Tutkain

Olen erittäin pahoillani, koska varsinkin tämän palstan kirjoittajat ovat täysin
tyytyväisiä tämän istuvan hallituksen toimiin. Koska tosiasiahan on, että tämä hallitus ei tosiasiassa ole saanut mitään aikaiseksi. Jos ei nyt tuota rankkaa velan päälle velkaa ottavana pidetä jonkinlaisena Hallituksen toimintana.

Kaikkihan me tiedämme jo omasta taloutemme pidosta, että velanotosta ei seuraa mitään hyvää, varsinkin kun Valtiovalta ottaa velkaa tukeakseen suurituloisten veronmaksukykyä. Tämähän on aivan hullu ja kestämätön tilanne.

Nyt taas riidellään toisarvoisista asioista, kuin Yleisradion lupamaksujen maksutavasta, tärkeämmät asiat lakaistaan "maton alle, niistä ei edes kansalle kerrota. Tämä hallitus ei ole toimillaan saanut kuin yhteiskuntamme velkaantumaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Ja vielä joillakin tahoilla on otsaa kehua tämän Hallituksen tekemisiä, koettakaa nyt hyvät ihmiset edes pikkuisen ajatella mikä velkahelvetti meitä kansalaisia odottaa.
595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tämä on kepusaitti, ei täällä kannata järkeä ruveta puhumaan.

Äänestä
  • Että tällä Kepupalstalla on todellakin järjnkäyttö kielletty. Täällähän seurataan vain, ottaako Vanhasella eteen, ja monesko partneri Tanja Karpelalla on. Ainoastaan siihen riittää Keskustalaisten Poliittinen ajattelu ja toiminta.

    iitä vopi itse kukin arvioida minkälaisessa balansissa on yhteiskuntamme asioiden hoito, se hoito rajoittuu ainoastaan velanottoon miljoonamiljoonan perään. Ja Keskustalainen Akkalauma istuu Ministeriaitioissaan tämän isorintaisen emäkanan Sirkka Liisa Anttilan isojen ryntäitten suojeluksessa, hyi helvetti mitä porukkaa.

    Eikö 9 4 ole 13, niin ainakin ojalan laskuoppi opettaa.?

    Äänestä

..nyt eletään kansainvälisessä lamassa. Otappa se huomioon.

hallituksen tarkoitus on ollut pitää yllä kuluttajien uskoa tulevaisuuteen ja yrittää estää työttömyyden lisääntyminen johonkin 90-luvun lukuihin.-

Näissä asioissa hallitus on onnistunut hämmästyttävän hyvin. Kuluttajien luottamus omaan talouteen on edelleen hyvä. Tämä saa aikaan sen, että esim. kaupat myyvät tavaraa edelleen hyvin. Asunnot käyvät hyvin kaupan, rakentaminen on elpymässä kovaa vauhtia.

Valtio on velkaantunut, ja tämä suunta tulee vielä jatkumaankin. Toimenpiteitä tullaan tekemään, että velka kasvaisi hitaammasti. Mutta nämä toimenpiteet ovat paljon helpompia silloin kun vienti vetäsi ja kauppa käy omalla painollaan hyvin.

Hallitus on onnistunut erittäin hyvin. Veronkevennykset olivat täysin oikeanaikaisia. Siinä taisi olla vähän tuuriakin. Ukkikin voi katsoa tulevaisuuteen hyvin levollisesti, kyllä tämä tästä. Pahimpia maailmanlopun ennustajia tosin ei kannata kuunella. Heillä on myös oma lehmä ojassa, eikä se lehmä välttämättä ole tarkoitettu tuottamaan yhteistä hyvää.

Äänestä
  • Lama tulee muualta meidän lintukotoamme rämettämään. Hallituksen "toimilla" - ei entisillä eikä nykyisillä - ole mitään tehty laman eteen eli taakse. Itse Katainen sanoi, ettei mitään tarttekkaan tehdä, koska pääsemme lamasta kuin koira veräjästä.

    Susikoski sanoo puolestaa: "Koirat haukkuu, karavaani kulkee!" Sanonta on enemmän kuin paikallaan hallituspolitiikanteossa. Turha täällä on räksyttää... miehet talloo omia latujan.

    Äänestä

  • Nyt sinä Mvv yhdistät minut täysin väärään henkilöön, eikös se pahanilmanlintu jo poistetty ylläpidon toimin. On kyllä totuudennimissä sanottava, että kyllä tämä Ukki polo kirjoittikin niin helvetin typerää tekstiä, että ei ole ihme jos ylläpito häneen hermostuikin.

    Niin tämä Ukki taisikin olla sieltä samalta kylältä kotoisin kuin Mvv-kun nyt muistelen hänen juttujaan. En kylläkään ole hänen juttujaan kovin paljon seurannut, mutta ainakin ne olivat maanviljelijävastaisia. Eikös se sanonta Kituviljelijä ollut ukin ahkerammin käytettyjä aforismeja.

    No en minäkään sano olevani mikään Maanviljelijöiden henkiystävä, siksi kai Mvv- yhdistikin minut tuohon Pohjolan shemeikkaan, eikös hän julistautunut peräti naistenmieheksi, vaikka nuo törkykirjoittajat häntä homomieheksi haukkuivat, että tällainen tapaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epåtoivoinen kirjoitti:

Olen erittäin pahoillani, koska varsinkin tämän palstan kirjoittajat ovat täysin
tyytyväisiä tämän istuvan hallituksen toimiin. Koska tosiasiahan on, että tämä hallitus ei tosiasiassa ole saanut mitään aikaiseksi. Jos ei nyt tuota rankkaa velan päälle velkaa ottavana pidetä jonkinlaisena Hallituksen toimintana.

Kaikkihan me tiedämme jo omasta taloutemme pidosta, että velanotosta ei seuraa mitään hyvää, varsinkin kun Valtiovalta ottaa velkaa tukeakseen suurituloisten veronmaksukykyä. Tämähän on aivan hullu ja kestämätön tilanne.

Nyt taas riidellään toisarvoisista asioista, kuin Yleisradion lupamaksujen maksutavasta, tärkeämmät asiat lakaistaan "maton alle, niistä ei edes kansalle kerrota. Tämä hallitus ei ole toimillaan saanut kuin yhteiskuntamme velkaantumaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Ja vielä joillakin tahoilla on otsaa kehua tämän Hallituksen tekemisiä, koettakaa nyt hyvät ihmiset edes pikkuisen ajatella mikä velkahelvetti meitä kansalaisia odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu