En jaksa rueta kertomaan taustojani, mutta olen pitänyt itseäni aina vahvana ihmisenä, joka selviää mistä vain. Minulla on hyvä puoliso, josta pitää olla tyytyväinen ja kaksi lasta, jotka pärjäävät koulussa hyvin. Olen ollut työttömänä käytännössä kohta 20 vuotta, välilä on ollut koulutusta ja tukityötä. Olen kotoisin yrittäjäperheestä ja suvussani halveksitaan työttömyyttä. On minulla taustalla koulukiusaamista, lapsuudenperheeni on omituinen yms. kivaa, mutta kuten sanoin, en jaksa selventää kaikkea.
Mutta ongelmani on tämä, että olen lopultakin myöntänyt itselleni, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Olen vain taas jäämässä työttömäksi työvoimapoliittisen koulutuksen jälkeen, saman tien tulottomaksi puolison tulojen vuoksi. Tiedän, että saattaisin tarvita jotain terapiaa, mutta en uskalla pyytää puolisoltani rahaa sitä varten. Hän on käskenyt piristyä eikä muutoin hyvä puoliso lainkaan ymmärrä masennusta, hänen mielestään se on joutavaa nykyajan hömpötystä. Olen saanut voimaa liikunnasta, pakotan itseni lenkille. Yritän aina mennä sellaiseen aikaan, ettei näe puolituttuja joille pitäisi selitellä miksei ole työssä vieläkään.
En minä tiedä, kai kuvittelen itsekin ja teen itse elämäni vaikeaksi, kun on kuitenkin puoliso. Ystäviä ei ole eikä omituisille sukulaisille voi puhua, sitä paitsi äitini on kuollut ja minulla on vain uraohjusveljiä, jotka eivät ainakaan ymmärrä. Välillä vain tuo työttömyys ja rahattomuus käy niin mielen päälle, ettei oikein eämä kiinnosta ollenkaan. Työvoimakoulutus, joka tällä kertaa on ollut ihan asiallinen, piristi vähän, kävin syksyllä papakokeessa ensimmäisen kerran 14 vuoteen, aiemmin nakkasin vain kutsut menemään, kun vähät välitin siitä tuleeko kohtusyöpä vai ei. Gynelle en voi mennä, ei riitä rahat.
Vaan lähinnä sitä minä, että kun en oikein saa aikaan kotitöitäkään kuin väkisin ja puoliso välillä niistä mäkättää niin on pakko tehdä ja elämässä vain toivon, että se loppuisi. Ei kannata huolehtia silti näistä ajatuksista, olen niin saamaton etten ikinä uskaltaisi tehdä itselleni mitään enkä halua lasteni joutuvan häpeämään. Vaan tällä hetkellä melkein toivon, että iskisi joku sairaus että pääsisi täältä, luonnollinen poismeno on lastenkin kannalta hyväksyttävää. He pärjäävät kyllä jo, alkavat olla jo isoja.
Mutta ongelmani on tämä, että olen lopultakin myöntänyt itselleni, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Olen vain taas jäämässä työttömäksi työvoimapoliittisen koulutuksen jälkeen, saman tien tulottomaksi puolison tulojen vuoksi. Tiedän, että saattaisin tarvita jotain terapiaa, mutta en uskalla pyytää puolisoltani rahaa sitä varten. Hän on käskenyt piristyä eikä muutoin hyvä puoliso lainkaan ymmärrä masennusta, hänen mielestään se on joutavaa nykyajan hömpötystä. Olen saanut voimaa liikunnasta, pakotan itseni lenkille. Yritän aina mennä sellaiseen aikaan, ettei näe puolituttuja joille pitäisi selitellä miksei ole työssä vieläkään.
En minä tiedä, kai kuvittelen itsekin ja teen itse elämäni vaikeaksi, kun on kuitenkin puoliso. Ystäviä ei ole eikä omituisille sukulaisille voi puhua, sitä paitsi äitini on kuollut ja minulla on vain uraohjusveljiä, jotka eivät ainakaan ymmärrä. Välillä vain tuo työttömyys ja rahattomuus käy niin mielen päälle, ettei oikein eämä kiinnosta ollenkaan. Työvoimakoulutus, joka tällä kertaa on ollut ihan asiallinen, piristi vähän, kävin syksyllä papakokeessa ensimmäisen kerran 14 vuoteen, aiemmin nakkasin vain kutsut menemään, kun vähät välitin siitä tuleeko kohtusyöpä vai ei. Gynelle en voi mennä, ei riitä rahat.
Vaan lähinnä sitä minä, että kun en oikein saa aikaan kotitöitäkään kuin väkisin ja puoliso välillä niistä mäkättää niin on pakko tehdä ja elämässä vain toivon, että se loppuisi. Ei kannata huolehtia silti näistä ajatuksista, olen niin saamaton etten ikinä uskaltaisi tehdä itselleni mitään enkä halua lasteni joutuvan häpeämään. Vaan tällä hetkellä melkein toivon, että iskisi joku sairaus että pääsisi täältä, luonnollinen poismeno on lastenkin kannalta hyväksyttävää. He pärjäävät kyllä jo, alkavat olla jo isoja.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielenterveystoimistossa käynti on ilmaista. Voisit eka tilata ajan terveyskeskuslääkärille ja kertoo ongemistasi ja pyytää lähetettä mielenterveystoimistoon
Kaikilla paikkakunnilla ei tarvitse lähetettä joten voisit soittaa suoraan mielenerveystoimistoon ( toisilla paikkakunnilla nimi on psykiatrian poliklinikka)
kiitos vastauksesta. Mietin vain, kun suurin ongelmani on työttömyys, että auttaako sekään mitään. Työ ja oma raha on ana piristänyt vähän; tosin töissä en ole kestänyt asiakaspalvelua ja vihaisia asiakkaita yhtään ja silloin on ajatukset taas karanneet että mitä tässä tekisi. En kestä ikäviä ihmisiä tai vastoinkäymisiä tällä hetkellä yhtään ja pelkään, että jos sielläkin on ikäviä ihmisiä. Minun toinen lapseni oppi puhumaan vähän hitaasti enkä kohtaan unohda sitä, kuinka psykologi etsi ensi sijaisesti minusta vikaa kun asiaa tutkittiin. Kävimme jonkun sossuhenkilön luona juttelemassa ja se oli aika turhauttavaa, jutut olivat tyyliin mitä teit tänään ruuaksi, koin sen tarkkailuna enemmän kuin tukiterapiana, miksi sitä väitettiin. Lapsi todettiin lievästi dysfaattiseksi, mutta aika vähän se on hänen elämäänsä nyt isompana haitannut.
http://xestia.net/testit/bdi.php
tossa on masennustesti, Huom. tulos on vain suuntaa antava
SAin 40 pistettä. Tuo on jonkun verran noussut edellisetä, muistaakseni sain viimeksi jotain 29. Mutta nyt on aamu, ehkä on parempi tehdä illalla uudelleen, sitten on ehkä piristyneempi olo. Joissain kohdin kyllä olisin voinut vastata posiitivisemminkin, mitä vaihtoehtoja tarjottiin. en esim. ole laihtunut, vaan painoni on hieman noussut ja ruokahaluni on hyvä.
yli 30 kertoo jo vakavasta masennuksesta,jolloin kyl jo pitäis mennä lääkäriin.
.. ihan siksikin, että sen masennus -diagnoosin avulla sinulla voi olla mahdollisuus päästä työkkärissä erityistoimenpiteisiin eli ammatiliseen kuntoutukseen, koska olet vajaakuntoinen.
Hoidon saaminen voi olla hankalaa, mutta muista sekin, että pitää olla sinnikäs sen avun hakemisessa (mikä on kyllä kohtuutonta). Lääkkeitä kannattaa kokeilla. Ja jos psykoterapia tai perheterapia kiinnostaa, niin kotikuntasi tehtävä on järjestää sitä vaikka ostopalveluna. Monissa kunnissa valehdellaan, että se olisi vain Kelan tehtävä.
"Työ ja oma raha on aina piristänyt vähän; tosin töissä en ole kestänyt asiakaspalvelua ja vihaisia asiakkaita yhtään"
..kyllä se hyvä puoliso on. Ei ole koskaan valittanut siitä, että elättää koko perheen, tosin ei anna minunkaan valittaa. Ottaa kainaloon ja auttaa jaksamaan. Puolisolla on ollut omat murheensa, sillä hänen veljensä on nuorena, ennen kuin tapasimme, ampunut itsensä, masennus luultavasti pelottaa häntä ja suhtautuminen on siksi ymmärrettävästi kielteistä.
Kun uskaltaisi lähteä hakemaan sitä apua, pelottaa. Onko siitä mitään hyötyä? Inhottaa ajatella jos itkettää, inhoan itkemistä. Tuo kilpirauhasjuttu minkä joku oli kirjoittanut on kiinnostava, sillä painoni on noussut ja väsymys..taidan tutkituttaa kuitenkin sen ensin. Nyt on kuitenkin vielä kurssi kevään ajan, saan vähän aikaa muutaman satasen omaa rahaa, mitä olen pistänyt syrjään lopputalvea varten.
Olen mukana eräässä yhdistyksessä aktiivina, mutta sekin on työttömänä ollessa välillä rankkaa, kun kaikilla muilla on työpaikat ja siellä kysellään, mitä tee työksesi..Isäni on pahin, hän on aloittanut taas sen onko työhommista mitään kuulunut kyselyn joka ikinen kerta kun puhun hänen kanssaan.
Olet ilemeisen turhautunut ja myöskin väsynyt ihminen. Rahattomanaolo pistää mielen vihaiseksi, motivaatiot, kotiaskareisiin jne..laskevat entisestäänkin.
(Tiedän kokemuksesta, että täysin rahattomana eläminen on henkisesti todella raskasta. Olin itse n. 2 vuotta ilman rahaa, vaikka olen vuosikaudet ollut sair.lomalla, monia kivuliaita vaivoja/sairauksia. Hylkäsivät sair.päivärahani aivan lainvastaisin perustein-en jaksanut enää sitä paperisotaa, jota kävin vuosikausia.) Toivottavasti sinulla menee paremmin.
Ensiksikin:-Tilaa se aika terveyskeskukseen, ja pyydä sieltä lähete mielenterveystoimistoon. Voit käydä siellä keskustelemassa asioistasi. Et menetä siinä yhtään mitään, ja apua pitää hakea itselleen, kun asiat tuntuvat liian raskailta. Ei ihminen jaksa yksinään, kun kirjoitit, ettei sinulla ole ystäviäkään.
Selvitä myös tuo rahapuoli tarkasti-jotain perusturvaa on jokaiselle maksettava, se lukee oiekin Suomen laissakin. Käy työvoimatoimistossa, ja Kelalla selvittämässä, raha-asiasi, ja myöskin sosiaalitoimistosta saa neuvoja. Ihmistä ei saa jättää tyhjän päälle. Tsemppiä kevääseesi. Toivottavasti asiasi menevät parempaan suuntaan.
Wilggu, kiitos, mutta niin se vain on, että jos puoliso tienaa täytyy puolison tuloilla elää:
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/280302083352EH
Ei makseta todellakaan mitään, meitä lienee muutamia tuhansia.
Keräsin nyt aamulla vähän pulloja ja sain niillä tienattua jotain, tekee hyvän mielen kun itse tienaa. Sekin tuntuu pahalta, kun olen kuullut joskus että spurgut vain keräävät. Itse olen raitis ja olen noita työttömänä kerännyt kassitolkulla.
..mietin vaan, että minähän en rupea mitään pillereitä popsimaan, että selviääkö ilman niitä? Tai siis pakko selvitä, pelkään että lääkärissä määrätän niitä.
ei lääkkeitä tarvitse pelätä eli sitä ei tarvitse jännittää. Mä aikani vastustin lääkäriin menoa pitkään ja päätin että en missään nimessä mene vinkumaan yhdellekään lääkärille etten muka jaksa, mutta niin se lopuksi vaan oli jo pakko mennä.
Suosittelen että menet suosiolla vaan lääkäriin ja kerrot nuo asiat ja voit myös pyytää kilpirauhaskokeenkin.
Ei kai kukaan pakota syömään lääkkeitä, en usko, mutta ne auttavat huomattavan paljon kun osuu oikea lääke kohdalle. Valitettavasti sen oikean etsimiseen saattaa kulua jonkin verran aikaa koska ne pitää kokeilla, ei voi muuta.
Multa ei saisi lääkkeitä nyt pois aseella uhkaamallakaan! :)
Itse pikku hiljaa parantumassa kohtalaisen pahasta masennuksesta/ahdistuksesta/unihäiriöstä. Kaksi kertaa syönyt ssri lääkkeitä (perus masennus/ahdistus lääke), mutta oireet on lopettamisen jälkeen tullu pikku hiljaa takaisin kummallakin kerralla n. vuoden sisällä lopettamisesta. Ne lääkkeet ei korjaa masennuksen "kemiallista" ongelmaa.
Jos serotoniinia (hyvänolon hormoni) on elimistössä liian vähän ihminen masentuu. Serotoniinia taas saa eri ruoista aminohapon kautta nimeltä tryptofaani. Ssri lääkkeet eivät lisää serotoniinia ollenkaan kehossa vaan estävät sen takaisinoton soluihin, eli masentuneen ihmisen vähäinen serotoniini pikku hiljaa vapautuu kehoon ja luo hyvän olon. Lopettamisen jälkeen todellinen ongelma pysyy, eli kehossa on vieläkin liian vähän serotoniinia ylläpitämään tasaista hyvää oloa.
Raju dietti tai vähä-hiilihydraattinen ruokavalio voi aiheutta helposti masennusta, sillä vähä-hiilihydraattisesta ruoasta ei saa tarpeeksi tryptofaani aminohappoa, mikä siis lisää serotoniinia ja näin hyvää oloa. Serotoniini vaje voi muodostua monien vuosien ellei vuosikymmenien mittaan, jos kehon serotoniini kulutus on ollut edes vähän enemmän kuin se mitä ruoan kautta on hiljalleen saanut.
Itsellä on olo alkanut parantua huomattavasti, mutta pikku hiljaa, siitä lähin kun ostin luontaistuote/lisäravinne kaupasta Tryptofaani tabletteja (tryptofaani on yksi kahdeksasta aminohaposta mitä ihminen tarvitsee, koska keho ei osaa valmistaa sitä), b vitamiinia (b6 ja b12 auttaa tryptofaania imeytymään)sekä magnesium ja kalaöljy tabletteja. Magnesium ja kalaöjly tehostaa serotoniinin tuottoa. Kaupoissa oli myös valmiita tryptofaani tabletteja missä oli b vitamiinit mukana. Yllätyksekseni minulla on unihäiriökin alkanut parantua noin kuukauden kuluttua aloittamisesta. En ole saanut noin kahteen vuoteen nukuttua ilman melatoniini tabletteja ennen nukkumaan menoa, mutta nyt olen noin viikon verran saanut unta mukavasti vanhaan tapaan. Netistä luin, että serotoniinista syntyy myös melatoniinia mikä säätelee unta ja ruokahalua.
Masennus ja ahdistus on minulla näköjään ollut pelkkää kemiaa kehossa. Huonot dietit ja paikoin heikko syöminen on ajan kanssa luonut kehooni serotoniini vajeen, mutta nyt alkaa olo parantua kunnolla. Ssri lääkkeitä en suosittele kenellekkään. Sen aikaa kun niitä söin oli hyvä olla, mutta lopettamisen jälkeen on kummallakin kerralla taas alkanut pikku hiljaa alamäki pään sisällä. ssri lääkkeitä ja tryptofaani tabletteja ei saisi yhdistää, sillä ssri lääkkeet estää serotoniinin takaisinoton ja tryptofaani lisää serotoniinia, mikä voi johtaa serotoniini ylitulvaan aivoissa ja se on vaarallista ( kun ssri lääkkeet lopettaa serotoniini palautuu soluihin, mutta jos on syönyt tryptofaania ssrilääkkeen kanssa on serotoniinia liian paljon soluihin takaisin otettavaksi ). Ihanaa kun ei tarvitse reseptiryynejä enää ottaa ja olo silti paranee. Kehotan kokeilemaan. Luontaistuotekaupoista ja urheilulisäravinnekaupoista saa tryptofaania sekä kalaöljy tabletteja. Apteekista b vitamiinia ja magnesiumia.
"Jos serotoniinia (hyvänolon hormoni) on elimistössä liian vähän ihminen masentuu."
Mistähän tämä "totuus" on peräisin?
Jopa Yhdysvaltain mielenterveyslaitoksen NIMH:n, serotoniinitutkijat ovat tunnustaneet, ettei ole yhteyttä alhaisen serotoniinitason ja masennuksen välillä. Myös korkeat serotoniinitason omaavat masentuvat.
Mielialalääkkeet ovat keskushermostolääkkeitä, pääosin lumevaikutteisia psyykkisen kivun lievitystä, jos tehoavat.
Ja noista luontaistuotteiden tehosta ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Lumevaikutus on ainoa vaikutus.
Kyllä masislääkkeet ovat uskoakseni psyykkisen kivun lievitysta "vain", harmi sinänsä. Olen ajatellut, että käytän masislääkkeitä hmm, no pitkään kuitenkin juuri siksi, että ilman niitä olo on huono.
Ennen perushuonoa oloa on vielä kärsittävänä riippuvuusoireyhtymä lääkkeitä lopettaessa joten pussissa ollaan mutta teen tänne pussiin pesän josta kurkin maailmaa.
Aikanaan varmaan vähennetään toooodella hitaasti lääkkeitä pois, en vaan usklla lopettaa nopeasti mutta se on sen ajan murhe.
Jos masislääkkeet hoitaisivat sairauden pois, niin miksi ensin oireet pahenevat moninkertaisiksi alussa ja annoksen noston yhteydessä ja kun lääke on lopetettu masiksen uusimisvaara on moninkertainen verrattuna ei masentuneeseen..?
No, oli miten oli, olen tosi tyytyväinen lääkkeisiini tällä hetkellä.
Minunkin mielestäni masennuslääkkeet ovat lumelääkkeitä. nimim. 9 vuoden kokemus.
Kamalia noi sukulaisesi, "halveksivat työttömyyttä"! Juuri tuollaiset ihmiset aiheuttavat tukien varassa eläville ihmisille tarpeetonta syyllisyyttä ja itseinhoa. Inhoan "oman onnensa seppä" ajattelua!! Aina ei elämä mene niin. Tottakai itsensä elättämisen kuuluu olla ensisijainen, mutta monet ei esim. masennuksen takia JAKSA tehdä työtä. Syyllistäminen vain pahentaa asioita.
HEI, KATOPPA VÄHÄ MITÄ "TOTUUKSIA" KIRJOITTELET.
VOIT AIHEUTTAA JOILLEKKIN(asiaan perehtymöttömät,ottavat vielä tosissaan)HÄMMENNYSTÄ.
koska asiahan ei ole välttämättä niin, kun Sinä(tai asiantuntijasi) sanot.
Jotkut on tosi herkkiä vaikutteille masentuneena.
.. jos mielialalääkkeet auttavat siihen, niin hyvä on.
Mutta ei kannattaisi nyt levittää sitä propagandaa, että mielialalääkkeet olisivat SYYperusteista hoitoa ja masennus johtuisi jostain hermoston epätasapainosta tai serotoniinivajauksesta. Totta kai kipu tulee takaisin jos kipulääkitys loppuu, eikä kivun syytä ole voitu hoitaa.
Migreeniäkin hoidetaan keskushermostolääkkeillä. Kivun lievitys on hoidollisesti merkittävää kyllä, mutta koska kyse on psyykkisen kivun lievittämisestä ja hyvin hakuammunta lääkityksestä, ne eivät tehoa läheskään kaikkiin, itse asiassa enemmistöön potilaista.
Lääkitystä kannattaa kokeilla, jos olotila on huono, niin minäkin olen tehnyt.