YLE kiittää
Very good
376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eläkeläisenä (650 euroa kk) olen tunnollisesti maksanut tv maksun, joka viime syyskuussa maksoi 224 euroa. Mediamaksuun 175 euroa, olisin ollut tyytyväinen.
Nyt näyttää siltä että joudun sen vieläkin tulevaisuudessa maksamaan.
Ei reilulta tunnu että perheet joissa neljä hyväpalkkaista työssäkäyvää ja monta televisioa maksavat saman kuin minä.
On järjetöntä että Fst5 saa Ylen budjetista yli 15% kun vain 2% kansata sitä kanavaa seuraa. Ei ihme että rahaa kuluu kun Fst lähettää useita toimittajia ja teknikoita ympäri maailmaa kun suomenkieliset lähetykset eivät kelpaa vaikka ruotsinkieliset osaavat suomea.
soopaa jostain 175 eurosta.
Asiahan on niin, että jo ennen tuota häslinkiä puhuttiin mediamaksusta suuruusluokassa yli 200 euroa.
Noinko te AIVAN-ihmiset olette lobbareiden ja puolueiden kusetettavissa.
Budjettirahoitus on ainoa oikeudenmukainen rahoitusmalli. lisäksi se on yhteiskunnan kannalta halvin ja helpoin ratkaisu. Tuo pakkomaksu tulisi yhteiskunnaalle helvetin kalliksi perintäkuluineen.
Kyllä kokkariketkut osaa kusettaa, SAK/demarimafian malliin, mutta eri reittiä. SAK/demarimafian rahat eivät tule missään vaiheessa työllisyyden lisäämiseen.
Tulet näkemään, ettei se toteudu. Katsos kun silloin ei riitä miljoonia puolue-ja lehdistötuen nostoon.
Niin ja pitäähän heidän heti ensitöikseen nostaa omaa palkkaansakin vaalien jälkeen.
Sen tietää SAK/demarimafiakin, mutta kalastelee vain ääniä.
LINDEN ulos, jos nyt pettää kansan. Lähteehän se muutenkin vaalien jälkeen. Taitaapa olla niinkin, ettei enää edes huolita kokkariehdokkaaksi.
Kyllä osa kansanedustajista on ihan normaaleja oikeudenmukaisia ihmisiä sisimässään, mutta ovat vain omaa ahneutaan, noiden ökyrosvojen juoksupoikina.
Hehän eivät itse joudu noista päätöksistään ainakaan rahallisesti kärsimäään.
Nyt pitäisikin SAK/demarimafian lähteä punaliput hulmuten marssimaan kaduille ja toreille.
Vaan eivätpä takuulla lähde, kun se auttaisi köyhiä heidän ahdingossaan.
Keskusta esitti alunperin budjettirahoitusta, vaan eihän tuo muille käynyt.
Nyt kallikullit ovat pahasti väärässä peesatesssaan kokoomuksta.
Minusta on aivan sama vaikka nuo hurrit tuolla telkussa ohjelmiaan esittävätkin, kunhan vain tuo kuvaruutu muuten muuttuisi punaisesta sinivalkoiseksi.
kokoomuskin oli ensin jynsin ja hampain mediamaksua vastaan, vaan kun ylellä vaihtui johtaja, mikä oli helvetin hyvä asia, niiin käänsikin kelkkansa.
Yle ollut kokoomuksen hallinnassa jo kauan.Värisuora Linden,Sasi,Heinonen.Herää nykyaikaan.