Johan on pöyristyttävää tuo edustajien eläke-etu. Mrs Karpela saa muutaman vuoden työskentelystä 3 500.00€ kuukaudessa eläkettä. Kysyn kansalaisilta, mitä muuta hän on tehnyt suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. kuin seurustellut julkisuudessa elokuvaohjaajan, eduskunnanpuhemiehen yms julkisten kanssa. Itse olen 55v yrittäjä. särkylääkkeillä joka aamu töihin, ja särkylääkkeillä nukkumaan. Eläkkeestä ei tietoa. Veroja olen varmaan maksanut työurani aikana, joka on kestänyt v. 1970, enmmän kuin T Karpela. Kumpi olisi mielestänne oikeutetumpi eläkkeeseen. Vai vielä arvostetaan kansanedustajia. Siis kansan, OMANEDUN; edustajia.
Eläkkeet
Oikeuden mukaisuutta
3147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaan politiikkaan ja valtion / kuntien elätiksi, olisi tälläinen jälkiviisas neuvo.
Itse huomasin, vaikkakin vasta varttuneella iällä näin tehdä ja asiat ovat kunnossa niin omalta kuin perikunnankin osalta, jotka valtaosaltaan ovat yhteiskunnan palveltavina.
Suomessahan mm. mikään puolue ei arvosta eikä kannusta yrittäjää / yrittämistä.
Kierrän vielä hieman veistä haavassa toteamalla, kun seurailet niin presidentin kuin muidenkin valtaapitävien kunniamerkkienjakotilaisuuksia, eivät yrittäjät ole vähäpätöisimpienkään merkkien arvoisia, mutta kun keksit yrittäjälle lisäkuormaa sinut palkitaan valtion tulojen lisäämisestä korkein ansioristein.
Toivon junaa odottavan ministerin sanoin, voimia ja jaksamista sinulle.
mutta eduskunnanhelppoheikiksi.
Niinpä. Ei kansanedustajilta tarvitsi vetää kuin pää hartioilta.k
Suomessa myös yrittäjät ovat "kahden kerroksen väkeä". Kyllä suuryrityksiä tuetaan valtion verorahoista tuntuvasti mutta pienyrityksiä ei.
Tänä vuonna Työ- ja elinkeinominsteriön budjetti kasvaa yli +57,5 % eli 4,22 miljardiin euroon.
49 suurimman pörssiyhtiön omistajat viettävät osinkokarnevaaleja. Suurimmat pörssiyhtiöt jakavat osinkoja viime vuoden tuloksen perusteella 7,5 miljardia euroa eli lähes miljardi euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Työllisyys ja yrittäjyys: 2,41 miljardia euroa, josta
- työ- ja elinkeinotoimistot: 162,94 milj. euroa
- Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan: 1,5 miljardia euroa
- vienti- ja alusluottojen korkotuki: 8,6 miljoonaa euroa
- työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin: 19,14 milj. euroa
- Finnvera Oyj:n korkotuet ja tappiokorvaukset: 51,15 milj. euroa
- palkkaturva: 29,5 milj. euroa
- pääomalaina: Finvera Oyj:lle: 30 milj. euroa
- yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen: 42 miljoonaa euroa
- alueellinen kuljetustuki: 5 miljoonaa euroa
jne.
Innovaatio ja yritysten kansainvälistyminen 787,28 miljoonaa euroa:
- tutkimuksen, kehittämisen ja innovoinnin tukeminen: 410,35 miljoonaa euroa
- lainat: 99,44 miljoonaa euroa
- VTT: 85,67 miljoonaa euroa
- Tekes: 46,35 miljoonaa euroa
- GTK: 40,54 miljoonaa euroa
- Mikes: 5,69 miljoonaa euroa
- avustukset yhteisöille ja järjestöille: 40,22 miljoonaa euroa
- Tukes: 12,04 miljoonaa euroa
- yrityshankkeiden valmistelu: 10 miljoonaa euroa
- MEK: 9,28 miljoonaa euroa
Alueiden kehittäminen ja rakennerahasto: 594,24 miljoonaa euroa
- Kainuun kehittämisraha 59,5 miljoonaa euroa
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinto: 340,78 miljoonaa euroa
Energia: 67,45 miljoonaa euroa
Yritykset, markkinat ja työelämä 23,66 miljoonaa euroa
Ei ihme, ettei ministeri Pekkarinen muista, mitkä kaikki yritykset ovat tukiaisia saaneet. Suomi-Soffa saa tukiaisia, joita Pekkarinen ei muistanut, koska Suomi-Soffa on kepun vaalirahoittaja.
Työnantajien kela-maksut on poistettu kokonaan, mikä vähentää valtion verokertymää tuhat miljoonaa euroa (1 miljardi euroa).
Pääomatulojen verotus on 28 %:n tasavero. Yhtiömuotoiset yrittäjät ottavat palkkansa pääomatuloina.
Listaamattomien yritysten osingoista ei peritä veroja.
Veroprofessori Matti Tuomalan mukaan valtiovarainministerin asettama verotyöryhmä ei edelleenkään huomioi pienituloisten yrittäjien asemaa.
Tuomala toteaa HS:ssa, että kahdesta viime yritys- ja pääomatuloverotuksen uudistuksesta ovat hyötyneet vain varakkaiden yritysten omistajat. Pienten yritysten omistajien verotus on ollut jopa ankarampaa kuin vastaavilla tuloilla ansiotuloverotuksessa, mitä ei voi pitää kovin reiluna."
Pienyrittäminen ei Suomessa kannata. Verotus on kovaa ja työnantajat sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut suuret tulokseen nähden, eikä Työ- ja elinkeinoministeriö jaa tukiaisia. Aloittava yrittäjä saa vaatimattoman starttirahan parin vuoden ajalta.
Kun vientiteollisuus ei vedä ja sellun keittoa on siirretty maailman suurimpaan sellutehtaaseen Urugay:hin, olisi pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen ollut erittäin tärkeää, jotta työttömyys ei olisi noussut 300.000 työttömään (lähes 10 %).
Hallitus toimii Elinkeinoelämän keskusliiton vaatimusten mukaisesti. EK:ssa toimivat suuryritysten omistajat, ja tulos on sen mukainen.