VIPU JA VIVUTETTU VALUUTTAKAUPPA
Tämähän on asia josta minä en kuulemma mitään ymmärrä mutta jos minä kuitenkin yritän.
Vipu, englanniksi leverage, joskus gearing,levering tai limiitti, ruotsiksi hävstångseffekt. Oikeastaan tämä ruotsin kielen sana, joka suomeksi kai tarkoittaisi vipuvarsivoima, kuvaa parhaiten mistä on kysymys. Kaikkihan me tiedämme mitä vipuvarsivoima on fysiikassa. Liikuttamalla varta vähäsen suurella voimalla saadaan varren toisessa päässä aikaan isompi liike tai toisin päin. Murtovaras käyttää sitä hyväkseen kun käyttää sorkkarautaa, puutarhuri käyttää sitä hyväkseen kun käyttää leikkuria auton nosturi toimii samalla periaatteella. Iso liike paljon voimaa, paljon voimaa iso liike.
Finanssialalla vipu tarkoittaa että lainapääomalla saadaan aikaan omalle pääomalle paremman tuoton. Tämä tietysti edellyttää että sen vivun kustannus on halvempi kuin sen kohteen tuotto mihin sen vivun rahat sijoitetaan. Teoriassa kannattaa ottaa niin paljon vipua et se viimeinenkin euro vipuraha vielä tuottaa paremmin kuin sen kustannus (marginaali tuotto ja marginaali kustannus kohtaavat toisiaan) Näin teoriassa.
Wincapita maailmassa on tästä vivusta tehty suuri numero. Vivulla me saadaan 4% muuttumaan 400%. Näinhän se ei ole.
Nämä valuuttaa alustan tarjoajat kylläkin tarjoavat näitä 100 kertaiset ja jopa isommat luotot. Mutta katsotan tarkemmin mitä he tarjoavat.
Ensinnäkin heidän ”myöntämät luotot” ovat heille täysin riskittömät. Jos pistät heidän tilille 10.000 Euroa (joka sinänsä se jo on riskisijoitus koska ei mikään valtio takaa näitä tilejä) niin saat käyttöösi miljoonan. Mutta heti kun sinun kaupat ovat 10.000 euroa pakkasella niin valuutta alustan ”margin call toiminto” ampaisee sinun tilille ja vie sinun rahat ja lopettaa sinun valuuttasijoittamisen kunnes sijoitat lisää fyffeä tilillesi. Eli heille on riski pyöreä nolla
No mistäkö he saavat tuottoa myöntämille lainoille Erittäin yksinkertaista, lainan saa vain käyttää heidän ylläpitämässä valuutta pelissä mistä he saavat provisiota. Jos ne eivät myöntäisi lainaa niin he saisivat provisiota vain sinun vaivaisesta 10.000 Eurosta, nyt he saavat provisiota miljoonasta. Sehän on hyvää tuottoa 10.000 Eurolle. Se vipu toimii myöskin toisinpäin.
Sittenhän pitää aina muistaa että se kuuluisa vipu toimii molempiin suuntiin, eli tappiot ovat myös 100 kertaiset. Ja lopputulos on kylläkin ennen pitkään tappio ja pääoman vieminen….Valuutta kauppa on nolla summa peli –provisiot. Yksi voittaa, yksi häviää ja Forex.com ja Wishwincapita tai jotkut muut vetävät välistä.
Nyt tämä vivuttaminen on kylläkin tulossa tiensä päähän. Obaman hallinto on ajamassa uutta lain säädäntöä joka kieltäisi kuluttajille yli 1-10 suurempia vipuja. En ole varmaa mutta luulen että se meni läpi eilen USA:n senaatissa, mutta en ole löytänyt lakiteksti ehdotusta vielä. EU:llakin on samantyyppisiä ohjeita tulossa.
se siitä vivusta
Ja Viputerveisin
HIKO

Vastaukset 7
Vanhimmat
>VIPU JA VIVUTETTU VALUUTTAKAUPPA
Tämähän on asia josta minä en kuulemma mitään ymmärrä mutta jos minä kuitenkin yritän.
Onkos joku niin väittänyt? OK, mutta kun nyt etukäteen mainostit tulevaa kirjoitustasi "vivusta", niin odotusarvo
oli kyllä korkeammalla, mitä hämärä kyhäelmäsi antoi ymmärtää. Jokainen joka osaa googlettaa löytää ansiokkaamman kirjoituksen vivun olemuksesta jopa suomenkielellä muutamassa minuutissa, esim.http://columbonblogi.blogspot.com/search/label/Vipu
Kirjoituksesi antoi jopa paljon huonomman kuvan vivun käytöstä, mitä se todellisuudessa kuitenkaan on ja ei voi välttää ajatusta, että niin varmaan oli tarkoituskin ja sehän sopii hyvin mediankin vivun vähättelevään arvoon, tai paremminkin vivusta on sielä vaiettu kokonaan, koska näyttää paljon järkevämmältä syyllistää vaikka väkisin ihmisiä uskomaan 400% valuuttakauppatuottoihin unohtamalla vipuvaikutuksen.
>Ensinnäkin heidän ”myöntämät luotot” ovat heille täysin riskittömät. Jos pistät heidän tilille 10.000 Euroa (joka sinänsä se jo on riskisijoitus koska ei mikään valtio takaa näitä tilejä) niin saat käyttöösi miljoonan. Mutta heti kun sinun kaupat ovat 10.000 euroa pakkasella niin valuutta alustan ”margin call toiminto” ampaisee sinun tilille ja vie sinun rahat ja lopettaa sinun valuuttasijoittamisen kunnes sijoitat lisää fyffeä tilillesi. Eli heille on riski pyöreä nolla
> Eli heille on riski pyöreä nolla
Juu tästä asiasta ollaan samaa mieltä, mutta katsotaanpa hieman tuota muuta kertomaasi.
Oikeastaan et tuossa kerro mitään väärin, mutta jätät vain kertomatta kaiken positiivisen.
Jos olet joskus edes demonnut jollakin automaatilla, niin olet huomannut että hälmösti toimimalla todellakin häviät nopeasti, mutta myös tiedät, että ammattitaitoiset käyttävät työkaluja ja valitsevat tietysti riskitason johon liittyy tietysti myös vivun suuruus, stopparit ja tiedät ilmeisesti myös sen, että koskaan ei kauppaan sijoiteta kassan koosta kuin muutama prosentti.
Siis ammattimaiselle treidarille tuonkokoisen kassan hukkaaminen on melkoista tumpulointia, mutta toki niinkin voi ajankanssa käydä, ei käy kieltäminen.
Automaattiset järjestelmät myöskin vaativat valintoja juuri noiden keskeisten toimintojen ja riskitason suhteuttamisessa, jos nyt joku kuvittelee, että ei tarvitse muuta kuin laittaa rahat sisään ja nostaa voitot pois.
>Sittenhän pitää aina muistaa että se kuuluisa vipu toimii molempiin suuntiin, eli tappiot ovat myös 100 kertaiset. Ja lopputulos on kylläkin ennen pitkään tappio ja pääoman vieminen….Valuutta kauppa on nolla summa peli –provisiot. Yksi voittaa, yksi häviää ja Forex.com ja Wishwincapita tai jotkut muut vetävät välistä.
Eivät tappiot voi olla satakertaiset, jos olet heittänyt 10K peliin, niin voit hävitä vain sen, jos et laita lisää
rahaa alustalle, siis väärä tieto siinä mielessä.
Valuuttakauppa ei todellakaan ole tarkastiottaen edes nollasumma peliä, vaan provikat täytyy vähentää ja asiantuntijat jotka vertaavat valuuttakauppaa kolikonheittoon saavat säälivää hymyilyä osakseen.;)
Välistähän ne vetävät mopokauppiaatkin, sillä milläs ne muuten elävät ja jos se on lainmukaista, niin kuin WISH
WinCapita Oy:n provitkat, niin siitä vaan ja se on se business.
>Nyt tämä vivuttaminen on kylläkin tulossa tiensä päähän. Obaman hallinto on ajamassa uutta lain säädäntöä joka kieltäisi kuluttajille yli 1-10 suurempia vipuja. En ole varmaa mutta luulen että se meni läpi eilen USA:n senaatissa, mutta en ole löytänyt lakiteksti ehdotusta vielä. EU:llakin on samantyyppisiä ohjeita tulossa.
Olet oikeassa ja voimmekin kaikki miettiä mistähän syystä näin kova huoli vivutetusta kaupasta?;)
Olemme olleet näistä hankkeista tietoisia jo kauan ja jo heti Hannun pidättämisen jälkeen juttelimme, että ilmeisesti Hannun asiaa nyt sitten viivytetään niin kauan, kunnes vivutettu valuuttakauppa on kielletty tai supistettu jokseenkin kannattamattomaksi suhteutettuna riskiin.
Toki tämä WISH WinCapita Oy ei ilmeisesti kuulunut eräiden laskelmointiin ja kun se vielä juristien avaustamana rekisteröitiin Suomeen ja osakeyhtiönä, niin nyt onkin pasmat pahasti sekaisin ja tälläinen ylimitoitettu parjaaminen yritystä kohtaan, joka ei vielä ole edes kunnolla aloittanut toimintaansa onkin kääntynyt itseään vastaan koomisuudessaan, jossa pahasti paistaa läpi hallitsematon paniikki.:)
Seuraava vaihe tämän vivutetun valuuttakaupan torpedoimisen jälkeen onkin sitten globaali yhteinen raha, jolloin niin harmittavat "valuuttakauppiaat" jotka ovat piikkinä hyvien veljien lihassa, niin katoavat.
Kunnioittavin terveisin
Winjävel
vivusta negatiiviseen sävyyn kirjoittelevien yleinen periaate tuntuu olevan että valuuttakauppaa vivulla käydessä sitä käydään ainoastaan sillä tavoin, kuin joku aloittelija pelaisi texas nl hold´emia - jokaisessa jaossa ollaan all in preflop, riippumatta siitä millaiset kortit käpälään jaetaan.
joku voi ehkä noin hold´emia pelatakin, ja varmasti joku "harjoittaa" tuolla periaatteella valuuttakauppaakin, mutta uskaltaisin väittää winlandin tavoin että suurin osa valuuttakauppaan ammattimaisesti suhtautuvista ihmisistä käyttää niitä työkaluja ja minimoi sen riskin. tottakai silti voi kauppansa hävitä, mutta prosentti siihen häviämiseen on joka tapauksessa suuresti pienempi kuin harjoittaessa valuuttakauppaa tuolla hikon & kumppaneiden periaatteella jossa ollaan aina all-in ilman mitään työkaluja.
Vipuhan toki on selvää pässinlihaa, mutta ongelmia tulee, kun kauppaa käydään suurilla summilla. Brokerin stop loss vaatii toimiakseen juuri sillä kohdalla vastapuolen, joka on valmis kauppaan ko. summalla. Yleensä tällainen löytyy, koska markkinat on niin suuret kuin ovat. Mutta kun summat kasvaa alkaa kaupan vastapuolen löytyminen käymään vaikeammaksi ja mahdollisuus siihen ettei vastapuolta löydy juuri silloin kun tappio on vielä vältettävissä pienenee ja pienenee. Ja varsinkin kun autopilotit käyvät kauppaa keskenään, saattaa stop lossit vetää miinukselle niin että menee vivun kanssa omat ja lainatut. Tämä on muuten syynä siihen, että kovin suurille summille ei mahdottomia vipuja tarjoilla.
oli muutenkin asiapitoinen ja jopa ilo lukea - mikä on erittäin harvinaista tällä palstalla. tällä tasolla kun keskustelu pysyisikin (josta ketjun aloittaja voisi ottaa erittäin suuresti mallia), niin järkeviä - tai edes sen suuntaisia - keskusteluja asiasta voisi jopa syntyäkin.
SINÄPÄS OLET SITKEÄ JÄTKÄ JA TÄYTYY MYONTÄÄ ETTÄ ONHAN SINULLA SANA HALUSSA.
TÄMÄ WINJÄVELIN NIMEN OTTAMINEN OSOITTI MYOS LOISTAVAA HUUMORINTAJUA AINAKIN TÄLLAISEN HURRIN SILMISSÄ.
MUTTA SIITÄ HUOLIMATTA MINUN ON PAKKO TORPEDOIDA OSA SINUN VÄITEISTÄSI.
KYLLÄHÄN SINÄ MUISTAAKSENI VÄITIT ETTÄ KIRJOITUKSILLANI OSOITAN ETTÄ EN YMMÄRRÄ VALUUTTA VIVUSTA MITÄÄN.
COLUMBON BLOGIHAN ON KIELELLISESTI TERÄVÄ JA SIELLÄKIN ON VARMAAN VIVUSTA TEHTY ANSIOKASTA SELVITYSTÄ, MUTTA EIHÄN SE MINUNKAAN OLE NIIN HUONOKAAN. OLENHAN MINÄ SAANUT KIITOSTAKIN SIITÄ, JOPA SINULTA...
EN MINÄ YRITTÄNYT ANTAA HUONOA KUVAA SIITÄ VIVUN KÄYTOSTÄ. YRITIN VAAN KERTOA SEN ETTÄ SE TOIMII MOLEMPIIN SUUNTIIN JA SIIHEN LIITYY HUOMATTAVA RISKI, VARSINKIN KOKEMATTOMALLE. LISÄKSIYTRITIN KERTOA SEN ETTÄ AINOA POMMIVARMA VOITTAJA ON VALUUTTA ALUSTAN PITÄJÄ.
SIITÄ ETTÄ VIVUN ANTAJALLA ON NOLLA RISKI OLLAAN NÄKOJÄÄN SAMAA MIELTÄ. JIPII
MINÄ OLEN NYT AIKALAILLA DEMONNUT JA VALITETTAVSTI MINULLA ON LÄHES SATA VALUUTTA ALUSTAA KONEESSA. ONGELMANA ON SE ETTÄ NÄITÄ ERILAISIA HOUKUTUKSIA TULEE JOKA PÄIVÄ KYMMENIÄ. SIJOITA NYT RAHAA NIIN SAAT 50 DOLLARIN POHJAKASSA ETC. TAI SITTEN PYYNTOJÄ NIIN KUTSUTTUIHIN VALUUTTA SEMINAAREIHIN....TOTUUSHAN ON SE ETTÄ SE ON TÄYTTÄ HUMPPUUKIA MUTTA WINJÄVEL ON VARMAAN ERI MIELTÄ.
KYLLÄ MINULLA ON HALUSSA VARMAAN MUUTAMA SATA ERILAISTA EA STRATEGIOITA JA YKSIKÄÄN EI TOIMI PITKÄSSÄ JUOKSUSSA AINAKAAN INTERNETIN KAUTTA. EHKÄ JOKU KYVYKÄS INVESTOINTI PANKKI JOSSA ON MUUTAMA SATA TOHTORIA TOISSÄ PYSTYVÄT SUPER NOPEITTEN TIETOKONEITEN JA SUORIEN VALOKAAPELI YHTEYKSIEN VARSINAISEEN KAUPPAAIKKAAN ANSIOSTA TEKMÄÄN JOTAIN 30% TUOTTOA, JA SEKIN TUOTTO MENE HETI KUN SAN FRANSISCOSSA TULE YLLÄTTÄVÄ MAAN JÄRISTYS. JA SE TULEE JOSSAIN VAIHEESSA JA SILLOIN RAHAT MENEE...
TAPPIO ON KYLLÄKIN 100 KERTAINEN MUTTA TIETYSTI VAAN SEN YHDEN KAUPAN SUHTEEN. EI SINULTA KOSKAAN VIEDÄ 100 KERTA SINUN SIJOITUKSEN VERRAN.
YMMÄRÄN HYVINKIN ETTÄ SINULLA TERÄVÄNÄ VALUUTTAGURUNA ON STOP/LOSSIT JA KAIKKI MUUT TYOKALUT HALUSSA. SILLÄ SINÄ VÄHENNÄT RISKIÄSI, MUTTA ET SINÄ MUUTA TODENNÄKOISYYTÄ ETTÄ SAISIT VOITTOA....
SIITÄ PROVIKASTAHAN ME NÄKOJÄÄN SAMAA MIELTÄ.
SEN MINÄ VOIN SINULLE SUURELLA VARMUUDELLA KERTOA ETTA WINCAPITAN TAPAUSTA HANNUN NEROUDELLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ TÄMÄN UUDEN USA:N JA KOHTA GLOBAALISEN TIUKENNETUN PANKKIVALVONNAN KANSSA. SYY ON TÄMÄ 2007-2009 TAPAHTUNEEN FINANSSI KRIISI JOSSA HYVIN VAHVASTI OLI TÄMÄ VIPU MUKANA. HANNU JA WINCAPITA ON TÄSSÄ JUTUSSA KUIN PIERU SAHARASSA.
MOPOKAUPPIAAT TIETYSTI VETÄVÄT VÄLISTÄ,JA NIIN VALUUTTA ALUSTOJEN PITÄJÄTKIN. MUTTA MIKÄ LISÄARVO WISHWINCAPITA TUO TÄHÄN PROSESSIIN JOSTA HE VETÄVÄT SIIVUN. OLETKO WINJÄVEL SITÄ MIETTINYT.
TÄMÄ WISHWINCAPITAN PARJAAMINEN ON MIELESTÄNI HYVIN LUONNOLISTA.MIKSI PERUSTAA LÄHES OLEMATTOMALLA OSAKEPÄÄOMALLA VAKUUTTAVAN TUNTUINEN OSAKEYHTIO SELLAISELLA NIMELLÄ JOKA JO ON SAASTUNUT. MIKSI JOHDOSSA ON IHMISIÄ JOTKA MITÄ ILMEISESTI JOUTUVAT SYYTTEESEEN WINCAPITA HUIJAUKSESTA. MIKSI HE KÄYTTÄVT KONSULTTINA WINCAPITAN KUPLASTA PÄÄEPÄILTY, MIKSI HE KÄYTTÄVÄT JURISTINA TÄMÄ ROVANIEMELÄISEN PILIPALIN PUTIIKIN MIELISAIRASHOITAJAN, MERIMIEHEN NYKYISIN LAINSÄÄDÄNTONEUVOKSEN, ASIANAJALIITOSTA TALOUSSOTKUJEN TAKIA POIS POTKITUN ENTISEN ASIANAJAJAN JA VIELÄ SELLAINEN LAKITIETEEN TOHTORN JOKA ON SOTKENUT ASIANSA JO MONESSA KÄRÄJÄOIKEUDESSA JA EI NAUTI MISSÄÄN NORMAALI ASIANAJAJA PIIRISSÄ MINKÄÄN NÄKOISTÄ ARVOSTUSTA.
EI VOI SANOA MUUTA ETTÄ SEN SAA MITÄ TILAA!!!!
MUTTA PYSYY KANAVALLA WINJÄVEL, SINUN KANSSASI ON KIVAA VÄITELLÄ VAIKKA OLLAAN MUUTAMASTA ASIASTA ERI MIELTÄ
HIKO 100 KERTAISELLA VIVULLA
ilman caps lockia. teet itsestäsi entistä tyhmemmän kun jää tuo huutaminen päälle.
muutenkaan ei tarinoitasi kukaan jaksa lukea, mutta capsit päällä alkavat jo silmätkin kärsimään.
noita hikon juttuja lukee ihan mielenkiinnolla,jatka samaa rataa.
On jänskä huomata kuinka erilaisia näkemyksiä vivutetusta valuuttakaupasta on liikkeellä. Toinen osapuoli (HIKO)tyrmää lähes täysin mahdollisuuden pitkässä juoksussa rikastua valuuttakaupalla.Toinen(winjävel) kehottaa itse kokeilemaan, WISH:llä tai ilman.
Ymmärrän kyllä HIKOn motiivin. Hän kaiketi yrittää varoittaa,että Hannun ja WISH:in puheisiin kannattaa suhtautua samalla vakavuudella kuin ostoskanavan lupauksiin. Mutta mikä on winjävelin motiivi. Jos hän ei ole WISH:in osakkaita miksi,nähdä niin paljon vaivaa markkinoidakseen "Tuotetta" jonka käyttöön liittyy huomattava riski menettää rahaa.
Varsinkin wincapitan jäsenistön ollessa kyseessä, heistä 99% kiinnosti vain äkkirikastuminen,ei pitkäjänteinen opiskelu vaikeaan ja riskialttiiseen uhkapeliin.
Mielestäni on aivan oikein varoittaa niistä epämääräisistä toimijoista, joita kiinnostaa tämä liikkuva massa joka etsii ihmelääkettä krooniseen rahapulaansa.