Tämä kirjoitukseni on myös yleistä Satakunnasta-palstalla mutta laitan tännekin, jos vaikka aluehallintoviraston hallintoylitarkastaja Sami Kouki huomaisi kirjoitukseni. Hän kun ei nähnyt selvää todistusaineistoa Köyliön perusturvajohtajan ja sosiaalityöntekijän virkarikoksista. Vaikuttanee siltä että Köyliön kuntaa ei sido muun suomen lainsäädäntö ollenkaan.
Kylläpä oli ilo havaita miten suomalaisviranomaisilta meni " paskat housuihin", ja oli pakko ylempien viranomaisten puuttua Turussa sattuneeseen huostaanottoon. Kävipä huostaanoton purku nopeaan tahtiin,hehhhee.. Mitenkäs saisi Köyliön perusturvajohtajan huostaanottamaan venäläislapsen, hmm..
Väitettiin olevan vihamielistä käytöstä venäläisiä kohtaan. No sitähän se on suomalaisiakin kohtaan. Vaikuttanee hyvinkin vihamieliseltä suhtautumiselta sekin, ettei millään saa viranomaisia noudattamaan viranomaisten itsensä säätämiä lakeja. Jonkun tahon pitäisi asioihin tosiaan jo puuttua. Muidenkin huostaanottoihin kuin venäläisten. Viranomaismielivalta tulisi saada loppumaan. Kuudetta vuotta jo "taistelen " viranomaisten virkarikosten selvittämiseksi. Enkä lopeta ennen kuin Köyliön sosiaaliviranomaiset ovat rikoksistaan saaneet rangaistuksen.
Alla tuodaan esiin ettei tunnu mukavalta kun
venäläiset puuttuvat viranomaistoimintaan. Jaa miksi ei. Korkea aika jonkun olisi puuttua.
SK:n uutisointia:
"Vanhemmat eivät ole sijoitusta hyväksyneet ja viestittivät kantansa venäläisille tiedotusvälineille. Naapurissa syntyi iso kohu. Suomalaisia viranomaisia syytettiin vihamielisyydestä venäläisiä kohtaan.
Suomessa viranomaiset vetoavat vaitiolovelvollisuuteen, joten heiltä asiaan ei ole saatu selvyyttä.
Venäjän johto ilmoitti pari vuotta sitten, että se huolehtii ulkomailla asuvien venäläisten turvallisuudesta, vaikka asein.
Suurvalloille tämmöinen kansainvälisten sopimusten vastainen menettely ei ole mitenkään uutta. Yhdysvallatkin reagoi kansalaistensa ahdinkoon.
Kovin rauhoittavalta ei silti tunnu venäläisten puuttuminen suomalaiseen viranomaistoimintaan. Lastensuojelu perustuu meillä muutama vuosi sitten uudistettuun lastensuojelulakiin, joka pyrkii turvaamaan ennen muuta lapsen edun.
Astahov ilmoittautui käynnillään jopa perheen takuumieheksi. Hän vakuutti olevansa valmis itse noutamaan lapsen vanhemmilta, jos näyttää siltä, että he eivät pysty huolehtimaan tästä.
Ei kuulosta hyvältä. Onko turkulainen lastensuojelu saanut nyt uuden venäläisen vahtijan, joka tulee tänne hätiin omien tulkintojensa pohjalta.
Mitä sitten tapahtuu, jos käsitykset täällä Suomessa menevät täysin ristiin Venäjän presidentin edustajan kantojen kanssa."
Suomalais-venäläispojan huostaanotto
0
176
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
