kauheat ajatukset

en oikein osaa sanoa ,ajattelen paljon samoja asioita päivässä ja se ahdistaaa, lääkärit ova sanoneet että minulla on masennnus, mutta eipä ne paljon ole tutkineet minua...

mutta nämä ajatukset alkoi n. vuosi sitten kun sain kauhean ahdistus kohtauksen ja siitä se alamäki lähti...

Sub:n tosipaikkadokumenteissa on käsitelty pakkoajatuksia viime aikoina. Eräässä jaksossa yhden naisen pakko-oireiseen häiriöön kuului, että hän pelkäsi, että hän tappaa jonkun. Siitä tuli hänelle pakkoajatus ja lopulta elämää rajoittava asia. Moni tuollainen ihminen joka pelkää murhaavansa jonkun, ei loppupeleissä pystyisi tekemään kärpäsellekään pahaa, ihminen on monesti vain niin yliherkkä, että alkaa pelätä asiaa josta tulee sitten pikkuhiljaa pakkoajatus. Pakkoajatus oli hänelle suuri pelkotila koska hän todella pelkäsi tappavansa jonkun. On tietysti eri asia tappaa joku kuin pelätä tappavansa joku, sitä se terapeutti siinä painottikin. Pakkoajatuksia on niin monenlaisia, ettei loppupeleissä ole merkitystä, mikä ajatus on, "typerimmistäkin" ajatuksista voi tulla elämää pyörittäviä. Myös sairastumisen pelko on yhdenlainen pakkoajatus. Ja pakkoajatuksesta on hankala päästä eroon ilman terapiaa ja joillakin se alkaa saada kohtuuttomia mittasuhteita elämässä. Aina ei näin ole tietenkään. Käy lukemassa pakko-oireista ja mieti voisiko sinulla olla pakkoajatuksia. Ne ovat yllättävän yleisiä, ne voivat olla lieviä (jäikö liesi päälle yms) , mutta pahimmassa tapauksessa ne voivat hallita elämää. Lääkityksellä ja terapialla voi vaikuttaa noihin. Monesti pakko-oireet lähtevät ahdistuksesta ja silloin erityisesti ajatukset alkavat kiertää kehää. Mutta ainakin uskoisin että sinulla nuo ovat vaan lievänä, se riippuu ihan siitä, että kuinka paljon nuo ajatukset elämääsi liittyvät. Mietitkö noita 24/7 vai tulevatko ne vaan ahdistuksessa. Ehkä paras apu olisi noiden ajatuksien tullessa lähteä vaikka lenkille yms... ja keksiä keinoja lievittää ahdistusta.

sgdsdg kirjoitti:

Sub:n tosipaikkadokumenteissa on käsitelty pakkoajatuksia viime aikoina. Eräässä jaksossa yhden naisen pakko-oireiseen häiriöön kuului, että hän pelkäsi, että hän tappaa jonkun. Siitä tuli hänelle pakkoajatus ja lopulta elämää rajoittava asia. Moni tuollainen ihminen joka pelkää murhaavansa jonkun, ei loppupeleissä pystyisi tekemään kärpäsellekään pahaa, ihminen on monesti vain niin yliherkkä, että alkaa pelätä asiaa josta tulee sitten pikkuhiljaa pakkoajatus. Pakkoajatus oli hänelle suuri pelkotila koska hän todella pelkäsi tappavansa jonkun. On tietysti eri asia tappaa joku kuin pelätä tappavansa joku, sitä se terapeutti siinä painottikin. Pakkoajatuksia on niin monenlaisia, ettei loppupeleissä ole merkitystä, mikä ajatus on, "typerimmistäkin" ajatuksista voi tulla elämää pyörittäviä. Myös sairastumisen pelko on yhdenlainen pakkoajatus. Ja pakkoajatuksesta on hankala päästä eroon ilman terapiaa ja joillakin se alkaa saada kohtuuttomia mittasuhteita elämässä. Aina ei näin ole tietenkään. Käy lukemassa pakko-oireista ja mieti voisiko sinulla olla pakkoajatuksia. Ne ovat yllättävän yleisiä, ne voivat olla lieviä (jäikö liesi päälle yms) , mutta pahimmassa tapauksessa ne voivat hallita elämää. Lääkityksellä ja terapialla voi vaikuttaa noihin. Monesti pakko-oireet lähtevät ahdistuksesta ja silloin erityisesti ajatukset alkavat kiertää kehää. Mutta ainakin uskoisin että sinulla nuo ovat vaan lievänä, se riippuu ihan siitä, että kuinka paljon nuo ajatukset elämääsi liittyvät. Mietitkö noita 24/7 vai tulevatko ne vaan ahdistuksessa. Ehkä paras apu olisi noiden ajatuksien tullessa lähteä vaikka lenkille yms... ja keksiä keinoja lievittää ahdistusta.

Lue lisää

ne tuntuu naurettavaalta silloin kun on hyvä olo mutta silloin kun on apea olo ne tuntuu ahdistavilta

Aloittajan pakkoajatuksiin ei varmaan auta se, että sinä lasket niistä leikkiä ja ilmoitat, että moisia asioita "on turha pelätä".

mieti ensin kirjoitti:

Aloittajan pakkoajatuksiin ei varmaan auta se, että sinä lasket niistä leikkiä ja ilmoitat, että moisia asioita "on turha pelätä".

...Toki siis realismin ylläpito sinänsä on ihan hyvä juttu, mutta pelot tai pakkoajatukset eivät yleensä ole mitään "ajatteluvirheitä", jotka siten korjautuisivat vain järkeilemällä tai tiedolla. Ne eivät myöskään ole mitenkään erityisen huvittavia vaan usein aika piinallisia sille, joka niistä kärsii. Monet myös häpeävät pelkojaan tai pakkoajatuksiaan juuri niiden outouden vuoksi, ja häpeä tai syyllisyys pitää ongelmia yllä. Ei tunnu ehkä kovin mukavalta, jos sitten kertoo huolistaan jollekin ja saa vastaukseksi naureskelua tai vähättelyä... Pelkoja, pakkoajatuksia tai -toimintoja on niistä kärsivillä jos jonkinlaisia, eikä niitä oikeasti tarvitsisi kenenkään hävetä; ahdistunut ei yleensä itse ole syyllinen ahdistuksiinsa. Avuksi voi kyllä olla se, kun saa puhuttua ahdistavista ajatuksista jollekin avoimesti ja saa sitten hyvän ja ymmärtävän vastaanoton; huomaa, ettei ajatuksiaan tarvitse pelätä tai hävetä niin paljoa kuin itsekseen päänsä sisällä tavallisesti tekee. Pelkojen, häpeiden ja syyllisyyksien ote voi siten alkaa vähitellen murtumaan. Ahdistavat asiat eivät olekaan läheskään niin suuria ja outoja kuin miksi ne ovat ajatuksissa päässeet kasvamaan. Päinvastoin ne ovat yleensä pohjimmiltaan aivan ymmärrettäviä ja monilla vastaavista murheista kärsivillä voi olla ihan samankaltaisia ajatuksia.

Toivottavasti aloittaja saa (keskustelu-)apua noiden vaivaavien ajatusten kanssa. Itselläni on ollut ja on ihan vastaavia, ahdistavia ja häiritseviä ajatuksia masennukseen liittyvinä. Puhumalla niistä luotettavien ihmisten kanssa olen saanut apua. Pelottavien ajatusten ote hellittää, kun niitä saa purkaa rauhassa ja luottamuksellisesti, hyvää tukea toiselta ihmiseltä saaden.

mieti ensin kirjoitti:

...Toki siis realismin ylläpito sinänsä on ihan hyvä juttu, mutta pelot tai pakkoajatukset eivät yleensä ole mitään "ajatteluvirheitä", jotka siten korjautuisivat vain järkeilemällä tai tiedolla. Ne eivät myöskään ole mitenkään erityisen huvittavia vaan usein aika piinallisia sille, joka niistä kärsii. Monet myös häpeävät pelkojaan tai pakkoajatuksiaan juuri niiden outouden vuoksi, ja häpeä tai syyllisyys pitää ongelmia yllä. Ei tunnu ehkä kovin mukavalta, jos sitten kertoo huolistaan jollekin ja saa vastaukseksi naureskelua tai vähättelyä... Pelkoja, pakkoajatuksia tai -toimintoja on niistä kärsivillä jos jonkinlaisia, eikä niitä oikeasti tarvitsisi kenenkään hävetä; ahdistunut ei yleensä itse ole syyllinen ahdistuksiinsa. Avuksi voi kyllä olla se, kun saa puhuttua ahdistavista ajatuksista jollekin avoimesti ja saa sitten hyvän ja ymmärtävän vastaanoton; huomaa, ettei ajatuksiaan tarvitse pelätä tai hävetä niin paljoa kuin itsekseen päänsä sisällä tavallisesti tekee. Pelkojen, häpeiden ja syyllisyyksien ote voi siten alkaa vähitellen murtumaan. Ahdistavat asiat eivät olekaan läheskään niin suuria ja outoja kuin miksi ne ovat ajatuksissa päässeet kasvamaan. Päinvastoin ne ovat yleensä pohjimmiltaan aivan ymmärrettäviä ja monilla vastaavista murheista kärsivillä voi olla ihan samankaltaisia ajatuksia.

Toivottavasti aloittaja saa (keskustelu-)apua noiden vaivaavien ajatusten kanssa. Itselläni on ollut ja on ihan vastaavia, ahdistavia ja häiritseviä ajatuksia masennukseen liittyvinä. Puhumalla niistä luotettavien ihmisten kanssa olen saanut apua. Pelottavien ajatusten ote hellittää, kun niitä saa purkaa rauhassa ja luottamuksellisesti, hyvää tukea toiselta ihmiseltä saaden.

Lue lisää

nämä vastaukset auttoivat... KIIITOS!:)

45647546745645 kirjoitti:

nämä vastaukset auttoivat... KIIITOS!:)

Voin sanoa että pakko-oireinen häiriö varsinkin pahana on kaukana hauskasta. Yksi tuttuni ei yhdessä vaiheessa päässyt kotoa pois pakko-oireidensa vuoksi ja kun noiden hoito on lapsenkengissä suomessa, ei hän vieläkään ole saanut tarvitsemaansa apua. Jatkuvaa käsien hankausta pois bakteereista, asioiden tarkastelua, pakkoajatuksia joista ei meinaa päästä millään eroon... Ikäänkuin eläminen menee vähän yli sopivan rajan, joku tyyliin suunnittelee elämänsä pilkuntarkasti, eikä pääse rutiineista pois yms... Pakko-oireet voivat kohdistua hyvin moneen. Itsekin olen lueskellut ja tutustunut ocd:hen eikä siinä oikeasti ole mitään hauskaa. On hankala ymmärtää tuollaista jos ei ole kokenut vastaavanlaista, oireet saattavat kuullostaa huvittaviltakin. Mutta sen tiedän että ne aiheuttavat kohtuutonta tuskaa.