Onko ihminen?

Onko Heikki Tala ihminen? Niin vihaa täynnä ja katkeruutta.
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on itse asiassa aika monessa mukana ollut ja oleva henkilö. Tai ihminen. Miten vain. Työn tekeminen jatkuu edelleen, vaikka vajaan kuukauden kuluttua täytän 71 vuotta.
Olen moneen kertaan todennut, että en vihaa ihmisiä, mutta erilaisia lieveilmiöitä kuten pakkoruotsi ja keinotekoinen kaksikielisyys ihmettelen suuresti.
Tällä RKAP-palstalla on ahkerasti vilauteltu natsikorttia, ja joku tivasi mielipidettäni vähemmistöistä ja vastasin näin:
Suomessa on kolme "kovasti työtä tekeviä ja paljon veroa maksavia kansallisia väehemmistöjä" eli Suomen ruotsalaiset, romanit ja saamelaiset. Ainoatakaan niistä ei vihaa kuten en vihaa muitakaan ihmisiä.
Sen sijaan teen työtä kielivapauden puolesta - ja onneksi aina vapaus voittaa pakon (tässä tapauksessa pakkoruotsin). Olen myös ollut mukana uudessa kansanliikkeessä, joka on alkanut puhua virallisesta yksikielisyydestä. Esimerkiksi viime Aleksis Kiven päivänä olin pääluennoitsija PerusSuomalaisten nuorten kielipoliittisessa seminaarissa. PerusS Nuoret antoivat samana päivänä julkilausuman, jossa esitetään siirtymistä pohjoismaiseen malliin eli niin, että vain suuren enemmistön kieli on valtakunnallisesti virallinen (Ruotsissa ruotsi, Tanskassa tanska, Norjassa norja ja Islannissa islanti). Nyt tämä ennen täysin vaiettu ajatus on jo päivittäinen puheenaihe myös perinteisessä mediassa.

Lisätietoa minusta saa täältä: http://www.simplesite.com/Tala

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Onko Heikki Tala ihminen? Niin vihaa täynnä ja katkeruutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu