Suomen suosituin puolue

Kokoomuksen äänestäjänä olen tyytyväinen siihen, että Kokoomus on vaikeista päätöksistä ja vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta pysynyt Suomen suosituimpana puolueena. Kokoomuksen vastuunkanto ei ole mennyt hukkaan. Tästä olisi opittavaa demareilla, mutta demaripuolueen nykyinen kyvytön johto pitäisi ensin vaihtaa kokonaan, mutta demarit on niin vallanhimoisia ja sokeita että ne ei onneksi ymmärrä tätä.
14245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Taidat elää omassa pikku mielikuvitus maailmassasi.
90% Suomalaisista vihaa Kokoomusta.
Ensi vaaleissa se paljastuu sinullekkin.
Ja se Taloustutkimus.Unohda ne tutkimukset.Tiedät kyllä miksi.

Äänestä
  • hullu olet ja salaliittoteorioihin uskova jos kuvittelet että joku Gallup-tutkimuslaitos manipuloisi tutkimustuloksia. Jos näin olisi ollut tämä olisi näkynyt kun verrataan aikaisempia vaaleja ja niitä edeltäneitä tai samaan aikaan tehtyjä galluppeja. Kaikki ero mahtuu kuitenkin muutamiin kymmenyksiin. Lisäksi aikaisempina vuosina juuri mainitsemasi Taloustutkimus mittasi Kokoomukselle koko ajan todellista kannatusta pienempiä lukuja. Tämä kävi ilmi vaaleissa, joissa Kokoomus sai enemmän kuin virhemarginaalin verran ääniä.

    Joten tiedät kyllä varmaan miksi itse suollat sontaa...

    Äänestä

  • vaan tiedän kirjoitti:

    hullu olet ja salaliittoteorioihin uskova jos kuvittelet että joku Gallup-tutkimuslaitos manipuloisi tutkimustuloksia. Jos näin olisi ollut tämä olisi näkynyt kun verrataan aikaisempia vaaleja ja niitä edeltäneitä tai samaan aikaan tehtyjä galluppeja. Kaikki ero mahtuu kuitenkin muutamiin kymmenyksiin. Lisäksi aikaisempina vuosina juuri mainitsemasi Taloustutkimus mittasi Kokoomukselle koko ajan todellista kannatusta pienempiä lukuja. Tämä kävi ilmi vaaleissa, joissa Kokoomus sai enemmän kuin virhemarginaalin verran ääniä.

    Joten tiedät kyllä varmaan miksi itse suollat sontaa...

    kannatuksessa on kolmen prosentin Niinistölisä. Seuraavissa vaaleissa kannatus palaa normaaliksi, kun Niinistö ei ole ehdokkaana.

    Äänestä

  • Korjauskerroin kirjoitti:

    kannatuksessa on kolmen prosentin Niinistölisä. Seuraavissa vaaleissa kannatus palaa normaaliksi, kun Niinistö ei ole ehdokkaana.

    Olette muiden silmissä inhotuin.Ei ihme kun edustatte kaikkea paskaa.

    Äänestä

  • Pölli-mölli kirjoitti:

    Olette muiden silmissä inhotuin.Ei ihme kun edustatte kaikkea paskaa.

    he hee sukkahousumies. Sun ei tartte mielipidettäs sanoa, koska sulla ei oikeasti ole sitä kun olet punikkisaastalla aivopesty.

    Äänestä

  • vaan tiedän kirjoitti:

    hullu olet ja salaliittoteorioihin uskova jos kuvittelet että joku Gallup-tutkimuslaitos manipuloisi tutkimustuloksia. Jos näin olisi ollut tämä olisi näkynyt kun verrataan aikaisempia vaaleja ja niitä edeltäneitä tai samaan aikaan tehtyjä galluppeja. Kaikki ero mahtuu kuitenkin muutamiin kymmenyksiin. Lisäksi aikaisempina vuosina juuri mainitsemasi Taloustutkimus mittasi Kokoomukselle koko ajan todellista kannatusta pienempiä lukuja. Tämä kävi ilmi vaaleissa, joissa Kokoomus sai enemmän kuin virhemarginaalin verran ääniä.

    Joten tiedät kyllä varmaan miksi itse suollat sontaa...

    viime vaalejen jälkeen?

    Ennustukset ovat arvailuja, usko hyvällä..

    Äänestä

Urpilaisen esiintyminen oli epäuskottava aamun tv:ssä.
Ei mitään otetta asioista, jos aletaan puhumaan tarkemmalla tasolla.

Äänestä

Nythän on niin ettei Vanhanen ja Katainen ole tehneet MITÄÄÄN PÄÄTÖKSIÄ!
Missä se vaikeus on?

AIna kun tulee jonkun hankalamman kannanoton paikka, niin Katainen kyykistelee jossain pusikoissa.
Vaikka en kokoomusta enää ikinä äänestekään tulee kyllä Iiro Viinasta ikävä.
Siinä oli mies paikallaan eikä mikään pillittävä vastuutapakoileva nulikka kuten Katainen tai h*** kuten Stubb

Äänestä
  • Koska on tehty viimeisin gallup-kysely? Nyt ovat tilastot muuttuneet.

    Äänestä

  • Tuo taitaa olla vähän makuasia? Itselläni on sellainen tuntuma että kokoomuksen tähti on sammumaan päin. Itse en ainakaan aio äänestää enää kokoomusta. Koen Kataisen huijanneen minun ja työtovereitteni äänen viimevaaleissa. Enää se ei tule onnistumaan. Kokoomus ei ole työväen, eikä liioin vihreiden luontoarvoja puolustava puolue. Sitten haukutaan muita vielä populisteiksi ?!

    Äänestä

  • omia huussihommiasi. Sillä ei ole mitään tekemistä valtiontalouden hoidon kanssa. Kai nyt sinunkin se pitäisi ymmärtää.

    Eikös demarit vastustanut mm. ruoan arvonlisäveron alentamista. Sitä on nyt alennettu. Siinä oli sulle yksi päätös kaikista niistä tuhansista päätöksistä joita on tehty.

    Äänestä

Viime vaaleissa kokoomusta edusti Isänmaan Toivo -puolue, joka lupasi kaikkea hyvää ja vielä vähän enemmänkin hullunkurisille perheille. Ja hullunkuriset perheet äänestivät Isänmaan Toivoa, siilinjärveläisestä opettajasta tuli valtiovarainministeri. Ja tulokset näkyvät.

Sari Sairaanhoitaja tekee urakkatyötä tuntipalkalla.
Elli Eläkeläinen ei tule toimeen eläkkeellään, eläkkeiden ostovoima on laskenut erilaisten veronkorotusten ja hintojen nousun vuoksi miinukselle.
Tapani Työttömiä on Suomessa kohta 14 % työvoimasta, joten leipäjonot odottavat yhä useampia Tapani Työttömiä.
Outi Omaishoitajan pientä 400 euron kuukausipalkkaa on pienennetty. Outi Omaishoitajat saavat odottaa lomiaan jopa viisi vuotta.
Miguel Maahanmuuttajan sosiaalietuuja on kyllä parannettu Isänmaan Toivon lupausten mukaisesti. Kolmen kohdan kotoutusohjelmaa toteutetaan ja koko suku haetaan Suomen sosiaaliturvan piiriin. Miguel Maahanmuuttajat eivät tarvitse jonottaa vanhentunutta ruokaa leipäjonoissa.

Hullunkuriset perheet ovat pettyneitä Isänmaan Toivo -puolueen toimintaan.
Seuraavissa vaaleissa Isänmaan Toivo saa miettiä uuden sloganin ja entistä paremman mainostoimiston.

Katainen, PääToivo, ottanee "rehellisyyden" kokoomuksen uudeksi iskusanaksi.
Valitettavasti Katainen on itse ollut erittäin epärehellinen ilmoittaessaan Siilinjärven kotipaikakseen kun asuu perheineen Espoossa. Näin Katainen otti täydet verottomat kulukorvaukset veronmaksajilta.

Katainen on arvostellut oppositiota "politikoinnilla köyhien kustannuksella", kun oppositio teki välikysymyksen suomalaisen köyhyyden kasvusta ja huono-osaisten perheiden lasten ja nuorten syrjäytymisestä.
Katainen oli isyyslomalla. Häntä ei köyhyyskeskustelu kiinnostanut, eikä 155.000 syrjäytymisvaarassa olevan lapsen ja nuoren hätä.

Kataisen nettivastaus välikysymykseen on surkeaa hyökkäystä ja panettelua ja valehtelua.
700.000 pienituloista eivät tule toimeen, joten leipäjonot ovat kasvaneet. Joka toinen seurakunta jakaa Suomessa ruokaa köyhille, joilla ei ole rahaa ostaa ruokaa.

"Oppositio politikoi köyhien kustannuksella," toteaa valtiovarainministeri Katainen netissä.

Politikoiko köyhien kustannuksella Espoon Piisa Mikko Heikka, joka on Kirkkohallituksen diakonian ja yhteiskuntatyön toimikunnan puheenjohtaja?

Piispa Heikka kirjoittaa HS:n vieraskynä-palstalla, että Suomi on terveyspalvelujen saamisessa yksi epäoikeudenmukaisimmista OECD-maista. Maamme lääkäripalveluissa suositaan suurituloisia.
Myös terveyserot kasvavat edelleen.

Heikkan mukaan vuonna 2008 kirjattiin 146.000 terveyteen liittyvää yhteydenottoa. Niitä oli lähes yhtä monta kuin taloudellisiin ongelmiin liittyviä yhteydenottoja. Muutos on merkittävä. Se osoittaa, että talouden kiristyminen on synnyttänyt suuren määrän köyhiä, jotka kääntyvät kirkon puleen tuntiessaan jäävänsä yhteiskunnan palvelujen ulkopuolelle.

Sairaiden köyhien joukossa on Heikkan mukaan havaittu neljä syrjäytyneiden ryhmää:
- ensimmäiseen kuuluvat omaehtoiset köyhät, jotka suostuvat ottamaan vastaan apua vasta viimeisessä hädässä
- toinen ryhmä ei osaa hakea apua
- kolmanteen ryhmään kuuluvat ovat menettäneet luottamuksensa yhteiskunnan hyvinvointipalveluihin
- neljännen ryhmän muodostavat näköalattomat ihmiset, jotka ovat ajautuneet kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

Pitäisikö perusturvaa parantaa, jotta leipäjonot loppuisivat? Katainen vaatii 500 miljoonan euron uutta verohelpotusta yrityksille, eli yhtiöveron poistamista, vaikka työnantajilta on jo poistettu kela-maksuja miljardin euron edestä.

Perusturvan parantaminen vaatisi kelan tutkijan mukaan vain noin 400 miljoonaa euroa vuodessa - ja leipäjonot poistuisivat, pienituloisten ostovoima kasvaisi ja kotimarkkinat alkaisivat vetää, joten työttömyys vähenisi.

Tuota 400 miljoonaa euroa ei hallitus halua perusturvaan panostaa. Kylläkin miljardeja euroja Suomen varakkaimmille yritysten omistajille.

Kokoomus on vaikeuttanut ja vaikeuttaa Suomen lamaa eikun taantumaa. Valtion talous oli kunnossa ennenkuin siilinjärveläinen opettaja ryhtyi valtiovarainministerinä toteuttamaan Elinkeinoelämän keskusliiton vaatimuksia kansantalouden kustannuksella.

Suomen kuvalehden mukaan hallituksen ja EK:n tavoitteet ovat monelta osin yhteneväiset.

Sosiaali- ja terveysministeriön menot pienenevät tänä vuonna lähes neljänneksen eli -24,9 %, että kyllä leikataan ja leikkaukset koskevat pieni- ja keskituloisia.
Kaverin onnistuminen ei ole minulta pois, on Katainen todennut. Ja Kataisen kaverit ovat onnistuneet. 49 suurimman pörssiyhtiön omistajat viettävät osinkokarnevaaleja, kun pörssiyhtiöt jakavat 7,5 miljardin euron osingot matalasti verotettuna.

Äänestä

Noin 5% suomalaisista on jotenkin poliittisesti sitoutuneita ihmisiä.

Ja tuosta 5%:n poliittisesti sitoutuneista ihmisistä noin 20% kannattaa jotain kokoomusta.

Joten kyllä tuo poliittisesti ns.nukkuvien puolue on kyllä ylivoimaisesti se Suomen suosituin puolue.

Näinollen kysynkin nyt sinulta että toteutuuko nyt se demokratia ihan täysin demokraattisessa maassa nimeltä Suomi?

Äänestä
  • Demokratia ei toteudu kun maassa päättää rahalla ostettu valta.
    Jotta demokratia toimisi poliitikkojen pitäisi ohjailla pääomia eikä päinvastoin.
    Markkinatalouden oikeuksia pitää kaventaa ja velvollisuuksia kasvattaa.
    Poliitikot eivät ole pystyneet huolehtimaan työllisyydestä mutta yritykset huolehtivat omistajien osingoista ja yritysjohtajien kannustinohjelmista sekä miljoonapalkoista - matalasti verotettuna.
    Teknologiakehityksen tuoman hyödyn on korjannut ahne pääoma, työntekijät ovat jääneet nuolemaan näppejään.

    Demokratia ei toteudu pääoman ehdoilla. Tässä muistin virkistämiseksi kokoomuslaisia epädemokraattisia toimia.

    Helsingin Sanomat. Pääuutissivu. Lauantaina 30.10.2004.
    Porvarit urkkivat kouluhallinnossa.

    Porvarilliset ryhmät rakensivat 1970-luvulla kouluhallintoon oman urkintaverkkonsa, joka seurasi vasemmistolaisten ministerien ja virkamiesten toimintaa. Porvariverkossa oli mukana 300 henkeä. He keräsivät tietoa ja välittivät sitä eteenpäin.

    Säätiössä toiminut asiantuntijaryhmä seuloi tiedot ja valmisteli keskustalle, kokoomukselle ja muille porvaripuolueille sopivia vastaehdotuksia hallitukseen ja eduskuntaan. Toimintaa johdettiin ja rahoitettiin Vapaan koulutuksen tukisäätiöstä. Urkinnasta kerrotaan tohtori Jari Leskisen uudessa kirjassa.

    Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2004. Lauantaina 30.10.2004.
    Porvarien salainen säätiö.
    Sotavahinkosäätiö varoilla rahoitettiin kamppailua
    kouluihin tunkevaa sosialismia vastaan.
    ...
    "Vasemmistovaaraan piti vastata. Siihen tarvittiin paljon rahaa ja taitavia organisaattoreita.

    Marraskuun 16. päivänä 1973 kokoontui Helsinkiin parikymmentä tärkeää miestä saman pöydän ääreen. He olivat suurten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuusyritysten johtajia sekä yliopistomiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia.

    Helsingin yliopiston kansleri Pentti Renvall alusti radikaaleista hankkeista, joita opetusministeriö ja kouluhallitus suunnittelivat. Renvall oli arvostettu historiantutkija ja vannoutunut kommunismin vastustaja.

    Renvall oli vakuuttava esiintyjä ja sai vedota isänmaallisiin tunteisiin. Herroille kävi kutsu kylmän sodan asepalvelukseen. He olivat sodan käyneitä miehiä, nuorimmat viisissäkymmenissä. Yhtään naista ei paikalla ollut - paitsi tietenkin tarjoilijoina.

    Esityksen jälkeen päätettiin perustaa koulutuksen tukisäätiö, jonka tehtäväksi annettiin torjua vasemmiston hankkeita. Vapaan koulutuksen tukisäätiö sai koko ajan rahoitusta Sotavahinkosäätiöltä. ja Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva antoi sille runsaasti tukea. Hankkeeseen upposi vuosittain satojatuhansia markkoja, vaikka valtaosa ihmisistä työskenteli vapaaehtoisesti.

    Koulutussäätiön piti vaikuttaa taustalla ja näkyä julkisuudessa hyvin vähän.

    Siinä se on onnistunut. Säätiö on toiminut kolmekymmentä vuotta, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisestä arkistosta ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä.

    Jari Leskisen tutkimus kertoo ensimmäisen kerran yksityiskohtaisesti, mitä Vapaan koulutuksen säätiö teki.

    Ensimmäiseksi se kartoitti opetusministeriön, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen kaikkien virkamiesten puoluekannat. Työ tehtiin äärimmäisen salaisesti, mutta huolellisesti. Sen lisäksi käytiin läpi paljon muitakin opetusalan asiantuntijoita, lähes 700 nimeä.

    Tulos oli hälyttävä. Vasemmisto oli saanut vahvan jalansijan virkamiesten joukossa. Niinpä päätettiin ryhtyä vastaiskuun.

    Säätiö värväsi oman "salaisen tiedusteluverkoston" opetushallinnon sisälle. Siihen kelpasi valittuja keskustan, kokoomuksen ja pienten porvaripuolueiden kannattajia sekä muutamia oikeistodemareita.

    "Jos kohteeksi valittu virkamies tunsi tukisäätiön tarkoitusperät omikseen, hän toimitti tukisäätiölle oman hallinnonalan tietoa sekä suullisessa että kirjallisessa muodossa, oli tieto sitten salaista tai ei", Leskinen kertoo.

    Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opetushallinnon sisälle muodostettiin rinnakkaisorganisaatio, jota johdettiin Vapaan koulutuksen säätiöstä.

    "Toiminnan päätarkoituksena oli torpedoida sellaiset Sdp:n sosialistisiiven ja Skdl:n ajamat koulutuspoliittiset hankkeet, joiden ei toivottu missään muodossa toteutuvan."

    Säätiön salaisessa organisaatiossa oli 300 henkilöä. Siinä työskenteli kymmeniä "myyriä", opetushallinnon korkeita virkamiehiä. Hallinnon sisältä saadut muistiot kopioitiin ja välitettiin eteenpäin omassa verkostossa.

    Toimintaa johti ydinryhmä, johon kuuluivat säätiön toiminnanjohtaja Jaakko Aho, tohtorit Matti Peltonen ja Manu Renko sekä kouluhallituksen osastopäällikkö Vesa Lyytikäinen ja työnantajien koulutusekspertti Heikki Hirvinen."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edelleen näin kirjoitti:

Kokoomuksen äänestäjänä olen tyytyväinen siihen, että Kokoomus on vaikeista päätöksistä ja vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta pysynyt Suomen suosituimpana puolueena. Kokoomuksen vastuunkanto ei ole mennyt hukkaan. Tästä olisi opittavaa demareilla, mutta demaripuolueen nykyinen kyvytön johto pitäisi ensin vaihtaa kokonaan, mutta demarit on niin vallanhimoisia ja sokeita että ne ei onneksi ymmärrä tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu