Te joilla on paniikkihäiriö niin miten se on vaikuttanut kaveri ja seurustelusuhteisiinne?Minulla itselläni paniikkihäiriö on vaikuttanut suhteisiini niin paljon,että vietän lähes kaiken aikani sisällä ja sen vuoksi kaverisuhteeni ovat kärsineet enkä ole kyennyt tutustumaan erääseen ihanaan naiseen vaikka olisin halunnutkin.Tai no humalassa minulla ei ole ollut mitään estoja olla hänen seurassaan mutta selvänä en ole pystynyt siihen ja juuri se selvänä hänen seurassaan oleminen olisi minulle tärkeätä.Tämä ihana nainen ajattelee,että olen laiska koska en tee juuri mitään mutta ei asia ole niin,minulla on halua tehdä asioita mutta miten sen teen.Luin kampaamossa käydessäni demi lehdestä 5/2009 todella hyvän jutun paniikkihäiriöstä,se oli kuin oli minun kirjoittamani.Kannattaa lukea jos jollain kyseinen lehti sattuu olemaan.Tämä ihana nainen on jo varmaan kyllästynyt odottamaan sitä,että voisimme tehdä jotain kivaa yhdessä selvänä mutta jos joku voisi antaa minulle jotain neuvoja asian suhteen niin olisin siitä todella kiitollinen koska rakastan tätä naista ihanaista ja tahtoisin vielä yrittää.Kaipaan sinua Lellu ja toivon ettet ole vielä menettänyt kaikkea toivoasi minun suhteeni koska haluan todellakin tehdä niitä asioita yhdessä joista me olemme niin monesti keskustelleet.Toivottovasti saitte jotain tolkkua tekstistäni,parin tunnin yöunien jälkeen en ole aivan virkeimmilläni.Mukavaa päivää kaikille!
Paniikkihäiriö
Vaaka2
15431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ei se ole maailman loppu, kerro siitä hänelle suoraan tai vaikka s-postitse ... kerro ennen kaikkea tunteistasi hänelle... kyllä asiat järjestyy jos niin on tarkoitettu , rohkeutta sinulle!
Olen kertonut hänelle paniikkihäiriöstäni ja tunteistani.
Mee LESBO PALSTALLE.
Miksi minä lesbopalstalle menisin kun en sellainen ole?
löytyy kirjoja =:D.
Tämä on mielestäni hyvä :Toivonen Veli-Matti - von Harpe Peter (toim.):
NLP Mielikirja.
Kuinka muuttaa mieltään.
Förlags Ab ai-ai Oy. 1994. ISBN 951-95119-3-8
- ensimmäinen suomenkielinen NLP-kirja - hyvä peruskirja NLPstä
- Mielikirjasta on ilmestynyt 5. uudistettu painos v. 2000.
http://www.nlp.fi/
http://www.suomennlp-yhdistys.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=41&Itemid=55
Mulle alkoivat lukiossa paniikkihäiriökohtaukset. Vasta jälkeenpäin osasin yhdistää ne siihen nimeen. Ihmettelin vaan, että mikähän mussa on vikana, kun välillä tuli ihan hirveän ahdistava ja huono olo. Koulussa oli välillä painajasmaista. Kohtaukset vähenivät ja lopulta laantuivat kokonaan pois ajan myötä, sitä mukaa kun sain itselleni tukea ja kävin läpi menneisyyden vaikeita asioita. Sain luvan olla oma itseni tässä maailmassa. Kyllähän asia vaikutti ihmissuhteisiin aika pitkällekin. Onneksi selvisin siitä.
Tsemppiä.
toisten ihmisten negatiivinen paine voi saada paniikkihäiriön aikaan.....
"kärsinyt" paniikkihäiriöstä kohta neljä vuotta. Tosin en enää syö siihen lääkeittä ollenkaan,koska olen oppinut sen hallitsemaan sitä. Mun tapauksessa ex-miesystäväni ei ymmärtänyt sairauttani ollenkaan ja suhde kaatui pääosin juuri siihen, koska en ollut siihen aikaan tarpeeksi "kykeneväinen" lähtemään ja menemään aina sinne ja tänne, kuten itse jo mainitsitkin hän piti mua myös varmasti aikaansaamattomana ja kenties jopa laiskana.
Uskon kyllä että jos kyseinen nainen susta oikeasti välittää ei se teidän tiellenne tule. Se ei kuitenkaan ole mikään tarttuva tauti ;)
Se on siinä mielessä vaan jännä sairaus että sellainen joka sitä ei itse sairasta ei pysty kuvitellakaan miltä se ihmisestä tuntuu ja kuinka se voi normaaleihinkin asioihin vaikuttaa.
Netistä kyllä löytyy tietoa ja kerrot vaan rohkeasti miltä se sinusta tuntuu ja kuinka se suhun vaikuttaa.. Jos nainen on niin ihanainen kun annoit ymmärtää, ymmärtää hän myös tilanteesi!
Hyvää keväänalkua ja kesän odotusta!!
Älä anna "sairauden" voittaa sua vaan elä täysillä :)
samanlaisista ongelmista kärsivää. Aika yllättävää.
Oikeastaan mulla ei ole ihan varsinaista paniikkihäiriötä. Kärsin aika kovasta sosiaalisten tilanteiden
pelosta ja vaikka mullakin on lääkkeet niitä varten, joudun silti usein ihan pakottamaan itseni
niiden varassa ihmisten sekaan.
Oikeastaan en edes ole ujo ja luulen että kovin moni äkkiseltään ei edes uskoisi sitä.
Kaikki vaan alkoi jossain vaiheessa mennä liialliseksi jännittämiseksi ja se oli kuin lumipallo...
oireet pahenivat todella nopeasti ja pian en todella olisi pystynyt lähtemään minnekään.
Mikä suuri onni, että nykyään tietoa ja apua on todella helposti saatavilla.
Vaikka silti se ensimmäinen lääkärikäynti...en usko,että monikaan asia on ollut vaikeampi.
Onneksi osui todella ihana ja ymmärtävä lääkäri kohdalle.
Joku kirjoitti, ettei sitä kukaan pysty kuvittelemaan ja olen samaa mieltä.
Voi luulla pystyvänsä, mutta se tunne kun kaikki mustuu silmissä ja sydän hakkaa...sitä ei
todella osaa kuvailla edes. Saati sitten kuvitella jollei ole mitään samantapaista kokenut.
Oletko sä,ap harkinnut lääkityksen hakemista? Ehkä kannattaisi.
se ei tietenkään poista kaikkia murheita ja tee elämää ruusuiseksi, mutta auttaisi ehkä elämään
täydemmin.
Kyllä muakin harmittaa, että aina pitäisi tietää etukäteen kaikki yllättävät asiat ja tilanteet.
En näet ollenkaan aina jännitä kaikkia kohtaamistilanteita, mutta yleensä pidän aina mukana
muutamaa pilleriä:) Jos tulee kauhea paikka, on jotain kainalosauvaa mihin tukeutua:)
Mun puolisoni ei varmaankaan aina ymmärrä ja harmistuu myös etten aina halua poiketa
esim. kahvilaan tai ravintolaan ihan yllättäen.
Heh, menee näet aikaa noin tunti, että lääke alkaa vaikuttamaan.
tosin nykyään liikumme niin harvoin yhdessä ettei se haittaa senkään takia.
En koe, että toiselta olisin saanut kovin paljon tukea, mutta ehkä tää onkin niitä
yksin kestettäviä taisteluja.
On tietty lohdullista jos toinen ei hulluksi nimittele tai muuta, mutta en tiedä miten toinen
voisi auttaa. Se olo tulee jos tulee ja yksin se on kestettävä. Toinen ei voi ottaa sitä pois.
Hyvistä ystävistä ja ihmissuhteista on kyllä apua ja lohtua.
Toivon sullekin rohkeutta ja iloa elämään kaikesta huolimatta. Koita jaksaa ja toivottavasti
sun rakkaasikin pystyy ymmärtämään.
Mitä lääkkeitä olette käyttäneet paniikkihäiriöön ja oletteko kokeneet hyötyvänne niistä?Kiva,että täällä on ihmisiä jotka oikeasti ymmärtää mitä on paniikkihäiriö.
on propral ja xanor. Mutta ne ei ole jokapäiväiseen käyttöön, vaan tilanteisiin joita en kestä
ja niitähän riittää. Kaupassakäyntikin on joskus tosi tiukkaa.
On kyllä sellaisiakin joita sitten otetaan joka päivä, mutta sun pitää keskustella niistä
lääkärin kanssa.
kyllä mä hyödyn niistä. Koska en todella kestäisi mitään virallisia tilanteita ja asioiden hoitoa,
juhlia tms.
Siis mua jännittää vieläkin vähän, mutta mun lääkkeet on aika mietoja ja niiden kanssa
kuitenkin pystyn pakottamaan itseni menemään ja onnistun.
vaikka musta ei ole ollenkaan kiva ''joutua'' ottamaan niitä, se on kuitenkin ehto ns. normaali
elämälle. Koska jos kovin paljosta joutuu luopumaan siksi ettei pysty menemään, valuu elämä
tavallaan aika hukkaankin. Ja onhan mun selvittävä töistäni ja ruokittava perheenikin:)
Ja kaikkea kivaa on kuitenkin mukava joskus tehdä, vaikka sitten lääkkeitten avulla.
Ei ne muuta mua toiseksi ihmiseksi. Olen ihan minä, mutta tiedän ettei paniikki iske
ainakáan samoin, niiden kanssa.
Jos et tosiaan ole käynyt vielä lääkärissä juttelemassa, mene vaan.
Ne kyllä tajuaa ihan hyvin. en mäkään psykiatrilla käynyt, vaan ihan tavallisella
yleislääkärillä.
Ei niin et psykiatrissakaan vikaa olis:)
ADD (Attention Deficit Disorder) on yhtä yleinen ongelma kuin paniikkihäiriö tai kahvikuppineuroosi. Suomessa ADD:ta ei Wallinin mukaan kuitenkaan tunneta eikä siihen suhtauduta todellisena sairautena edes psykiatrien keskuudessa. ADD:tä pidetään muotitautina. Wallin korostaa kuitenkin, että kyseessä ei ole mikään uusi asia, vaan ongelma, jota lääkärit ovat kuvanneet kirjallisuudessa jo ajat sitten. Wallin kertoo, että esimerkiksi lastenlääkäri-kirjailijan Hoffmanin 1840-luvulla kirjoittamassa kirjassa Jörö-Jukka on kuvattu yliaktiivinen lapsi.
Vähättelevä suhtautuminen on aiheuttanut sen, että valtaosa ADD-potilaista on edelleenkin ilman diagnoosia. ADD:n diagnosointi olisi kuitenkin tärkeää, koska ADD aiheuttaa paitsi henkilökohtaista kärsimystä myös yhteiskunnallisia ja kansanterveydellisiä ongelmia, rikollisuutta, mielenterveyshäiriöitä ja päihteiden käyttöä.
Levoton mieli ja ruumis
ADD muistuttaa MBD:tä, jossa keskittymisvaikeudet ja levottomuus ovat myös yleisiä. MBD:lle ominaisia neurologisia häiriöitä kuten kömpelyyttä ja lukihäiriöitä ADD:ssä ei kuitenkaan välttämättä ilmene. ADD:n tyypillisin oire on keskittymisvaikeudet silloin, kun henkilö ei ole motivoitunut asiaan. ADD:tä sairastavan on vaikea keskittyä pakonomaisiin asioihin. Mieli harhailee, jalat ja kädet liikehtivät levottomasti, paikoillaan istuminen on vaikeaa. Taudin kuvaan kuuluvat myös aloitekyvyttömyys, apatia ja harkitsemattomat teot sekä asioiden jatkuva lykkääminen. Tehtävistä suoriutuminen saattaa olla vaikeaa, vaikka älykkyydessä ei olisikaan mitään vikaa. ADD:ta sairastavissa on kahta päätyyppiä. Toinen tyyppi on inattentiivinen ja sisäänpäinvetäytynyt, toinen impulsiivinen ja hyperaktiivinen. Ensin mainitut saattavat Wallinin mukaan olla hyvinkin arkoja ja ujoja, jälkimmäiset taas uhkarohkeita tyyppejä.
Tyhmä, hullu ja laiska?
Kuten masennuksessakin, myös ADD:ssa on eri vaikeusasteita. Yleensä ADD kuitenkin haittaa elämää enemmän tai vähemmän. Tavaroiden kadottaminen ja myöhästely ovat tavanomaisia, koti saattaa olla sekaisin ja laskut hoitamatta. Opinnot jäävät monesti kesken, työssä on jatkuvasti vaikeuksia ja ihmissuhteet ovat myrskyisiä. Elämä tökkii. Toistuvat epäonnistumiset ja hulluksi, tyhmäksi tai laiskaksi haukkumiset aiheuttavat itsetunnon laskua ja masennusta. Myös erilaiset riippuvuudet ovat ADD-ongelmaisilla tavallisia. Erityislahjakkaat selviävät Wallinin mukaan yleensä parhaiten.
ADD on biologisperäinen sairaus. Se on usein perinnöllinen. ADD:ta aiheuttavat myös hapenpuute ja äidin päihteiden käyttö raskauden aikana. ADD-diagnoosi tehdään haastattelun perusteella tiettyjä diagnostisia kriteereitä käyttäen. Yksi keskeinen kriteeri on se, että oireita on ollut läpi elämän. ADD:hen ei sairastuta nelikymppisenä. Siitä ei myöskään parannuta taianomaisesti aikuistumisen myötä, vaan jopa yli puolella oireilu jatkuu aikuisiässä.
- On käsittämätöntä, että vastaanotolla saatetaan sanoa potilaalle, ettei tällä voi olla MBD:tä tai ADD, koska tämä on yli 18-vuotias, Wallin ihmettelee.
Täsmälääkettä ja itsehoitoa
Jo ADD-diagnoosin saaminen helpottaa usein ADD:ta sairastavan oloa.
- Ihminen tajuaa, että ei olekaan tyhmä, laiska ja hullu vaan että on kyse sairaudesta, jota voidaan hoitaa. Myös ADD:ta sairastavan läheiset osaavat suhtautua diagnoosin jälkeen tähän toisella tavalla kuin ennen, Wallin sanoo.
ADD:ta hoidetaan lääkityksellä ja mm. oppimisterapialla. Suomessa on käytetty lääkkeenä Ritalinia. Ritalin on täsmälääke, joka alkaa vaikuttaa jo tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta. Vaikutus kestää 2-5 tuntia. Lääkettä suositellaan otettavaksi silloin, kun keskittyminen johonkin tehtävään on tarpeen. Vaikutusaikana tarkkaavaisuus ja aloitekyky paranevat. Lääkityksen ohella on tärkeää opetella myös uusia toimintamalleja. ADD-positiivinen laatii listoja tai käyttää esimerkiksi kännykän soittoääntä muistuttamaan tapaamisista ja muista menoista.
- Itsehoito on tärkeä osa ADD:ta. ADD:n kanssa on opeteltava elämään niin kuin vaikkapa diabeteksen kanssa, Wallin toteaa.
Paniikkihäiriöstä pääset ajan myötä eroon sillä, kun et taistele vastaan kohtauksen tullessa, vaan koitat pysyä rauhallisena ja miettiä että tää on nyt tätä. Tiedät että mitään kamalaa ei tapahdu ja kohtaus menee itsestään ohitse pikkuhiljaa. Yritä keskittää ajatuksesi muihin asioihin kohtauksen aikana, äläkä missään tapauksessa ala analysoimaan omia tuntemuksiasi, sillä vain pahennat ja pitkität tilannetta. Lääkitystä et tarvitse. Kun alat suhtautua tällä tavalla, saat nähdä että pikkuhiljaa kohtaukset ilmenevät lievempinä ja pääset niistä pikkuhiljaa eroon. Se voi viedä kuukausia, mutta se on sen arvoista. Itse nujersin oman paniikkihäiriön aikoinani näin ja se on pysynyt sen jälkeen vuosia jo poissa. Voimia sulle, pystyt siihen kyllä usko itseesi. Älä lannistu ja anna periksi tuntemuksillesi, voit ajatusmaailmallasi nousta paniikin yläpuolelle ajattelemalla ja touhuamalla muuta.
Yoivon että muistatte myös ajatella että lääkkeet eivät vain jäisi ainoaksi jolla parannatte tilanteen.
Miksi sanon näin, koska itse olen päässyt paniikkikohtauksista eroon ja mikreenistä.
Opettelemalla tuntemaan itseni, rajani.
Liian kova stressia aiheutti minulle sen...
Väsäsin listaa tekemättömistä hommista, menin ja yritin. ( niin jokapaikan remonttireiska/ nainen)
Opiskelin, sain apua eräältä opettajalta. Tilannetta kotona liekkö edes tajusi.
Mikreeni kohtaukset oli niin rajuja että puhe meni/ kerkesin kuitenkin soittaa apua, ampulanssilla sairaalaan. Kaksi päivää meni kun oikein kunnon kohtaus pamahti päälle. Ukko huusi ja lapset kiljui... pää yritti räjähtää ja olo oli jotakin jota en halua...
Nykyisin huudan pelin poikki justiinsa jos olo vähänkin rupeaa menemään siihen olotilaan joka oli aikoinaan. Joskus jopa loukkaankin toista ettei vauhti kovene liikaa, sanomalla vain suoraan ettei se ravi käy.
Käyn hierojalla vähintään kerran kuukaudessa ja etsin niitä pieniä asioita joista tykkään ja rentoudun.
Elän siis minä ite ja miltä minusta tuntuu. Joku on sanonut vielä että itterakas ... niin no... sen pistän tietämättömyyden piikkiin...