Kepu kiittää Putinia

MUTTA

Suomen kanssa ei tehdä yhteistyötä norsunluutornista eikä hotelli Tornista.

Euroopassa kolme pääkaupunkia ei vieraat sotajoukot vallanneet.
Moskovaa, vaikka hilkulla oli. Lontoota, vaikka kovasti yrittivät.
Helsinkiä, vaikkakin liittoutuneiden turistit sikailivat Tornissa ja Mainilan tykinputkien kantamaa lyhyemmän matkan päässä oli venäläisten tukikohta.

Sanelupolitiikka ei toimi.
Putin. Isviniitse, basolt bistui. Basiba.

Suomi on maksanut sotakorvaukset. PISTE.
Suomi on maksanut Pietarin jäähalleja ja vedenpuhdistamoja. PISTE.
Suomi on maksanut puutulleja. PISTE.
Suomalaiset ovat maksaneet erilaisia keksittyjä ja keksimättömiä tulleja
miliisille, rajavartiostolle ja erinäisille viranomaisille aivan tarpeeksi. PISTE.

PISTE.

Asia on nyt niin, että suomalaisia jäänmurtajia saa ostaa euroilla, öljyllä tai kaasulla Suomesta ihan niin monta kuin tarvitsee. Olen varma, että esim Kanada, Yhdysvallat, Tanska ja Norja ovat aivan yhtä kiinnostuneita ostamaan Suomalaisia jäänmurtajia. Suomella on myös tarjota Volgalle sopiva jokijäänmurtaja.

Asia on myös niin, että suomalaisissa ydinvoimaloissa tuotetaan sähköä Suomen tarpeisiin ja tilapäisesti voidaan ylijäämä sähköä myydä Venäjälle, kuten myös Venäjältä ostetaan sähköä Suomeen tarpeen mukaan.

Venäläiset suomessa sijaitsevan ydinvoimalan osakkaana ?? Se on mahdollista vain helvetillisessa kankkusessa nähdyssä painajaisessa yön pimeimpinä hetkinä. EI KIITOS.
Eiköhän yksi Tsernobyl riitä kuvaamaan kaiken tarpeellisen idän mentaliteetistä ja tavasta hoitaa asioita.

Viimeisen vuosituhat on suomalaisilla mennyt opetellessa oikeaa suhtautumista idän naapuriin.
Suomi on nyt osa EU:ta ja sinne on Venäjälläkin mahdollisuus liittyä ehkä jo tämän vuosisadan aikana.

Venäjä jäi paikoilleen Leninin vallankumouksen ansiosta seitsemäksi vuosikymmeneksi.
Venäjän on käytävä lävitse ihan sama kasvuprosessi kuin minkä tahansa muun länsimaisen demokratian.

Suomi harjoittaa kauppaa ja kanssakäymistä Venäjän kanssa.
Mutta Suomen suunta on selkeästi kohti Eurooppalaista puolustusliittoa, joka on joko Euro-Nato, tai NATO.
Tämä ei tapahdu ehkä seuraavan hallituksen aikana, mutta se tapahtuu.

Virolaiset joutuivat 1000-luvun alkupuolella kohtaamaan niin Novgorodin ja Moskovan laajentumistpaineen, kuin myös Hansaliiton ja Katolisen kirkon ylivallan, sekä Tanskan ja Ruotsin painostuksen, ja elämään lähes 800 vuotta enemmän ja vähemmän alistetussa asemassa päätyen lopulta turpeeseen sidotun maaorjan asemaan ja viimein vielä maailmansodan runtelemana kahden totalitäärisen vallan miehittämäksi ja Neuvostoliiton aikana horrokseen.

Virolaiset liittyivät NATO:n jäseneksi heti kun se oli mahdollista.

Miksiköhän Putin ??
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Putin, mikä helvetti siinä on, että toisten maiden lakeja ei kunnioiteta ja venäläisiä lakeja ei dysfleksian takia ymmärretä.

Suomeen tulee venäläinen lapsiasiamies purkamaan Suomen Turussa venäläisen pikkupojan huostaanoton.

Venäjällä taas oikeusistuimet määräävät lapsen huoltajuuden suomalaiselle vanhemmalle, mutta oikeuden päätöstä ei kunnioita sen paremmin rajaviranomaiset, turvallisuuspalvelu kuin itse Putin.
Vastavetona Venäjä myöntää suomalaiselle lapselle venäjän kansalaisuuden.


Putin, Georgiassa samanlainen passinmyöntäminen Georgian kansalaisille johti venäläisten "rauhanturvajoukkojen" tunkeutumiseen Georgian valtion alueelle ja sotaan.

Mitäs luulet Putin. Kuinka herkästi venäläispanssarit tulevat Suomen itärajan ylitse ?
Ja ehtivätkö ne samana päivänä Vaalimaalta pääkaupunkiin asti ?
Luuletko että kommunisti Halonen muuttuu Terijoen hallitukseksi ja Helsingissä syödään maroosii ja soi sirpakka ja venäläiset sotilaat otetaan vastaan riemusaatossa?
Luuletko ? Vai kuvitteletko ?

Venäjän sisäpoliittisia ongelmia ei ratkota sanelupolitiikalla muissa maissa.
Jos WTO:n kauppasäännöt venäjäksi käännettynä antavat aivan toisenlaisen tulkinnan kuin muilla kielillä, niin ongelma on venäjällä.

Putin, tervetuloa Eurooppaan.
Parempi vaikka 70 vuotta myöhässä kuin ei koskaan.

Venäläinen sananlasku sanoo, että jos kiirehtii liikaa, saa halosta ketjuihin ja molotovia konehuoneeseen.
Jos taas ei kiirehdi tarpeeksi, punainen painolasti vetää kyvykkäimmänkin louhimaan hiiltä Hodorkovskin kanssa Siperiaan. Kun kiirehtii sopivasti, kasvaa ihmisenä, ihmiset kansankuntana ja pitkä painajaisuni helpottaa puhdistaen sielun tarpeettomasti kuonasta kuten Stalinin puhdistukset armeijan kansanvihollista.

Venäläinen sananlasku sanoo, myös että köyhässä kodissa Ruplakin iloitsee, mutta rikkaan öljymiljardöörin kassakaapissa dollaritkin vapisee kansallistamista odotellessaan.

Suomalainen sananlasku taas sanoo, ettei ole koiraa karvoihin katsomista, eikä niin pahaa ongelmaa, etteikö sitä vodkalla voisi vielä vähän pahentaa lisää.

Miten on turisti Putin, tuotko suolakurkut ja vodkat, niin juhlitaan paluutasi idän ihmemaahan - mahdollisimman pian. Ja tiukalle menee, voin juhlia itsekin omalla kustannuksella.

Matkatoivotuksena Putin.
Yritä nyt ensin puhdistaa Pietarin ja Nevan jätevedet.
Jos venäjän viranomaisilla on ylimääräistä aikaa tulla hoitamaan Suomeen Suomen lainsäädännön alaisia asioita, niin ohjaa heidät toki ensi kerralla rakentamaan paskavatkaamoa Pietariin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteistyöhalusta kirjoitti:

MUTTA

Suomen kanssa ei tehdä yhteistyötä norsunluutornista eikä hotelli Tornista.

Euroopassa kolme pääkaupunkia ei vieraat sotajoukot vallanneet.
Moskovaa, vaikka hilkulla oli. Lontoota, vaikka kovasti yrittivät.
Helsinkiä, vaikkakin liittoutuneiden turistit sikailivat Tornissa ja Mainilan tykinputkien kantamaa lyhyemmän matkan päässä oli venäläisten tukikohta.

Sanelupolitiikka ei toimi.
Putin. Isviniitse, basolt bistui. Basiba.

Suomi on maksanut sotakorvaukset. PISTE.
Suomi on maksanut Pietarin jäähalleja ja vedenpuhdistamoja. PISTE.
Suomi on maksanut puutulleja. PISTE.
Suomalaiset ovat maksaneet erilaisia keksittyjä ja keksimättömiä tulleja
miliisille, rajavartiostolle ja erinäisille viranomaisille aivan tarpeeksi. PISTE.

PISTE.

Asia on nyt niin, että suomalaisia jäänmurtajia saa ostaa euroilla, öljyllä tai kaasulla Suomesta ihan niin monta kuin tarvitsee. Olen varma, että esim Kanada, Yhdysvallat, Tanska ja Norja ovat aivan yhtä kiinnostuneita ostamaan Suomalaisia jäänmurtajia. Suomella on myös tarjota Volgalle sopiva jokijäänmurtaja.

Asia on myös niin, että suomalaisissa ydinvoimaloissa tuotetaan sähköä Suomen tarpeisiin ja tilapäisesti voidaan ylijäämä sähköä myydä Venäjälle, kuten myös Venäjältä ostetaan sähköä Suomeen tarpeen mukaan.

Venäläiset suomessa sijaitsevan ydinvoimalan osakkaana ?? Se on mahdollista vain helvetillisessa kankkusessa nähdyssä painajaisessa yön pimeimpinä hetkinä. EI KIITOS.
Eiköhän yksi Tsernobyl riitä kuvaamaan kaiken tarpeellisen idän mentaliteetistä ja tavasta hoitaa asioita.

Viimeisen vuosituhat on suomalaisilla mennyt opetellessa oikeaa suhtautumista idän naapuriin.
Suomi on nyt osa EU:ta ja sinne on Venäjälläkin mahdollisuus liittyä ehkä jo tämän vuosisadan aikana.

Venäjä jäi paikoilleen Leninin vallankumouksen ansiosta seitsemäksi vuosikymmeneksi.
Venäjän on käytävä lävitse ihan sama kasvuprosessi kuin minkä tahansa muun länsimaisen demokratian.

Suomi harjoittaa kauppaa ja kanssakäymistä Venäjän kanssa.
Mutta Suomen suunta on selkeästi kohti Eurooppalaista puolustusliittoa, joka on joko Euro-Nato, tai NATO.
Tämä ei tapahdu ehkä seuraavan hallituksen aikana, mutta se tapahtuu.

Virolaiset joutuivat 1000-luvun alkupuolella kohtaamaan niin Novgorodin ja Moskovan laajentumistpaineen, kuin myös Hansaliiton ja Katolisen kirkon ylivallan, sekä Tanskan ja Ruotsin painostuksen, ja elämään lähes 800 vuotta enemmän ja vähemmän alistetussa asemassa päätyen lopulta turpeeseen sidotun maaorjan asemaan ja viimein vielä maailmansodan runtelemana kahden totalitäärisen vallan miehittämäksi ja Neuvostoliiton aikana horrokseen.

Virolaiset liittyivät NATO:n jäseneksi heti kun se oli mahdollista.

Miksiköhän Putin ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu