voi olla todella raskas kantaa, ja siihen voi väsyä. Lopputuloksena burnout, joka taas muistuttaa masennusta oireiltaan. Minun vinkkini on, että seurailette siskon jaksamista ja tuette häntä parhaanne mukaan, ja kerrotte hänelle, että se minkä hän jaksaa tehdä on riittävää.
Niin autatte häntä välillä rentoutumaan ja unohtamaan kouluasiat! Läksyjen jälkeen ei enää tarvitsisi ajatella ja hermoilla koulun asioita, vaan elää omaa elämää. Se nimittäin usien unohtuu lukiossa, että on olemassa elämä, joka ei tule aina sisältämään lukion sääntöjä ja paineita. Sekin rääkki kestää kuitenkin vain kolme vuotta.
jos vaan jaksaa opiskella, niin aina parempi. Todennäköisesti siinä vaiheessa kun hän kirjoittaa, ei mihinkään ole enää pääsykokeita ja lukiotulokset on ne, millä mennään eteenpäin jos mennään.
Että kyllä sitä opiskeluakin sopivasti pitää olla. Ja opetella purkamaan niitä paineita, koska paineitahan elämässä on aina. Ei ole ratkaisu se, että paineet pois ja elämä sellaiseksi, ettei niitä ole. Sellaista elämää ei olekaan, mutta se mitä niille tekee on eri asia.
Nyt jos vuoden pari jaksaa, vaikka olis tiukempaa tai ankeampaa, se helpottaa joskus kuitenkin.