Varokaa EU:ta

EU on saattanut jo monet valtiot vararikkoon suuruudenhullujen johtajiensa takia. Suomalaiset eivät tarvitse huonosti hoidettua EU:ta. Meillä on aivan tarpeeksi ongelmia omien valtapuolueidemme suhteen.
EU on antanut rahamme keinottelijoille ja niiden kautta myös kaukomaille hyödyttämään vai niiden taloutta. Rihkaman esteetön tuonti on tuhonnut kaikki tärkeät elinkeinot. Maatalouden silmitön hulluus aiheuttaa vääjäämättä surkean nälänhädän,eikä EU ole mopsiskaan. Tämä on kaltevasta tornista johdettua avutonta toimintaa ilman vastuuta mistään. EU vain keksii uusia ukaaseja ja E-koodeja,joilla murkytetään ihmiset ja heidän mielensä.
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nyt sinulle muutamia asioita tietoon ja ne varmasti on sinulle yllätyksiä:
1) suomi kuuluu Eu:n
2) me emme tarvitsen suomessa pieniä puolueita
3) joulupukki on fiktiohenkilö, samanmoinen kun ipun politiikka, joulupukki vain poikkeaa ipusta sen
verran, että sillä on ostettuja lahjoja (heh, heh, he)
4) suomen peruspuolueet hoitavat politiikka kansan antamilla valtakirjoila
5) neuvottelen pikkuryhmien kannattajien karkoittamisesta etelä-navalle

Äänestä
  • Toihan olikin tarkoitus muuttaa. Pieni puolue ei ole mistään kotoisin,siis IPU on muutettava valtapuolueeksi. Jokainen suomalainen on IPUn kannattaja. Vain epäisänmaalliset eivät.
    EU on joulupukki joka jakaa läpi vuoden lahjuksia kannattajilleen eli pörssikeinottelijoille. Muut suomalaiset saavat EU:lta vain maksukuitteja,oli ajat mitkä hyvänsä. Mitä huonommin talous menee ,sitä suuremmat maksut. Ja tätä alamyötämäkeä nyt riittää loputtomiin. EU ei kykene kuin huonontamaan taloutta. Sen virkailijat ovat tyypillisiä kepulaisia.

    Äänestä

Toimii ihan samoin kaikissa asioissa. Joku yhteys näillä järjestöillä on. Talouskomissaariksikin kelpaa henkilö joka ei tiedä taloudesta mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja typeryksiä kirjoitti:

EU on saattanut jo monet valtiot vararikkoon suuruudenhullujen johtajiensa takia. Suomalaiset eivät tarvitse huonosti hoidettua EU:ta. Meillä on aivan tarpeeksi ongelmia omien valtapuolueidemme suhteen.
EU on antanut rahamme keinottelijoille ja niiden kautta myös kaukomaille hyödyttämään vai niiden taloutta. Rihkaman esteetön tuonti on tuhonnut kaikki tärkeät elinkeinot. Maatalouden silmitön hulluus aiheuttaa vääjäämättä surkean nälänhädän,eikä EU ole mopsiskaan. Tämä on kaltevasta tornista johdettua avutonta toimintaa ilman vastuuta mistään. EU vain keksii uusia ukaaseja ja E-koodeja,joilla murkytetään ihmiset ja heidän mielensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu