Koiviston kotiryssä

Koivisto oli tämän hetken ymmärrykseni mukaan tyhmin Suomen presidenteistä. Halosta ei vielä voi arvioida koska pesti on kesken. Lähellä kuitenkin on.
Koiviston kyvyttömyys hahmottaa itseään näkyi mm. vierailulla Tsernenkon noustua valtaan; sairaan, ilmapöhöstä kärsivän valtionpäämiehen kanssa käyty sisälukutuokio oli Koiviston mielestä valtiovierailu.
Vladimirov oli Koiviston kotiryssä ja viestinviejä naapuriin.
5111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Turha niitä demareita on eritellä. Samanlaisia kaikki. Pääasia, että niistä (siis demaripresidenteistä) päästää kohta kertakaikkiaan eroon. Kansan tyhmyydestä on tullut kuitenkin kallis lasku Suomelle, monessakin
mielessä. Olen optimisti. Tulevaisuudessa saamme porvaripresidentin ja elämä normalisoituu tässäkin suhteessa. Joka päivä on askel kohti parempia aikoja.

Äänestä
  • eduskunta eli oikeastaan hallitus päättää asioista. Presidentin virka jää itsenäisyyspäivän vastaanottoon.

    Äänestä

mitä suomi on kokenut koskaan pahempi kuin sotakin

Äänestä
  • Ei tarvitse odottaa tawjan loppukautta,mikä muuten voi loppua ennen aikojaankin,niin kyllä tawja sen tyhmyys kisan on voittanut.

    Äänestä

Vladimirov oli KGB agentti ei kotiryssä,.Paavo Väyrynen toim KGBÖn juoksupoikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasoa vaativa kirjoitti:

Koivisto oli tämän hetken ymmärrykseni mukaan tyhmin Suomen presidenteistä. Halosta ei vielä voi arvioida koska pesti on kesken. Lähellä kuitenkin on.
Koiviston kyvyttömyys hahmottaa itseään näkyi mm. vierailulla Tsernenkon noustua valtaan; sairaan, ilmapöhöstä kärsivän valtionpäämiehen kanssa käyty sisälukutuokio oli Koiviston mielestä valtiovierailu.
Vladimirov oli Koiviston kotiryssä ja viestinviejä naapuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu