miksi niin monet pakkohoito potilaat kärsivät juuri hoidon aiheuttamista traumoista.
Onhan tietenkin monia jotaka todella tarvitsevat hoitoa mutta täytyykö heitä pakottaa hoitoon? Jos hoidosta olisi apua potilaalle ja olo helpottuisi niin kai hän vapaehtoisesti ja mielellään jatkaisi sitä mutta jos potilas tuntee olonsa vain pahentuvan niin silloin ei voi edes puhua hoidosta. Eihän ihmisen henkisen ja tai fyysisen olon heikentämistä voi sanoa hoidoksi.
Onko joku eri mieltä asiasta?
Onhan tietenkin monia jotaka todella tarvitsevat hoitoa mutta täytyykö heitä pakottaa hoitoon? Jos hoidosta olisi apua potilaalle ja olo helpottuisi niin kai hän vapaehtoisesti ja mielellään jatkaisi sitä mutta jos potilas tuntee olonsa vain pahentuvan niin silloin ei voi edes puhua hoidosta. Eihän ihmisen henkisen ja tai fyysisen olon heikentämistä voi sanoa hoidoksi.
Onko joku eri mieltä asiasta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ole eri mieltä, mutta vastaan silti.
Ongelma (yksi niistä) on se, että sairaudentunnottomuus katsotaan mielisairauden oireeksi. Siis se, että lääkäri sanoo sinun olevan hullu, mutta itse olet eri mieltä. Se on sairaudentunnottomuutta.
Jotta pakkohoidosta pääsisi pois, täytyy tunnustaa olleensa hullu ja hoidon tarpeessa, mikä on osoitus siitä että pahin oire (=sairaudentunnottomuus) on selätetty. Mikä taas johtaa siihen, että lääkärit kuvittelevat tekevänsä "hyvää", koska pakkohoitoon otettu vanki myöntää itsekin tarvinneensa pakkohoitoa. Ja tämä väistämättä johtaa siihen, että sen enempää päättäjät kuin psykiatrit eivät näe mitään muutostarvetta nykytilanteessa. Kerran kaikki pakkohoidetut ovat tyytyväisiä.
Mitä ite näin niin kaikki siellä koittaa vaan saada ajan jotenkin tapetuksi. Yleensä nukkuen tai makaamalla suurimman osan päivästä. Itsekkin alussa olin helvetin levoton, kun oli "vangittu" syyttömänä ja ei ollut mitään tekemistä. Itseasiassa sanoin yhden lauseen vain ja loput kyseltiin läheisiltäni, mistä sitten saatiin 4kpl A4 verran tavaraa "diagnoosiksi". Kerran viikossa omahoitaja haastatteli, kyseli vointia ja esitti oletuksia ja vastauksistani teki siitä siten johtopäätöksiä, että olinko enemmän vai vähemmän harhainen kuin edellisellä viikolla ja ne sit lyötiin sinne raportteihin jatkoksi.
Muuten sit ajantappo meni lähinnä maaten ja telkkaria katsoessa plus yhden kävelyn tehdessä lähimpään kioskiin ostamaan lähinnä tupakkaa. Toki sitten määrättiin päiväohjelmaakin vasten tahtoani myöhemmin ja piti sitten ottaa osaa niihinkin, vaikkei niissä oikein ketään kiinnostanu mikää. Sitten oli parit vaellus- ja grillausreissut. Ennemminkin tuntui, että sinne voisi mennä sellaiset ihmiset, kun oikeasti ovat kipeitä siitä, että haluaisi tehdä jotain yhdessä toisten kanssa partiotyyliin. Muihin "ongelmiin" vaan syötettään nappeja ja itse saat itsesi hoitaa kuntoon, jos oikeasti on henkisiä ongelmia.
Ongelmia tuli siitä itselle, että kerran "pärähdin" hoitajille ja meni ulkoilulupa kahdeksi viikoksi ihan kokeilumielessä ja toinen tuli siitä, että olin viikonloppulomalla ja joutusin ottamaan lääkkeet toisen valvonnassa ja valvoja sitten luuli, että en nielaissut sitä, vaikka nielaisin koska tiedän, että se huomaisi sen toisin kuin sairaalassa. Siitä sitten tuli sanktioksi, että jouduin yöpymään sairaalassa jos menin lomalle.. eli päiväloma vaan. Kaikilla osastoilla olekkaan viikonloppulomia, mutta tämä oli se rennoin niistä ja siellä lähinnä oli nuoria.
Ryhmäterapioissakin meni ekat 10min siinä, että joku väkisten määrättiin keksimään aihe ja loput 50min siinä, että kierreltiin ryhmäläisissä sanoen mielipiteen asiasta.. jolla nyt ei ollut oikeasti mitään tekemistä terapiana. Ideana tietysti oli saada potilaat kasaan ja kiinnostumaan toisista ihmisinä, mutta näin se ei kyllä koskaan ollut. Paljoo siellä mitään kukaan turissut muutenkaan. Turha vitun mesta koko mielisairaala, mut tuli nähtyä sekin. Hyvä työttömille mennä pariksi viikoksi, saa 4 ateriaa päivässä n.12-14 eurolla ja yöpyä siellä.