NAURETTAVAA!

Vuodesta toiseen!

Tätä ei voi käsittää! Vuodesta toiseen sama laulu. Täällä Lappeenrannassa ei edes taideta tajuta paljon menestyvä kiekkojengi vaikuttaa kaupunkiin ja lähikuntiin. Päät painuksissa taas kerran saa porukka pakkautua hallilta autoihin ja levittäytyä Lappeenrantaan, Taavettiin, Lemille, Savitaipaleelle, Taipalsaarelle jne. Tässä saa taas navetalle haisevana maalaisena painaa päänsä venäjän rajalla olevaan puskaan. Oikein odotan innolla, mitä saa lukea duunissa huomenna Helsingin Sanomista. Olisi parempi kun koko joukkuetta ei olisi, ei tarvitsisi aina pettyä! Ei me mitään dynastiaa tänne kaivata, mutta olisi kiva keväisin seurata oman joukkueen PlayOff kiekkoa "vuodesta toiseen". Joskus suora paikka, joskus säälipleijareita, yhtä kaikki, mutta ei! Kahdessa viimeisessä runkosarjan pelissä 12maailia omaan häkkiin, se kertoo joukkueesta kaiken. Joukkue on täynnä häviäjiä, kukaan heistä ei ole koskaan voittanut yhtään mitään ja se näkyy peleissä. Näiden häviäjien kanssa on vielä lähes kaikkien kanssa sorvattu sopimukset ensi kaudeksi, eli homma on selvä. Jengissä on hyviä pelaajia, ei siinä mitään, mutta jos jokaisen suurin meriitti on junnuvuosien korttelikiekkomestaruus, ei voida enempää odottaa. Lisäksi SaiPaan palkataan näitä entisiä sählyvalmentajia jotka ei loppujen lopuksi tajua pelistä mitään, onhan nämä Reijo Mansikat jo nähty. Meriitit valmentajilla samaa tasoa kun pelaajilla. Kukaan ei edes tahdo tehdä asialle mitään, Selin selittää lehdistötilaisuudessa, että oli positiivinen kausi!!! Mitä positiivista on sijassa 11?? Häviäjän asenne! Lappeenrannassa on lätkässä tavoitteena joka talvi välttää pienimmällä rahamäärällä jumbosija, kertokaa joku perustelut tällaiselle ajattelulle!! Johtaako tätä joukkuetta LionsClub.. Onko lätkä lappeenrannassa muutaman herran harrastus päiväduunin lisänä?? Tuplatkaa budjetti, antakaa parille raakille kylmästi kenkää, tilalle kaksi tai kolme pelaajaa, jotka ovat oikeasti joskus voittaneet SM-liigassa jotain, joukkueen kanssa sekä henk.koht. Lopuksi penkin taakse mies, tai vaikka nainen, jonka auktoriteetti riittää tällaisten pelaajien peluuttamiseen. Tehkää SaiPasta jengi jonka voi ottaa vakavasti, tai antakaa kokonaan olla! Huhhuh.. kylläpä helpotti avautuminen. Otan vastaan nöyrästi haukut, jos jollekkin teki tämä purkautuminen kipeää.

10

765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SaisPa

      itse pistän syyt enemmän seurajohdon ja valmennuksen piikkiin kun pelaajien, mutta olen monesta asiasta täysin samaa mieltä

    • dropman

      ilmeisesti maksoi tarpeeksi Saipalle että menevät häviämään tupsukorville!

      • bullshit

        money talks bullshit walks


    • bänhäm

      Toivottavasti hjalliksen maksamalla rahalla on varaa ostaa joku muukin kun dale

    • exfani(einytoikeesti

      Saipa on iha huono ku hävis ilvekselle kotipelin 1-5!!! YHYYYYYYYY!!! Haistakaa kukkanen!!
      NIIN NOLO OTTELU ETTEI MITÄÄ RAJAA, HÄVIS JOLLEKI RUTON ILVEKSELLE!! YHYYYYYYYYYYYYY! Tommosesta tuu ku pahamieli.. nyyh;((

    • ......

      Veit jalat suustani. Muuten Ilvekseltä oli aika epäurheilijamainen temppu 1-2 tilanteessa kun saipalla läpiajo kahdella yhtä vastaan, hyppäsi aitiosta ylimääräinen mies kentälle. No kaikki keinot tietysti sallittuja jäähyhän siitä tietenkin. Vaan olisipa saattanut pelin ilme muuttua jos saipa olis maalin värkänny.
      Kaikenkaikkiaan harmittaa eniten että lahjoitettiin pleijari paikka noille Harkimon pelleille, eivät ois ansainnu.

      • fuf

        Paljonkohan tuosta tahallaan häviämisestä sai? Vaikea näin maallikkona kuvitella mitään summia.

        Täällä mitään loppupelejä pelata ikinä, kun on pääsiäisenäkin halli aina varattu. Koirien kaupunki... blaah.. vitun tunarit..


      • teidän avautumista
        fuf kirjoitti:

        Paljonkohan tuosta tahallaan häviämisestä sai? Vaikea näin maallikkona kuvitella mitään summia.

        Täällä mitään loppupelejä pelata ikinä, kun on pääsiäisenäkin halli aina varattu. Koirien kaupunki... blaah.. vitun tunarit..

        mutta eikö se ole mukavaa aloittaa kesäloma aikaisin.?ja on tarpeeksi pitkä nii ei tarvitse valitaa että on lyhyt kesäloma vai rupeatteko siitäkin valittamaan.

        PS.HYVÄÄ KESÄÄ JA EIPÄ TAIDA DALESTA OLLA ENSI KAUDEN PELASTAJAKSI.OLEN KATTONUT SAIPAN SOPIMUKSET JA ENSI KAUDELLA PELAATTE TAAS SIJOISTA 14-11 SE VAAN ON TOTUUS


    • ja toimintaa

      Ottakaa mallia tästä Ilveksestä, jolle niin katkerasti hävisitte. Siellä on organisaation ollut pakko reakoida, sillä seuraa ei ole ilman faneja. Ei olisi uskonut Ilveksessäkään, että mitään tapahtuu, mutta kun fanien mitta todella tuli täyteen, niin tapahtui suoranaisia ihmeitä. Siellä navetalla paskan joukossakin voi toki parkua, mutta tehokkaampaa on sanoa asiansa julki oikeassa paikassa. Kerätkää voimanne yhteen ja vaatikaa muutosta !

      • Mahtavaa!!

        auttoi niin paljon et pääsitte jatkaa kautta!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      48
      1031
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      847
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    Aihe