Sitkeästi vainoavat ahdistelijat ovat tuttu ongelma sadoille Suomen yliopistoissa opiskeleville nuorille naisille, osoittaa ensi viikolla tarkastettava väitöstutkimus.
Tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista noin 300 kertoi joutuneensa ainakin kerran elämässään toistuvan, pitkäaikaisen häirinnän kohteeksi.
Lähes puolet vainotuista kertoi ahdistelijan uhkailleen heitä tai jopa käyttäytyneen väkivaltaisesti heitä kohtaan.
Yli puolet uhreista oli ahdistelijansa tuttavia esimerkiksi opiskelun tai työn kautta.
Noin kolmasosaa vainosi entinen kumppani.
Entiset kumppanit olivat muita väkivaltaisempia ahdistelijoita.
"Ahdistelija on usein tuttu. Ilmiön luonteeseen kuuluu, että se liittyy läheisiin ihmissuhteisiin", toteaa väitöskirjan tekijä, psykologian maisteri Katja Björklund.
Lähes kaikki vainotut olivat naisia, mutta joukossa oli myös parikymmentä miestä. Vainoajat puolestaan olivat yleensä miehiä.
Yli puolet vainotuista sai ahdistelijaltaan kirjeitä, viestejä tai sähköposteja. Lähes yhtä yleisiä olivat toistuvat puhelinsoitot.
Yleensä vainoajat keksivät lukuisia eri tapoja häiritä uhriaan.
Ahdistelu jatkui keskimäärin kymmenen kuukautta. Silloin harvoin kun vainoaja oli nainen, hän oli yleensä miehiä sinnikkäämpi ja jatkoi ahdistelua pidempään.
Tuttavat ja entiset kumppanit jatkoivat vainoamista selvästi pidempään kuin ventovieraat, jotka lopettivat keskimäärin kahden kuukauden jälkeen.
"Kymmenen kuukautta on aika pitkä aika nuoren ihmisen elämässä", Björklund huomauttaa.
Björklundin tutkima ilmiö on Suomessa vielä niin vähän tutkittu ja tunnettu, että sille ei edes ole yksiselitteistä suomenkielistä sanaa.
Englannin sanat stalking ja stalker ovat tuttuja monille suomalaisillekin, mutta kunnollista käännöstä niille ei ainakaan vielä ole.
"Tutkimuksessani haetaan sitä, mitä stalking on ja mitä siihen kuuluu", tutkija kertoo.
"Mielestäni meidän on tärkeää miettiä, mikä tämä ilmiö on, jotta se vähitellen opittaisiin tunnistamaan. Ilmiön tunnistaminen on olennaista esimerkiksi silloin, jos vaanijan uhri puhuu kokemuksistaan terveydenhuollon henkilökunnalle tai poliisille."
Björklund kertoo, että useissa maissa vaaniminen on tehty rangaistavaksi erillisellä lailla. Suomessa tällaista lakia ei kuitenkaan ole.
Björklundin tutkimukseen osallistui yhteensä 1 520 yliopisto-opiskelijaa. Näistä 905 osallistui kyselyyn väkivaltakokemuksista ja 615 vastatsi kyselyyn häirintä- ja ahdistelukokemuksista.
Tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista noin 300 kertoi joutuneensa ainakin kerran elämässään toistuvan, pitkäaikaisen häirinnän kohteeksi.
Lähes puolet vainotuista kertoi ahdistelijan uhkailleen heitä tai jopa käyttäytyneen väkivaltaisesti heitä kohtaan.
Yli puolet uhreista oli ahdistelijansa tuttavia esimerkiksi opiskelun tai työn kautta.
Noin kolmasosaa vainosi entinen kumppani.
Entiset kumppanit olivat muita väkivaltaisempia ahdistelijoita.
"Ahdistelija on usein tuttu. Ilmiön luonteeseen kuuluu, että se liittyy läheisiin ihmissuhteisiin", toteaa väitöskirjan tekijä, psykologian maisteri Katja Björklund.
Lähes kaikki vainotut olivat naisia, mutta joukossa oli myös parikymmentä miestä. Vainoajat puolestaan olivat yleensä miehiä.
Yli puolet vainotuista sai ahdistelijaltaan kirjeitä, viestejä tai sähköposteja. Lähes yhtä yleisiä olivat toistuvat puhelinsoitot.
Yleensä vainoajat keksivät lukuisia eri tapoja häiritä uhriaan.
Ahdistelu jatkui keskimäärin kymmenen kuukautta. Silloin harvoin kun vainoaja oli nainen, hän oli yleensä miehiä sinnikkäämpi ja jatkoi ahdistelua pidempään.
Tuttavat ja entiset kumppanit jatkoivat vainoamista selvästi pidempään kuin ventovieraat, jotka lopettivat keskimäärin kahden kuukauden jälkeen.
"Kymmenen kuukautta on aika pitkä aika nuoren ihmisen elämässä", Björklund huomauttaa.
Björklundin tutkima ilmiö on Suomessa vielä niin vähän tutkittu ja tunnettu, että sille ei edes ole yksiselitteistä suomenkielistä sanaa.
Englannin sanat stalking ja stalker ovat tuttuja monille suomalaisillekin, mutta kunnollista käännöstä niille ei ainakaan vielä ole.
"Tutkimuksessani haetaan sitä, mitä stalking on ja mitä siihen kuuluu", tutkija kertoo.
"Mielestäni meidän on tärkeää miettiä, mikä tämä ilmiö on, jotta se vähitellen opittaisiin tunnistamaan. Ilmiön tunnistaminen on olennaista esimerkiksi silloin, jos vaanijan uhri puhuu kokemuksistaan terveydenhuollon henkilökunnalle tai poliisille."
Björklund kertoo, että useissa maissa vaaniminen on tehty rangaistavaksi erillisellä lailla. Suomessa tällaista lakia ei kuitenkaan ole.
Björklundin tutkimukseen osallistui yhteensä 1 520 yliopisto-opiskelijaa. Näistä 905 osallistui kyselyyn väkivaltakokemuksista ja 615 vastatsi kyselyyn häirintä- ja ahdistelukokemuksista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos joku naispuolinen joskus ahdistelisi minua.
syy mustasukkaisuus.
Minun miesystävä lopetti suhteen löydettyään uuden naisen. Olin vielä aivan toivottomasti rakastunut mieheen ja vakoilin hänen menojaan. Oli pakkomieli tietää milloin olivat kotonaan sängyssä ja soitin ovikelloa.
Sydämeni tosiaan särkyi ja kesti yli vuoden ennenkuin halusin mennä ulos kenenkään toisen miehen kanssa.
Tuo on hirvittävä tunne eikä mikään muu auta kuin jos sattuisi olemaan onnekas ja löytämään uuden ihastuksen mutta kyllä se vain on aika joka vähitellen parantaa.