Olen 18 vuotias nuori nainen, ja asun avoliitossa mieheni kanssa joka on 24 vuotias. Mieheni on käynyt koulunsa jo ajat sitten ja hankkinut itselleen ammattin ja työkokemusta, mutta tällä hetkellä hän on työtön. Itse opiskelen ammattikoulussa ja jäin juuri pitkälle sairaslomalle koulusta, jotta pystyisin hoitamaan paremmin oman syömishäiriöni kuntoon. Käyn hoidoissa säännöllisesti ja olen päässyt jo aivan loistavaan alkuun, elämä näyttää valoisalta ja syömishäiriö käyttäytymistä ei ole ollut enään ollenkaan vähään aikaan. Nyt sitten yllätyksekseni sain tietää olevani raskaana! Aluksi se oli järkytys minulle ja myös miehelleni, mutta asiaa monelta eri kantilta mietittyämme päätimme kuitenkin, että me haluamme tämän lapsen pitää. Ehdin jo hetken iloitakkin raskaudestani ja olin innoissani siitä ja varma siitä, että vaikka meille tulisi tiukkaa me pärjäisimme ja asiat järjestyisivät, kun me vaan tarpeeksi haluaisimme. Kaiken muutti kuitenkin, kun päätin kertoa raskaudestani omalle äidilleni. Äitini tuntien en odottanut, että hän riemastuisi asiasta, ja kun kerroin hänelle kaikki jo päätetyt asiat lahosivat.. Äiti ei hyväksynyt asiaa ollenkaan. Hänen mielestään minulla ei ole nyt mitään muuta järkevää vaihtoehtoa, kuin tehdä abortti. Äidin mielestä teen elämäni virheen jos päätän pitää tämän lapsen. Hänen mielestään minun elämäntilanteeni on kaikista huonoin mitä voi olla, enkä hänen mielestään pysty huolehtimaan lapsesta.. Äiti toitotti minulle asioista että meillä ei ole varaa pitää lasta, eikä minun hermoni kestä, eikä lasta voi antaa pois kun siitä ei pystykkään huolehtimaan ja plaa plaa.. Olen todella surkeana. Pitääkö äiti minua todella niin tyhmänä ihmisenä, että luulee etten minä tiedä, että lapsen tulo ei ole mitään leikkiä.. Totta helvetissä minä tiedän, että ruusuilla tanssimista se ei tule aina olemaan, mutta onko lapsen tulo muka asia joka ehdottomasti pilaa elämäni. Äitini sanat mursivat minut totaalisesti.
En missään nimessä halunnut aborttia, mutta nyt kun kuulin äitini jyrkän mielipiteen niin minusta tuntuu että se on ainut oikea vaihtoehto. Minä olisin huono äiti, pilaisin elämäni, pilaisin lapseni elämän ja mitään muuta vaihtoehtoa ei ole hänen mielestään.
Pitäisikö siis päättää itse ja jättää hänen mielipiteensä aivan omaan arvoonsa ja luottaa omaan itseensä? Vai kuunnella äidin varoittava sana?
Tuntuu nyt et mut ois lytätty maan rakoon..
En missään nimessä halunnut aborttia, mutta nyt kun kuulin äitini jyrkän mielipiteen niin minusta tuntuu että se on ainut oikea vaihtoehto. Minä olisin huono äiti, pilaisin elämäni, pilaisin lapseni elämän ja mitään muuta vaihtoehtoa ei ole hänen mielestään.
Pitäisikö siis päättää itse ja jättää hänen mielipiteensä aivan omaan arvoonsa ja luottaa omaan itseensä? Vai kuunnella äidin varoittava sana?
Tuntuu nyt et mut ois lytätty maan rakoon..
Vastaukset 33
Vanhimmat
ja tärkeintä on, että tiedät itse mitä teet. Et voi lopun elämääsi elää äitisi mielen mukaan. Omasta kokemuksesta sanon, että lapsen hoitaminen ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista, itse erosin vielä miesystävästänikin. Mutta minulla tosin on äitini tuki, joten tiedän että voin kysyä neuvoa ja apua jos en jaksa vauvan kanssa. Suurin kysymys kai onkin sinun kohdallasi, että oletko varma että miehesi on valmis? Koska jos et saa äidiltäsi tukea, ja yhtäkkiä miehesi jättää sinut ja lapsen - olet todella huonossa jamassa.
Mutta päätös on yksin sinun, eikä sinun tule kuunnella muita noin suuressa asiassa. Tunnet itse itsesi parhaiten.
Onhan sinulla tuo syömishäiriö, mutta jos en hoidat kuntoon raskaudesta huolimatta niin on yksi ongelma vähemmän. Olet kuitenkin jo täysi ikäinen ja saat päättää itse mitä teet. Jos minä olisin raskaana ja kertoisin vanhemmilleni siitä saisin kuulla samaa kuin sinäkin, mutta toteisin vain että ei heidän tarvitse olla osana minun elämääni ja minä teen päätökseni itse. Jos koet että olet valmis huolehtimaan lapsestasi 18vuotta ja rajoittamaan elämääsi sen takia niin miksi et voisi lasta pitää.
Totta kai päätä itse !!!
Ei ole äitisi asia ,, sinä ja lapsen isä viimekädessä huolehditte lapsesta.
Äitisi rakastuu lapseen myöhemmin, kunhan toipuu järkytyksestä.
Raskaus motivoi syömään varmaankin oikein sinua itseäsi.
Sinähän sen lapsen kasvatat ja sinä olet se kuka siitä lapsesta tulee olemaan vastuussa, ei äitisi. Jos susta tuntuu että pärjäät, sit sä pärjäät. Minulla oli sama tilanne äidin suhteen, siis että en odottanut äitini suhtautuvan raskauteeni hyvin hänet tuntien, mutta toisin kävi..niin ja siis olen saman ikäinen kuin sinä ja muuten sama tilanne,mutten ole päässyt vielä ammattikouluun yläasteelta päästyäni ja kihlattuni on miestäsi vuoden nuorempi.. nyt rv 6 menossa onnellisesti :) neuvolaa odotellessa..:)
äitisi reaktio oli vallan ymmärrettävä.
mieti nyt itsekin.
*miehesi on työtön
*sinä käyt ammattikoulua josta olit pitkällä sairaslomalla
*sinulla oli syömishäiriö, mutta varmaan myös taipumus syömishäiriöön on pysyvä(esim. hankalan paikan tullessa alat vaistomaisesti toimia samalla tavalla kuin syömishäiriösi aikana)
*taloustilanteenne ei varmaankaan ole edes kovin hyvä koska sinä olet opiskelija, mies työtön ja ei ne tuetkaan kovin "ylenpalttiset" ole
ihan tiedoksi, ei ne asiat vain "maagisesti järjesty", niiden asioiden järjestymisen eteen on tehtävä töitä.se pärjääminenkään ei ole ihan kokonaan halusta kiinni, eteen voi tulla sellaisia asioita jolloin on myönnettävä itselleen että ei vaan pärjää ja apua tarvitaan.
jos itse olisin samassa tilanteessa niin varmaan tekisin abortin ja menisin terapiaan käsittelemään asiaa.
oikeasti, käy sinä koulusi loppuun, anna miehesi vielä kasvaa ja eläkää omaa elämäänne ennen lasta.
lapsikin varmaan haluaa syntyä vakaampiin oloihin, en nyt meinaa että pitäisi olla jotain huvilaa ja hummeria, vaan ihan että talous olisi sen verta kunnossa että lapsi olisi oikeasti tervetullut.
kuinka monta yh-äitiä/perheellistä nyttenkin valittaa kun rahat ei riitä millään ja eletään kädestä suuhun.
mieti asiaa järjellä.
"kuinka monta yh-äitiä/perheellistä nyttenkin valittaa kun rahat ei riitä millään ja eletään kädestä suuhun.
mieti asiaa järjellä"
Totta, mutta itse olen yh-äiti, 20 v ja tyttö pian 2 kk. Päivääkään en vaihtaisi. Helppohan se on puhua, tee niin ja näin. Myöhemmin kaduttaisi kyllä, varsinkin sinä päivänä kun joskus "vanhempana ja viisaampana" perhettä perustaa. Itse en olisi koskaan voinut kuvitella aborttia edes yhtenä vaihtoehtona, vaikka miesystävästäni erosin. Enkä sano, että se olisi helppoa, ei todellakaan. Mutta kaikki se vaiva ja uurastus kyllä palkitsee sinut myöhemmin, täytyy vain olla positiivinen ja nähdä asiat toisessa valossa. Onko tämä elämä sen helpompaa muutenkaan, ei. Sinuna pitäisin lapsen, hän on ansainnut elämänsä.
Me olemme mieheni kanssa keskustelleet tämän asian nyt perinpohjaisesti ja olemme päättäneet pitää tämän lapsen.. Mieheni jutteli myös asiasta omien vanhempiensa kanssa, jotka lupasivat meille tukensa. Päätös on nyt tehty ja sitä ei enään sen enempää tarvitse vetvoa.
Tiukkaa meille varmasti tulee olemaan, mutta en usko että mitään ylitsepääsemättömiä esteitä tulee. Tästä nyt vaan selvitään ja lapsen ehdoilla mennään! Ei elämäni varmasti ole pilalla tämän lapsen takia, vaikka se rajoittuukin. Luotan myös mieheeni 100 % ! En varmastikkaan ikinä antaisi itselleni anteeksi jos tekisin tämän päätöksen miellyttääkseni jotakin muuta.
Elämä on yllätyksiä täynnä, hyviä ja huonoja. KAIKESTA kyllä selvitään
Kiitos teidän kaikkien mielipiteistä.
Teet niinkuin itsestästi parhaalta tuntuu :) Ja jos miehesi vanhemmat ovat valmiita tukemaan, niin onhan se tuki siinäkin pahanpäivän varalta! :) Ja luulen että kun äitisi lopulta näkee vauvan, sulaa hänenkin sydän varmasti! Jaksamisia!
Erinomainen päätös ja pelkästään jo tämä osoittaa, että olet kypsä päättämään itse omista asioistasi. Eiköhän se äitisikin ymmärrä kun raskaus etenee että olette tosissanne miehesi kanssa.
Toivon että pääset yli syömishäiriöstäsi jo pelkästään sinun itsesi ja lapsen takia. Tsemppiä paljon!!! :)
Mietin vain kuinka kovasti halusit lasta? Ei minun mielipiteeseeni vaikuttanut äitini tai muidenkaan mielipide asiasta.. Itseluottamusta tarvitaan aika paljon enemmän, jos murtuu oman äidin sanomisista niin paljon, että tekisi abortin...
Itse halusin lapsen, eikä edes äitini reaktio saanut minua päätöstäni perumaan.. Eikä ikinä kenenkään toisen mielipide tule vaikuttamaan päätökseeni pitää lapsi.. Ajattelen sentään omilla aivoillani, en äitini tai kenenkään muunkaan!
täällä ei taida kukaan ajatella sen tulevan lapsen parasta..
ihan sama jos tuleva äiti olisi alkoholisti tai hänellä olisi parantumaton sairaus..so what onnittelut äidille..
millä kaavalla tuo on hyvä asia kysyn vain? voin vaikuttaa kylmältä, mutta miettikääpä ihmiset sellaista tilannetta, että kyseinen äiti ei jaksakaan olla mukana arjessa, masentuu ja "tulee" jälleen syömishäiriöiseksi.. miten lapsi sellaiseen reagoi?tai kumppani?
jo ap:en kirjoituksesta näkee että hän on yhä lapsenkengissä..äidin sanominen vaikuttaa noin paljon..
ja kuvitellaan että "kaikki kyllä järjestyy"..niin miten järjestyy?
ap ei tunnu ajattelevan muuta kuin että "kivaa saan lapsen", entäs se lapsi? entäs tulevaisuus? millä lapsi ja perhe elätetään?entäs parisuhde?entäs koulutus?oma terveys?
luullaan että lapsen tulo jotenkin pelastaa ja parantaa kaiken.
lapsella tulisi olla oikeus syntyä terveeseen, rakastavaan ja taloudellisesti suht vakaaseen perheeseen, eikä niin että lapsi syntyy sairaalle opiskelijatyttöselle vahingossa.
miettiikö täällä kukaan edes sen lapsen parasta?vai ollaanko vaan että "jeejee saat raskausmahan" meiningillä menossa?!?
en onnittele...toivotan vain tervettä järkeä..ihan kaikille teinivanhemmille..
Jotta kasvatustyössä voisi olettaa edes jotenkin onnistuvansa, sen oman pakan pitäisi olla kunnossa. Jos ongelmia on jo valmiina ennen lapsen syntymää vähintäänkin riittävästi, niitä on lapsen syntymän jälkeen takuuvarmasti vielä enemmän.
On aika huvittavaa kuvitella, että kaikki aina "jotenkin" järjestyy. Niin käy vain saduissa ja elokuvissa.
Tällainen totuus ei tietenkään fantasiamaailmoissa eläville teinitytöille kelpaa. Kun maailmankuva on Big Brotherin wannabe-julkkisten ja sen kaltaisten tv-ohjelmien määrittelemä, muuta ei voi odottaakaan.
pessimistisiä ihmisiä.
Aloittajalle sanon, onneksi olkoon. Toivotan sinulle kaikkea hyvää, kukaan ei huomisesta tiedä. Ei edes sellainen, jolla elämä on tasapainoista. Ja minusta on naurettavaa väittää, ettei kumpikaan ed. kirjoittajista välitä muiden ihmisten mielipiteistä sitten ollenkaan vai? Tottakai yllätysraskaus on outo ja uusi tilanne kenelle vaan ja en ihmettele yhtään, että ap:lla on ollut hankaluuksia tehdä päätöstä noinkin isosta asiasta täysin yksin. Ja sanonpa vain, että olen törmännyt ennenkin näihin samanlaisiin tilanteisiin ja usein on ollut kyseessä aikuinen ihminenkin. Joten eipä se ole sitä, että ihminen olisi epäkypsä tms.
että päätös on tehty, jote turha vatvoa. Antakaa olla siis jo.
Hmmm.. Itse olen opiskelija, tosin en ole enää teini-ikäinen.. Ei lapsen teko katso varallisuutta.. Vähälläkin rahalla kyllä pärjää lapsen kanssa.. Me ainakin ollaan saatu kaikki tarpeellinen ja hiukan tarpeetontakin vauvalle vaikka olemme molemmat opiskelijoita..
Meillä tämä ei tosin ollut vahinko ja vaikka äitini ei aluksi ollutkaan järin ilahtunut, sillä luuli vahingoksi, ei se mielipidettäni muuttanut.. Siinä olen siis samaa mieltä, että aloittaja on hivenen lapsellinen kerran muiden milipiteet niin kovin vaikuttaa..
Raha ei tuo lapselle rakkautta.. Moni rikkaaseen/hyvätuloiseen/keskituloisen perheen lapset eivät ole välttämättä ole onnellisia vain siksi, että heillä on varaa.. Enemmän lapsi tarvitsee rakautta.. Halvallakin saa lasten tarvikkeita.. Ei aina tarvitse olla uusinta uutta pärjätäkseen.
Oletko koskaan ajatellut, että monet AIKUISETKIN tulevat raskaaksi vahingossa ja pitävät lapsen vaikka olisi työttömiä molemmat??
Se raskausaika onneksi kestää sen 9kk, kaiketi ihan luojan tarkoitusella. Siinä ehtii kypsyä ja valmistautua lapsen saamiseen.
"Oletko koskaan ajatellut, että monet AIKUISETKIN tulevat raskaaksi vahingossa ja pitävät lapsen vaikka olisi työttömiä molemmat??"
Niinpä, eli jos on teini voi sanoa "hei, olen vain teini". Jos olet aikuinen, mikä on sinun perustelusi lapsen pitämiselle? Miettikääs vähän mitä puhutte. Ei lapsen pitäminen joka tilanteessa ole todellakaan itsekästä vain iästä riippuen.
Sotkette taas kerran puurot ja vellit.
Aikuinen on täysi-ikäinen ja vastaa toimistaan itse. Esim. 16-vuotias ei sitä tee.
Avaaja ei ollut alaikäinen, mutta ilmiselvästi hänen elämänhallintansa ei tässä vaiheessa näyä kohdallaan olevan. Elämä vaikuttaa kerrotun perusteella olevan enemmän tai vähemmän sekaisin, koulu keskeytettynä ja taloustilanne monin tavoin auki.
Juuri tätä näyttää keskivertoteinin olevan vaikeaa tajuta. Lapsen tulo on VALTAVA muutos. Se on sitä aikuisellekin ja ikä ei ketään muutokselle turraksi tee, mutta aikuinen ihminen on luultavasti oman elämänkokemuksensa kautta kykenevämpi hahmottamaan asioita.
Ja kyllä: minusta jokainen, joka sekabassa elämäntilanteessa alkaa lapsia maailmaan tuottaa, on itsekäs ja harkintakyvytön. Helppoa on olla asiantuntija varsinkin siinä tilanteessa, jossa niitä lapsia ei vielä edes ole. Jokainen meistä vanhemmista tietää sen, mitä ihanuutta perhe-elämä on, jos se kuvio ei kaikkien idyllisten kuvitelmien mukaan mene. Ja se ei juuri ikinä mene!
mistä sinä tiedät kuinka monella tähänkin kirjoittaneella on jo lapsi? Itselläni on pian 2 kk ikäinen tyttö-vauva ja tiedän aivan hyvin, ettei vauvanhoito ole mitään lasten leikkiä! Tyttäreni on jo sairastanut pieneen ikäänvä mennessä, joten ei se mukavaa ole istua päivystyksessä 3 tuntia ottamassa verikokeita ja odottamasa tuloksia. Tiedän varsin hyvin miten vaikeaa lapsen hoito on, mutta pointti onkin se, miksi sinä kuvittelet ettei ap ajattele lapsen kasvatusta juuri samanlaisena kuin sinäkin ennen kuin esikoisesi syntyi, ja todellisuus tuli? Veikkaanpa ettet sinäkään tiennyt kuinka haastavaa vanhemmuus on oikeasti, ennekuin se käytännössä oli edessä. Joten mikä sinä olet tuomitsemaan ketään, joka ei voi MITENKÄÄN tietää millaista se tulee olemaan, kuvitelmia vain. Niitä se on jokaisella uudella vanhemmalla.
Mutta turhahan se on mitään tuohon sanoa, kun olet jo päättänyt olevasi oikeassa ja ap on kypsymätön äiti. Hyvin avarakatseista.
Ikä ei kyllä kerro mitään.. Se on pelkkiä numeroita.. Enemmän vaikuttaa henkilön henkinen ikä.. Minulla on täysi-ikäinen ystävä, joka on jo 19, mutta hän on hirvittävän lapsellinen vielä.. Kun taas toinen 18-vuotias ystäväni käyttäytyy jo kuin aikuinen... Että ei se syntymävuoden perusteella laskettu ikä ole aina niin suoraan verrannollinen siihen miten kypsä joku johoknin asiaan on..
Ensinnäkin, jos lapsi on sen muutaman kuukauden ikäinen, lapsen KASVATUKSESTA ei silti tiedä mitään. Ne todelliset haasteet tulevat paljon myöhemmin.
Sama koskee usein sitä muutakin elämää. Kun vauva on pieni, äiti on hänen kanssaan melkoisessa symbioosisuhteessa, kuten pitääkin. Siinä ei väärää ole.
Ne realiteetit perhe-elämän ja muun ympäristön suhteen tulevat esille myöhemmin. Jos elämä ja parisuhde eivät todellisuudessa vakaalla pohjalla ole vaan kaikki perustuu vain kuvitelmaan, paperitorni luhistuu joka tapauksessa.
Ja se kärsivä osapuoli on lapsi.
Tarkoitukseni ei ole sanoa avaajalle tai yhdellekään muullekaan, että abortti on se oikea tie. Oikea tie on käyttää ehkäisyä ja välttää tilanteita, joita ei todellisuudessa hallitse. Suomessa on jo riittävästi ongelmissa olevia yksinhuoltajia.
voit siis sanoa tuon saman muillekin ikäluokille, vai meinaatko että nämä ongelmalliset yh:t ovat kaikki nuoria? Älä naurata! Voi voi sentään..
ehkäisystäkin voit valistaa kaiken ikäisille. Itse en enää ole teini, mutta pienen lapsen äiti kylläkin. En minäkään tiedä millaista se tulee olemaan, kun lapsi kasvaa ja menee kouluun. En tajua minkä ihmeen takia joku viitsii edes kuluttaa aikaansa täällä puhumassa itsestäänselviä asioita? Kuten jo sanottu, kukaan ei sitä voi tietää millaista se tulevaisuudessa tulee olemaan, etkä sinä sitä voi kenellekään etukäteen kertoa VAIN omien kokemuksiesi perusteella. Enpä tiedä kuinka pitkään vielä jaksat kirjoitella tänne hienoine vertauskuvinesi kera, kun tuskin mitään aikaiseksi sillä saat, vai kuinka?
En sano, että itse jotenkin kokisin ihanteellisena sen, että varhaisteini-ikäiset lapsia tekevät, mutta minun silmääni vain kävi tuo, kuinka puhut ehkäisystä ja asioiden tekemättä jättämisestä ainoastaan nuorille. Mietitäänpä kuinka moni vanhempikin ihmnen on hölmöillyt, eikä oikeasti ole kykeneväinen huolehtimaan lapsesta mutta kuitenkin pitää tämän? Ja tiedät itsekin aivan hyvin, että jos rupeat tuosta asiasta vielä kiistelemään nolaat itsesi aivan täysin, tai toinen vaihtoehto on, ettet oikeasti ole tietoinen nykymaailmasta tuon taivaallista.
Siis että joku nolaa itsensä jos näiden elämästä mitään käsittämättömien tyttösten kanssa väittelee ja yrittää järkeä heille puhua? Oletkohan nyt ihan varma siitä nitä suustasi päästelet?
Olis kai se varmaan kivempi jos maahan saataisiin vain lisää 15-vuotiaita äitejä, niinkö? Jos joku tekee pässinpäisiä juttuja eikö siitä saa sanoa mitään? Pitäiskö aina vaan kehua kaikkia ja kiitellä sellaisiakin juttuja joista seuraa ongelmia itselle ja muile?
se pointti olikin, että juuri siinähän se typeryys piilee, kun ei aikuinen muuta keksi kuin kiistellä teinien kanssa täällä. Minua ainakin lähinnä vain naurattaa tämä, että todella joku viitsii väittää kaikkien ongelma-äitien olevan ainoastaan teinejä. Kannattaisi vähän tutkia asioita laajemmaltikin, eikä jauhaa täyttä sontaa. Sinäkin "akateeminen opiskelija" voi voi sentään. Enpä ylpeilisi.
sinä sitten 30 v ---> äitiä, joka istuu lähikuppilassa lauantai iltana, no etpä sinä ainakaan siitä valita, ainoastaan jos olisi 10 v nuorempi henkilö kyseessä. Eipä se huonompaa äitiä tee, jos lapsensa haluaa nuorena tehdä. Kyllä minäkin olen iloinen, että oma äitini minut nuorena teki ja nyt kun itselläni on lapsi, hän jaksaa edelleen olla energinen isoäiti eikä rollaattorilla kulkeva vanha nainen.
Minä olen ollut sekä teiniäiti, bulimikko että yksinhuoltaja ja kyllä ne asiat ovat kummasti järjestyneet. Mahtaako sinulla olla kokemusta ko asioista? Arvaan että ei.
ei sillä väliä oletko 18 vai et, saat itse päättää. kyllä se äitisikin siitä leppyy ja ajatus muuttuu kun lapsi syntyy. et sinä elämääsi pilaa jos lapsen saat. tietty se vähän väkisinkin muuttuu ku mennääki vauvan ehdoilla.. mutta ei kannata muita kuunnella. juttelet miehesi kanssa vaan.
Joooo!!!
Ja jos siinä käykin niin, ettei suhde kestä niin mahtuuhan tähän maahan yh-äitejä lisääkin! Ja jos oikein hyvin käy voi mennä vaikka uusioperhekeskusteluun täällä! Siellä vasta kivaa on!
Voi kuinka teiniä ovatkaan nuo suurta viisautta sisältävät lauseet tyyliin "Sä itte vastaat..."
Tämän maan teinit eivät yleisesti ottaen kanna vastuuta yhtään mistään.
Se osapuoli, joka kärsii holtittomista teinivanhemmista on se lapsi.
ihanaa kun täällä liikkuu näin typeriä ihmisiä. Yh-äitejä on ikävä kyllä korkeammissakin ikäluokissa, taas vaan joku ei ole kehdannut ottaa asioista selvää ennen kuin tulee jauhamaan täyttä sontaa. Voit aivan yhtä hyvin kirjoittaa yhteis- ja yksinhuoltajien palstalle jos näistä asioista haluat keskustella. Täällä puhutaan nuorten vanhempien arjesta, ei siitä kuinka katkeria te olette, hoitoon voi aina hakea jos on paha olla.
vastaa sinä sitten tähän.
milloin teinivanhemmuus on ollut suositeltava ja hyvä asia?
milloin on tullut suositeltavaksi hankkiutua raskaaksi sairaana, sillä ap:llähän on edelleen se syömishäiriö ja masennus.
milloin on tullut suositeltavaksi perustaa perhe taloudellisesti epävakaaseen kotiin?vai haetaanko sitä taloudellista vakautta tekemällä se lapsi jotta saadaan tukia vähän vielä lisää.
eikö kannattaisi ensin vakauttaa koko tilanne esim. että mies alkaa etsimään töitä vähän kovemmin, tyttö tekee sen abortin, hankkii apua itselleen ongelmiinsa ja käy sen koulun loppuun, hankkii töitä ja työkokemusta, sitten voi alkaa haaveilemaan lapsesta.ettei ihan perse edellä puuhun mennä..
mitään siitä, että kannustaisin teinejä tekemään lapsia? En, mutta en myöskään ole jokaiselle kylvämässä ensimmäisenä aborttia, ei se ole oikein. Ja huomioitavaa on, että teini-ikä kestää sinne 19 v ikäluokkaan asti ja 18 vuotias on jo mielestäni tarpeeksi kypsä ottamaan vastuuta.
Ja tuskinpa ap lasta haluaa pitää vain siksi, että kuvittelee saavansa rahallista voittoa? Sinun ajatusmaailmasi taitaa vain olla hieman kieroutunut. Ja voisinpa sanoa, että tuo on pelkkää spekulointia ja menee aivan asian ulkopuolelle.
Ja sairaudesta sanon vaan sen verran, että siitä voi parantua. Ja miten tämä eroaa niistä keski-ikäisistä masentuneista äideistä? Ainoa eroavaisuus on se, että ap on 18 v. Kuinkas sitten jos masennus kehittyy raskauden edetessä, pitäisikö lapsi silloinkin automaattisesti abortoida, koska äiti ei varmasti siitä pysty ammattiauttajien kanssa pääsemään ylitse.
Taloudellisesti epävakaa tilanne on ikävä kyllä hyvin monen arkipäivää nykyään. Lakkoja on meneillään ja lamakin vielä näkyy joissakin asioissa. Eli siis kaikki vaan abortoimaan lapsenne, koska ei teistä ole vanhemmiksi. Tämä tietysti iästä riippumatta, koska on typerää väittää että nämä asiat koskettavat ainoastaan teinejä.
Noin pessimistisellä ajatusmaailmalla minä en ainakaan itse lähtisi ketään arvostelemaan.
Ehdottomasti sinun tulee kuunnella omaa sydäntäsi! Ja myös miehesi sydäntä koska olette lapsen päättäneet yhdessä pitää ja kasvattaa. SINÄ olet kuitenkin se henkilö joka sitten joutuu elämään päätöksensä kanssa. Elämä lapsen kanssa ei ole aina helppoa, mutta ei varmasti ole helppoa myöskään elää tietoisena ensimmäisen lapsensa abortoinnista. Ehkä olen väärä ihminen vastaamaan, sillä en itse voisi kuvitella tekeväni aborttia ellei olisi joku pakottava syy, esim. todella sairas lapsi (en ehkä silloinkaan). En voisi kuvitella elämääni niin, että miettisin jatkuvasti miltä lapseni nyt näyttäisi? Mikä olisi hänen ensimmäinen sanansa? Mitä jos joskus nuoremmille lapsille selviää että äiti on abortoinut heidän vanhemman sisaruksen?
Toki on niitäkin joille abortti voi olla oikea ratkaisu. Ja sitten on vielä ne muut mahdollisuudet joiden vuoksi lasta ei tarvitse tappaa. Sen voi antaa myös adoptoitavaksi, sillä Suomessa on hirvittävä määrä ihmisiä jotka toivovat kovasti lasta vaikka eivät biologista lasta voi saadakaan. Minun mielestäni alkanut elämä on niin arvokas, ettei sitä pidä heittää hukkaan. Sinun ei ole pakko ottaa lasta omalle vastuullesi, vaan voit antaa sen jollekin joka on odottanut lasta jo kauan. Adoption odotusaika taitaa olla jotain viiden vuoden luokkaa... Mutta ehkäpä raskauden jatkuessa pidemmälle päättäisit kuitenkin pitää vauvan itse, sillä lapseen yleensä ehtii jo kiintyä raskausaikana.
Älä kuitenkaan anna kenenkään ulkopuolisen päättää teidän vauvanne elämän jatkumisesta!