Pekka Tarjanne

liberaalitfi

Pekka Tarjanne 19.9.1937 – 24.2.2010
Pekka Tarjanne on kuollut. Hän toimi Liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtajana, kansanedustajana, liikenneministerinä, teoreettisen fysiikan professorina, Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtajana ja Kansainvälisen teleliiton ITU:n pääsihteerinä. Hänet tunnettiin ensin lahjakkaana fyysikkona ja sittemmin huippuälykkäänä poliitikkona ja virkamiehenä, ja aina erittäin miellyttävänä herrasmiehenä.
Pekka Tarjanne syntyi 19.9.1937 Tukholmassa, jossa hänen isänsä Päivö (myöhemmin suurlähettiläs) toimi tuolloin lähetystösihteerinä. Hänen äitinsä Kerttu oli Kansallisen Edistyspuolueen sisäministerinä murhatun Heikki Ritavuoren tytär ja Suomen Kansanpuolueen vuoden 1956 presidenttiehdokkaan Eero Rydmanin veljentytär. Vuonna 1962 Pekka Tarjanne avioitui Aino Kairamon kanssa, heille syntyi neljä lasta 1965-74, ja eläkeläisinä he asuivat ensin Espoon Espoonlahdessa ja sittemmin Helsingin Ullanlinnassa.
Tarjanne väitteli tohtoriksi jo 24-vuotiaana ja nimitettiin professoriksi 28-vuotiaana ensin Oulun, sittemmin Helsingin yliopistoon. Hänellä on julkaisuja teoreettisesta ydin- ja alkeishiukkasfysiikasta sekä tietoliikenteestä.
Tarjanne aloitti poliittisen toimintansa nuorena Vapaamielisten Liitossa, joka oli syntynyt Kansallisen Edistypuolueen hajottua Vapaamielisten Liitoksi ja Suomen Kansanpuolueeksi vuonna 1951. Nämä jälleenyhdistyivät vuonna 1965 Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi (LKP), jonka nimi on vuodesta 2000 lähtien ollut Liberaalit.
Tarjanne valittiin 1968 vasta 30-vuotiaana LKP:n (nyk. Liberaalit) puheenjohtajaksi, missä tehtävässä toimi vuoteen 1978 saakka. Poliitikkona hänet muistetaan ”sivistyneenä sovittelijana” kovapäisten kollegojen välillä. Postin pääjohtajana hän toimi 1977 – 1989 ja ITU:n pääsihteerinä Genevessä 1989 – 1999.
Tarjanne jäi ITU:n pääjohtajan virasta eläkkeelle vuonna 1999, mutta sittemmin YK päätti koota tietotekniikka ja kehitys –ryhmän edistämään tietotekniikan käyttöä kehitysmaissa, ja Kofi Annanin pyynnöstä Tarjanne perusti sen ja toimi sen puheenjohtana alkuvuosien ajan. ”Kofi Annan soitti ja sanoi tarvitsevansa minua. Vastasin ylittäneeni YK:n eläkeiän jo aikaa sitten. Hän sanoi itse päättävänsä, keitä tänne palkataan”, Tarjanne kertoi.
Tarjanteella oli lisäksi erittäin monia luottamustoimia yhdistysten ja yritysten hallituksissa, ja hän johti kansainvälistä Millennium-palkintolautakuntaa. Tarjanteen kautta Posti- ja telehallituksen pääjohtajana 1977 – 1989 pidetään merkittävän uudistumisen aikana, jonka väitetään luoneen pohjaa professori Leo Mechelin ja Fredrik Idestamin perustaman Nokian myöhemmälle menestykselle.
Suomen ensimmäinen aatteellinen puolue oli Leo Mechelinin perustama Liberaalinen puolue (1880-85). Mechelinin Liberaalisen puolueen 125-vuotisjuhla vuonna 2005 oli samalla Liberaalien 40-vuotisjuhla. Juhlan pääpuhuja, Professori Tarjanne esiintyi yhtä terävänä ja kannustavana kuin aina ennenkin kiinnittäen huomiota puolueen nousevaan nuorisosiipeen – puolueessa onkin koko sen historian ajan ollut erityisen vahva nuorisosiipi.
Liberaalista konservatiiviksi loikanneen Winston Churchillin kerrotaan sanoneen: ”Ellei nuorena liberaali, ei sydäntä, ellei vanhana konservatiivi, ei järkeä.” Tarjanne kuitenkin oli monen muun nykysuomalaisenkin tiedemiehen ja professorin tavoin elävä vastaesimerkki tuon virkkeen loppuosalle. Vielä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän neuvoi Liberaalien vaalikampanjaa ja tv-vaalipaneelissa, jossa hän toimi Liberaalien yleisöedustajana ja esitti Liberaalien yleisökysymyksen, hän vastasi toimittajan kysymykseen, onko hän yhä Liberaali: ”Aina!”

3

1176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TimeAfterTime.

      Kuoliko Liberalismi yhtä aikaa sen keulahahmon kanssa? Nähtäväksi jää mihin esim Piraatit pystyvät. Nouseeko uusi liberalistinen puolue ehkäpä jostakin sosialismin raunioista?

      • Olisiko Piraattien

        ja Liberaalien vaaliliitosta hyötyä?


    • muistoja pohjolasta

      Tarjanne piti liberaalista puoluetta hengissä tv-esiintymisillään.

      Vaalitenteissä hänen vakiolauseensa oli: 'Me liberaalit olemme halunneet toteuttaa veroleikkurin.'

      Hän osasi vedota kansaan, sinänsä sisällöttömällä poliittisella retoriikallaan, jonka siis hallitsi.

      Tarjanteen jälkeen liberaalinen puolue (Itälän johodolla) kutistuikin kutistumistaan kunnes Kepu sen nielaisi.

      Pakinoitsija Bisquit irvailikin että 'LKP:n puoluekokous pidetään Keskustan puoluetoimiston tuulikaapissa'.


      Anyway, r.i.p.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      19
      2078
    2. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      35
      1733
    3. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      57
      1445
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      47
      1357
    5. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      35
      1348
    6. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      111
      1313
    7. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1305
    8. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      85
      1184
    9. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1074
    10. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      127
      1065
    Aihe