IPUn linja

Ainakaan näiltä sivuilta ei käy selväksi mitä IPU tekee kun se nyt kohta pääsee valtaan. Tarkoitan talous- ja yrityspolitiikkaa. Nykyiset vallankäyttäjät toimivat sillä periaatteella että kaikkien pitää tukea yrittämistä vaikka heillä ei ole siihen edes varaa. On selvästi havaittavissa välinpitämättömyys köyhtynyttä enemmistöä kohtaan. Jopa varattomilta nyhdetään kovia veroja jotka lahjoitetaan rosvoille kunhan ne maksavat lahjukset valtiaille.
Yrittämisen perusta on aina kyky toimia niukoilla varoilla kannattavasti ja vastata tekemisistään. Nyt tämä EU-aika on tuonut Suomeenkin uudenlaiset yrittäjät. He siipeilevät vallan kainalossa,sitä tukien ja sen keräämillä rahoilla puuhaten. Eipä ihme että yhteiskunta on selvitystilassa ja yrittäjät kukkona tunkiolla.
Tämä toiminta on nyt loppumassa koska suomalaiset ovat huomanneet mihin verorahat ovat hukkuneet ja keille ne ovat kulkeutuneet. Vanha valta myöhästyi hiukan tehdessään verotuksen salaiseksi. Kaikki on jo paljastunut veroparatiisien miljardeja lukuunottamatta.
Onko IPU se puolue joka palauttaa tänne kansavallan jossa äänestäjät päättävät kaikista asioista,vai jatkaako IPU harjoitettua rikkaiden rikastumispolitiikkaa?
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

puolueohjelma varsinaisilla Itsenäisyyspuolueen sivustolla www.ipu.fi. Luulen, että vastaukset löytyvät sieltä tähän esittämääsi kysymykseen.

Äänestä
  • voit sieltä huomioida erittäin hyviä poliittisia linjauksia. Ohjelma on kuitenkin vain teoriaa ja itse työ mahdollisesti eduskunnassa on pääasiassa lainsäätämistä, mutta niillähän poliittinen linjaus tehdäänkin- verolait, hallituksen esitykset jne. Puolueen on jatkettava määrätietoisesti ohjelman päivittämistä ja keskityttävä ohjelman esilletuomiseen. Vaalivoitto, oli se minkälainen tahansa, tuo näkyvyyttä ja uskottavuutta ja vasta sen jälkeen voidaan puhua ns. valtaanpääsystä.
    Työ jatkuu ja kansan vakuuttaminen ohjelman oikeudesta ja mahdollisuudesta parantaa suomalaisten perusturvaa, työssäkäyntiä, osallistumisessa jokapäiväiseen sosiaaliseen elämään jne. on puolueen tärkein tehtävä. Sen jälkeen on pitäydyttävä ohjelman toteuttaminen yhdessä muiden ryhmien kanssa.

    Äänestä

  • Pekka pitäjäläinen kirjoitti:

    voit sieltä huomioida erittäin hyviä poliittisia linjauksia. Ohjelma on kuitenkin vain teoriaa ja itse työ mahdollisesti eduskunnassa on pääasiassa lainsäätämistä, mutta niillähän poliittinen linjaus tehdäänkin- verolait, hallituksen esitykset jne. Puolueen on jatkettava määrätietoisesti ohjelman päivittämistä ja keskityttävä ohjelman esilletuomiseen. Vaalivoitto, oli se minkälainen tahansa, tuo näkyvyyttä ja uskottavuutta ja vasta sen jälkeen voidaan puhua ns. valtaanpääsystä.
    Työ jatkuu ja kansan vakuuttaminen ohjelman oikeudesta ja mahdollisuudesta parantaa suomalaisten perusturvaa, työssäkäyntiä, osallistumisessa jokapäiväiseen sosiaaliseen elämään jne. on puolueen tärkein tehtävä. Sen jälkeen on pitäydyttävä ohjelman toteuttaminen yhdessä muiden ryhmien kanssa.

    Pohjois-Savon piirin omat sivut ja niistä tiedoitetaan sitten heti, kun ne julkaistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäselvä? kirjoitti:

Ainakaan näiltä sivuilta ei käy selväksi mitä IPU tekee kun se nyt kohta pääsee valtaan. Tarkoitan talous- ja yrityspolitiikkaa. Nykyiset vallankäyttäjät toimivat sillä periaatteella että kaikkien pitää tukea yrittämistä vaikka heillä ei ole siihen edes varaa. On selvästi havaittavissa välinpitämättömyys köyhtynyttä enemmistöä kohtaan. Jopa varattomilta nyhdetään kovia veroja jotka lahjoitetaan rosvoille kunhan ne maksavat lahjukset valtiaille.
Yrittämisen perusta on aina kyky toimia niukoilla varoilla kannattavasti ja vastata tekemisistään. Nyt tämä EU-aika on tuonut Suomeenkin uudenlaiset yrittäjät. He siipeilevät vallan kainalossa,sitä tukien ja sen keräämillä rahoilla puuhaten. Eipä ihme että yhteiskunta on selvitystilassa ja yrittäjät kukkona tunkiolla.
Tämä toiminta on nyt loppumassa koska suomalaiset ovat huomanneet mihin verorahat ovat hukkuneet ja keille ne ovat kulkeutuneet. Vanha valta myöhästyi hiukan tehdessään verotuksen salaiseksi. Kaikki on jo paljastunut veroparatiisien miljardeja lukuunottamatta.
Onko IPU se puolue joka palauttaa tänne kansavallan jossa äänestäjät päättävät kaikista asioista,vai jatkaako IPU harjoitettua rikkaiden rikastumispolitiikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu