tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä?
Esimerkiksi, muutama kuukausi sitten kun kävin työkkärissä mulle ehdotettiin työpaikkaa jonne en sitten päässyt. Se sai minut tuntemaan itseni huonoksi ja tarpeettomaksi, ikuiseksi häviäjäksi. Sitten viikon päästä sieltä paikasta soitettiin ja sainkin sen paikan, silloin murruin täysin. Itkin varmaan viikon ja makasin vain sängyssä tekemättä mitään ja halusin vain kuolla. Kun työt alkoivat, ns. nousin jälleen rannalle.
Jälleen kun jäin hieman pidemmäksi aikaa työttömäksi, makasin vain sängyssä tekemättä mitään, suutuin päivittäin lähes kaikesta, esimerkiksi kehusta "onpas sulla tukka hienosti", en jaksanut edes hoitaa kotiaskareita.
Nyt olen jälleen pätkä työssä 4 päivänä viikossa ja aina näinä vapaapäivinä menneet onnettomuudet ja harmit nousevat pintaan, kaikki tuntuu turhalta ja ylitsepääsemättömältä, mikään ei onnistu. Tekisi vain mieli kuolla.
Aina töistä tullessa olen kuin eri nainen, kotityöt sujuvat ja elämä hymyilee (kunnes taas tulee yksinäinen ilta)
Mitä pitäisi tehdä että pääsen tästä mielialojen ailahtelusta eroon? Miten saisin helpotettua oloani vapaapäivinä?
Esimerkiksi, muutama kuukausi sitten kun kävin työkkärissä mulle ehdotettiin työpaikkaa jonne en sitten päässyt. Se sai minut tuntemaan itseni huonoksi ja tarpeettomaksi, ikuiseksi häviäjäksi. Sitten viikon päästä sieltä paikasta soitettiin ja sainkin sen paikan, silloin murruin täysin. Itkin varmaan viikon ja makasin vain sängyssä tekemättä mitään ja halusin vain kuolla. Kun työt alkoivat, ns. nousin jälleen rannalle.
Jälleen kun jäin hieman pidemmäksi aikaa työttömäksi, makasin vain sängyssä tekemättä mitään, suutuin päivittäin lähes kaikesta, esimerkiksi kehusta "onpas sulla tukka hienosti", en jaksanut edes hoitaa kotiaskareita.
Nyt olen jälleen pätkä työssä 4 päivänä viikossa ja aina näinä vapaapäivinä menneet onnettomuudet ja harmit nousevat pintaan, kaikki tuntuu turhalta ja ylitsepääsemättömältä, mikään ei onnistu. Tekisi vain mieli kuolla.
Aina töistä tullessa olen kuin eri nainen, kotityöt sujuvat ja elämä hymyilee (kunnes taas tulee yksinäinen ilta)
Mitä pitäisi tehdä että pääsen tästä mielialojen ailahtelusta eroon? Miten saisin helpotettua oloani vapaapäivinä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko hakenut apua tuohon masennustyyppiseen olotilaan?
Jos olet, mitä apua?
joku masennustyyppinen juttu
-itsekkin nytkun olen työttömänä, ei tahdo jaksaa mitään, yksinkertaisetkin asiat ovat kovin raskaita, ja nyt viimepäivinä, en tiedä mistä johtuu, mutta hermot menee kokoajan, nytkin suututtaa vaikka ei mitään sen kummempaa syytä ole, olen yrittänyt harrastaa liikuntaa melko paljon, se tietenkin auttanut, mutta hermot on kireällä koko ajan..
Masennustyyppinen?
En ole hakenut apua. En ole ikinä puhunut näistä asioista, koska osaa puhua niistä, etenkään kasvotusten kenellekään, koska koen ettei kukaan kuuntele eikä ketään kiinnosta. Siksi kaikki mieltäpainavat asiat jäävät aina sisälleni kunnes unohdan ne. (Ja nehän eivät helposti unohdu, aina jaksan muistuttaa itseäni niistä kaikista epäonnistumisistani kun on huono päivä.)
Eilenkin suutuin miehelleni ihan tyhjästä, yhtäkkiä vain alkoi suututtaa niin että ilta meni pilalle minun mököttäessä.
Tälläkin hetkellä kun olen yksin kotona en tee mitään, istun vain koneella ja suren kuinka en ole elämässäni saavuttanut mitään toisin kuin entiset ystäväni ja muut ihmiset ympärilläni.
Ja tännekin vastaaminen kesti koska en keksinyt mitään vastattavaa etten nolaisi itseäni. Nyt en enää välitä joten hyvä aika vastata.
ajatuksia multa...eikö miehesi ole tukenasi ja halua auttaa sua kuuntelemalla ja juttelemalla..myös yhteiset harrastukset voisivat piristää sua...etkä masentuisi !Sano miehellesi että näyttää tunteensa ja hellyytensä paremmin...kyllä pusu ja halailu piristää jokaisen.Itse kärsin masennuksesta ja lääkkeenä on siihen ulkoilu ja musiikin kuuntelu!Ja kesällä luonnossa kävely...on parasta lääkettä näin kaamoksen jälkeen....eli iloista keväättä sinulle nainen.
Kyllä hän kovasti yrittää mua piristää kun mökötän mutta kyllästyy nopeasti ja jättää taas yksin eikä enää huomioi vaikka piristyisinkin. Olen yrittänyt sanoa että saisinko vähän enemmän huomiota mutta hän vetoaa siihen että haluaa tehdä omiakin juttuja, eikä ole vielä 5 vuoden aikana (!) tottunut läheisyyteen tai ei osaa antaa huomiota. Tästä syystä olen yrittänyt opetella olemaan 'etäisempi' ja pärjäämään ilman suurempia huomion osoituksia. Mies kyllä ehkä kuuntelisi, mutta ei tajua. Olen joskus yrittänytkin puhua, hän ei vain ymmärtänyt yhtään mitään.
Ai iloista, tällä naisella Kevät on masennuksen kulta-aikaa.
Kannattaisi hakea apua, koska puolisosi ei voi/jaksa toimia sinun "terapeuttinasi".
Itsekin myönnät, että jossain syvällä kiehuu.
Häpeän tunne on tuttu masennuksessa, niin minulle kuin monille muille.
Mene terveyskeskukseen ja kerro tilanteesi.
Jos olet kiinnostunut psykoterapiasta kerro sekin.
Ja voisit keskustella myös sen lekurin kanssa siitä voisitko päästä ammatilliseen kuntoutukseen.
Meitä "latvalahoja" on paljon, ei se ole mikään häpeä hakea apua.