T u r b u l e n s s i a markkinoille ei halua

Merkel luoda, siksi sanoo että Kreikan on itse selvitettävä omat talousvaikeutensa.
Muuten on vuorossa monta muuta maata.
Silloin EU hajoaa.
18192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nykyisin säännöin muuta tietä ei ole.

Eri asia on siirretäänkö joskus vastuu euron arvosta kokonaan EKP:lle mikä tarkoittaisi paitsi päätösvallan myös vakuusvarojen siirtämistä sen hallintaan. Jokainen Kreikan tapainen välistäveto ja metkuilu tuo sen päivän lähemmäksi. EU tai euro eivät häviä mihinkään, kyvyttömyys valtiotasolla vie vallan herkästi porrasta ylemmäs.

Äänestä
  • ratkaisu

    Äänestä

kansalaisia, sillä he joutuvat maksumiehiksi siihen, että heidän hallituksensa on valehdellut vuosia. Tämä on se valitettava ryöstökapitalismin laki, että pankkiirit ja viranomaiset sössivät ja kansa maksaa. Näin kävi myös Suomessa vajaa pari kymmentä vuotta sitten, kun taitamattomat pankkiirit alkoivat syytää ulkomaista lainarahaa markkinoille käsittämättömällä 13-15 % korolla.

Olen tehnyt kreikkalaisten kanssa työtä vuosia, joten tiedän hyvin, että heidän puheisiinsa ei ikinä pidä luottaa. Siksi meilläkin piti olla Piraeuksen tytäryhtiössämme suomalainen johtaja, koska se oli ainoa tapa, jolla sai asioista oikeaa tietoa silloin, kun joku alkoi mennä pieleen.

Äänestä
  • Mutta eikös lainassa ole vastuu myös lainanottajalla.
    Kyllä silloin parikymmentä vuotta sitten tämä Kulberg yritti puhumalla saada ihmiset järkiinsä, mutta ei auttanut. Lainaa vaan otettiin vaikka korko oli kakskymmentä prossaa.
    Kyllä minä osasyyn laittaisin lainanottajallekin.
    Sama tilanne tuntuu olevan nytkin, lainaa otetaan niin paljon kun annetaan.
    Onko matematiikan opiskelu mennyt hukkaan.

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Mutta eikös lainassa ole vastuu myös lainanottajalla.

    Euron käyttöönotolla tuo riski pieneni selvästi. Katsotaan vaikka USA:a ja dollaria. Vaikka maalla on tuorettakin velkaa omaa vuotuista kansantuloaan enemmän, korot pysyvät edelleen pieninä. Euron puolustusmekanismi ei ole vielä samantasoinen kuin dollarin, mutta siihen suuntaan mennään koko ajan. Kun nämä pikkuvaltioiden puliveivarit saadaan ruotuun, euron vahvistumista ei estä mikään.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Dollari on huono vertaus. Siellä on yksi kapellimestari, ja se on Obama tällä hetkellä.
    Minä en ainakaan tiedä, kuka on EU:n kapellimestari, voi olla Merkel.
    Tämä hajanaisten maiden yhteenliittymä, jossa jokainen vetää kotiinpäin, voi olla niin yhtenäinen, ettei aisanyli potkimista tapahtuisi.
    Suomessa olisi aikaa sitten pitänyt jäädyttää palkat ja hinnat, mutta kun täällä on tämä ulosmittausajattelu, kaikki mulle ja heti, niin huomenna on mustapekka kädessä.

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Mutta eikös lainassa ole vastuu myös lainanottajalla.
    Kyllä silloin parikymmentä vuotta sitten tämä Kulberg yritti puhumalla saada ihmiset järkiinsä, mutta ei auttanut. Lainaa vaan otettiin vaikka korko oli kakskymmentä prossaa.
    Kyllä minä osasyyn laittaisin lainanottajallekin.
    Sama tilanne tuntuu olevan nytkin, lainaa otetaan niin paljon kun annetaan.
    Onko matematiikan opiskelu mennyt hukkaan.

    sysissä kuin sepissäkin, mutta kun Suomesta puhuttiin Euroopan Japanina ja kaikki tuntui olevan mahdollista vauhtisokeus yllätti. Näin kävi nyt sitten näille Euroopan talousihmeille Espanjalle, Irlannille ja muutamalle muulle maalle. Näistä maista käytettiin termejä, jotka olivat tuttuja jo parikymmentä vuotta sitten. Eri kategoriassa ovat sitten Baltian maat, joista etenkin Latvia ja Liettua ovat konkurssin partaalla. Ruotsalais pankit siellä huseerasivat, joten saa nähdä jääkö näiden holtiton lainananto-, ja otto ruotsalaisten veronmaksajien maksettavaksi lopulta. Eri asia sitten se inhimillinen kärsimys, jota tämän kaltainen ylikuumeneminen aiheuttaa.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    Mulle tuli tuohon aikaan Hesari, siinä joku talousviisas kirjoitti, että nyt(silloin) on uusi aika, ettei laskukautta enää tule, on vain jatkuvaa nousua.
    Jokainen ymmärtää, että jos korot on yli kymmenen prossaa, niin sellaista talouskasvua ei ole kovin pitkään.
    En tiedä, miksi meille jo alakoulussa opetettiin, että nousukauden jälkeen seuraa aina laskukausi, kukaan tainnut ymmärtää, mikä on nousukausi. Mutta se oppi pätee aina.

    Joskus tuntuu, että pankkeihin pääsee suoraan koulunpenkiltä päättämään aika suurista summista.

    Kalle taas jälleen kanssa samaa mieltä. Jos, tuota valtion velkaa otetaan tietty määrä. Niin siinä kyllä se takaisinmaksu-aikataulu on olemassa myös missä ajassa maksettava tuo laina takaisin. Tai luotto menee eikä uutta velkaa sitten noin vain saada...

    tsau:Friidu

    Tuossa aamutv:ssa tänään tämä meidän oma valtionvarainministerimme Jyrki Katainen juuri tuosta puhui kuinka nyt sitten tätä Suomen velkaa on maksettava takaisin...ja mitkä ne keinot ovat...Eli valtiontaloutta tullaan kiristämään (menoja siellä)...toinen keino tuo työ-iän nostaminen, ja oliko se nyt joitakin veronkorotuksia myös tullaan tekemään....

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Mulle tuli tuohon aikaan Hesari, siinä joku talousviisas kirjoitti, että nyt(silloin) on uusi aika, ettei laskukautta enää tule, on vain jatkuvaa nousua.
    Jokainen ymmärtää, että jos korot on yli kymmenen prossaa, niin sellaista talouskasvua ei ole kovin pitkään.
    En tiedä, miksi meille jo alakoulussa opetettiin, että nousukauden jälkeen seuraa aina laskukausi, kukaan tainnut ymmärtää, mikä on nousukausi. Mutta se oppi pätee aina.

    Joskus tuntuu, että pankkeihin pääsee suoraan koulunpenkiltä päättämään aika suurista summista.

    Tuota nousukautta ei nyt varsinaisesti tullut koska, tämä lama olikin odotettua suurempi...

    aivan samoilla linjoilla minäkin jällleen kanssasi...Nousukauden jälkeen seuraa aina tuo laskukausi...nyt siihen kyllä ollaan kehittämässä muuallakin omia sisäisiä järjestelmiä..tuonne raha-ja finassipuolelle etteivät nämä ns.heilahdukset enää tällä tavoin sotkisi markkinoita...

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    sysissä kuin sepissäkin, mutta kun Suomesta puhuttiin Euroopan Japanina ja kaikki tuntui olevan mahdollista vauhtisokeus yllätti. Näin kävi nyt sitten näille Euroopan talousihmeille Espanjalle, Irlannille ja muutamalle muulle maalle. Näistä maista käytettiin termejä, jotka olivat tuttuja jo parikymmentä vuotta sitten. Eri kategoriassa ovat sitten Baltian maat, joista etenkin Latvia ja Liettua ovat konkurssin partaalla. Ruotsalais pankit siellä huseerasivat, joten saa nähdä jääkö näiden holtiton lainananto-, ja otto ruotsalaisten veronmaksajien maksettavaksi lopulta. Eri asia sitten se inhimillinen kärsimys, jota tämän kaltainen ylikuumeneminen aiheuttaa.

    tuota älä unohda tuota Itä-naapuriamme Venäjää....siellä Liettuassa ja Latviassa on kiinni paljon myös näillä rahoilla maksettuja omaisuutta...Venäjällä on porukkaa jolla on sitä rikkautta ja varakkuutta todella sijoittaa...ja takaisin näin saavat varmasti nyt omansa;))...sanotaanko edullisesti...

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Dollari on huono vertaus. Siellä on yksi kapellimestari, ja se on Obama tällä hetkellä.
    Minä en ainakaan tiedä, kuka on EU:n kapellimestari, voi olla Merkel.
    Tämä hajanaisten maiden yhteenliittymä, jossa jokainen vetää kotiinpäin, voi olla niin yhtenäinen, ettei aisanyli potkimista tapahtuisi.
    Suomessa olisi aikaa sitten pitänyt jäädyttää palkat ja hinnat, mutta kun täällä on tämä ulosmittausajattelu, kaikki mulle ja heti, niin huomenna on mustapekka kädessä.

    Fedin pomo on Bernanke, euron osalta samaa asemaa rakennetaan vähitellen EKP:lle jonka johdossa nyt on Trichet. Kumpikin pankki päättää ohjauskorosta joka määrittelee pitkälti mihin suuntaan rahan arvoa halutaan ohjata. Tavallisesti pyritään pitämään inflaatio kurissa mutta nyt korot ovat inflaation uhallakin matalat koska taloutta halutaan elvyttää taantuman taittamiseksi.

    Toisin kuin euro EU:ssa dollari on koko USA:n liittovaltion valuutta. Tavoite on kuitenkin EU:ssakin sama, kunhan integraatiotahto ensin voittaa laajentumishalun.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    sysissä kuin sepissäkin, mutta kun Suomesta puhuttiin Euroopan Japanina ja kaikki tuntui olevan mahdollista vauhtisokeus yllätti. Näin kävi nyt sitten näille Euroopan talousihmeille Espanjalle, Irlannille ja muutamalle muulle maalle. Näistä maista käytettiin termejä, jotka olivat tuttuja jo parikymmentä vuotta sitten. Eri kategoriassa ovat sitten Baltian maat, joista etenkin Latvia ja Liettua ovat konkurssin partaalla. Ruotsalais pankit siellä huseerasivat, joten saa nähdä jääkö näiden holtiton lainananto-, ja otto ruotsalaisten veronmaksajien maksettavaksi lopulta. Eri asia sitten se inhimillinen kärsimys, jota tämän kaltainen ylikuumeneminen aiheuttaa.

    Ennen dollaria maailmanvaluutta oli Espanjan peso/peseta. Nyt pesoja on vain Espanjan vanhoissa siirtomaissa eikä niillä ole merkittävää arvoa maidensa ulkopuolella, Espanja on vaihtanut euroon. Sic transit gloria mundi.

    Äänestä

  • UPDATE_6771653 kirjoitti:

    Olisiko syynä ollut että, tämä raha oli oikea kultaraha. Espanjalaiset kun valloittivat tämän Uuden maan...siis Kolumbus ja kumppanit...ja ryöstivät sitten näiltä alkuperäiskansailta surutta näiden inkakulttureiden omat aarteet (jotka olivat kultaa ja hopeaa)...siis sulattivat hienot kulta- ja hopeatyöt ja astiat ahneuksissaan...vaihtorahana sitten antoivat rihkamaa....tai ryöstivät väkivalloin ja häikelettömästi tuhosivat sivilisaation....

    Tämän Perun kulta-ja hopea-aarteiden näyttelyn kun täällä Stadissa olen kerran nähnyt...Oli vaikuttava näyttely....Harvemmin täällä Eurooppaa kiertää...tämä näyttely...

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • UPDATE_6771653 kirjoitti:

    Fedin pomo on Bernanke, euron osalta samaa asemaa rakennetaan vähitellen EKP:lle jonka johdossa nyt on Trichet. Kumpikin pankki päättää ohjauskorosta joka määrittelee pitkälti mihin suuntaan rahan arvoa halutaan ohjata. Tavallisesti pyritään pitämään inflaatio kurissa mutta nyt korot ovat inflaation uhallakin matalat koska taloutta halutaan elvyttää taantuman taittamiseksi.

    Toisin kuin euro EU:ssa dollari on koko USA:n liittovaltion valuutta. Tavoite on kuitenkin EU:ssakin sama, kunhan integraatiotahto ensin voittaa laajentumishalun.

    Tai sitten tätä menoa tuosta yhteisvaluutasta EU:ssa luovutaan....tulee kalliiksi...kaikki kun eivät halua sitten ollakaan maksajan roolissa...Palataan vanhaan systemiin... En ihmettelesi itse tätä lainkaan...vaikka muutos näinkin raju tulisi...Tai sitten jää vain se ydinjoukko...maita...jotka..tähän jäävät...jotka katsovat että, se on heille kannattavaa...edelleen...

    tsau:Friidu

    Äänestä

Pitäisikö sinun pistäytyä katsomassa eu-projektien editymistä kyseisessä maassa. Minä kävin ; )) Eu ei hajoa Kreikkaan vaan se hajoaa jos alamme paapoa Kreikan kaltaisia maita, joilla ei ole selkärankaa tajuta omaa lehmäänsä ojassa.

Äänestä
  • että Suomi muiden mukana alkaa antaa "lainaa" Kreikan ja muiden
    Välimeren maiden holtittomasti hoidetuille talouksille.
    Suomi kumartaa kaikkiin ilmansuuntiin yht'aikaa.
    Vain omat kansalaiset unohdetaan!

    Äänestä

  • Suomen paappa kirjoitti:

    että Suomi muiden mukana alkaa antaa "lainaa" Kreikan ja muiden
    Välimeren maiden holtittomasti hoidetuille talouksille.
    Suomi kumartaa kaikkiin ilmansuuntiin yht'aikaa.
    Vain omat kansalaiset unohdetaan!

    Sitten kuitenkin niinkin että, ns. isojen EU:n maiden kuten Ranska ja Saksa on pakko myöntää Kreikan tapaisille maille sitä lainaa uudestaan (ehkä hieman kallimaalla korolla?) Kun on yhteinen valuutta tämä euro sitten kaikilla....niin vaikuttaa tämä euron kurssi...jos, se pääsee kovin alas...(tästä syystä kun esim. Kreikka ei hoitanut tuota osuttaan kunnolla)....taas muiden EU:n maiden talouteen heti...ja siihen ei ole varaa...siis rajuihin kurssin alennuksiin sitten pörssissä...nyt...EU maillakaan...

    tsau:Friidu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Angela.... kirjoitti:

Merkel luoda, siksi sanoo että Kreikan on itse selvitettävä omat talousvaikeutensa.
Muuten on vuorossa monta muuta maata.
Silloin EU hajoaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu