Varokaa Tapiolaa ! Minä puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ajoin pahan kolarin vuonna 1991 enkä ole vieläkään saanut oikeutettua korvausta. Olen taistellut oikeuksistani jo 18,5 vuotta. Tukenani ovat olleet myös ammatti-ihmiset, mutta Tapiolalta ei saa korvauksia. Olen silti taipumaton minäkin ja jatkan taistoani, vaikka hautaan saakka. Tätä tämä vakuutusmaailma on, rakkaat vakuutuksia maksavat suomalaiset, maksamme itsemme nälkäisiksi ja sairaiksi kalliilla vakuutuksilla ja meille luvataan oikeuksia, mutta mitenkäs on kun "se päivä" koittaa ?????? Tämä ei ole Amerikka, vakuutuskorvauksien luvattu maa, tämä on Suomi jossa maksat ylihinnoiteltuja vakuutuksia saamatta mitään vastineeksi. Sen ainakin tiedän, että Tapiolasta en minä, perheeni, ystäväni ja lähimmät työtoverini ole ottaneet vakuutuksia 18 vuoteen, EIKÄ OTETA ! Vastaantuleva näppäili numeroita kännykkään, kolaroi autoni luovutuskuntoon. Synnytyspoltot alkoivat ambulanssissa, mutta tyttäreni onneksi syntyi terveenä. Syön tällä hetkellä epilepsialääkkeitä, selkäni ja niskani ovat sököt ja nilkkani kivulias joka askeleella. Tapiolan mielestä en ansaitse oikeutta. Usko on mennyt tähän suomalaiseen vakuutus-systeemiin, mutta silti olen pakotettu ottamaan kotivakuutuksen jos haluan omakotitalon, autolainan jos haluan uuden auton, vapaa-ajanvakuutuksen jos harrastan vesijuoksua.....mutta jos minulle tapahtuu jotain, saankokaan oikeutta ????
Tapiola
Pahasti kolaroitu-63
0260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.