Ystäviä minulla on muutama, asuvat tosin niin kaukana ja hajallaan toisista että harvoin tulee nähtyä. Mutta kavereita ei ole. Ei siis ketään, kenen kanssa esim mennä leffaan, jutella niitä näitä tai mennä ostoksille. Näin on aina ollut. Pari kertaa luulin, että olen saanut kaverin. Joka kerta paljastui, että "kaveri" oli liian moniongelmainen. Esimerkiksi yksi alkoi soittelemaan mulle usein öisin tai lähetti viestejä, että tappaa itsensä nyt/viiltelee tms. Autoinhan minä, ainakin yritin. Kuuntelin, tarjosin olkapäätä jota vasten itkeä, neuvoin mennä juttelemaan ammattiauttajalle jne. Mutta en vaan jaksanut kun tilanne vaan oli päällä kuukausien ajan ilman että se mihinkään muuttui. Toinen taas monesti pyysi mua mukaansa esim kahville (pyysin minäkin häntä joskus, hänellä tuo vaan oli oikeastaan päivittäistä) ja juteltiin mukavia. Hän nauroi iloisesti. Ja jälkeenpäin kuulin että hän haukkui minua selän takana mm. itserakkaaksi, luuseriksi, säälittäväksi jne. Ihmettelin vaan että jos kerran olen niin huono ihminen niin miksi sitten haluta seuraani niin paljon?
Ihmisten ilkeys on myös täysin käsittämätöntä minulle. En käsitä sitä, kun jotkut esim haukkuvat jonkun tuntemattoman ihmisen pukeutumista kovaan ääneen ja vetävät siitä äkkinäisiä johtopäätöksiä (esim LV-laukku = tyhmä feikkien ostaja, Koff-lippis = kouluttamaton pitkäaikaistyötön tms). Muutenkaan en tajua sitä kun joskus olen sanonut jollekin puoli-tutulle ihmiselle moi niin olen saanut vastaukseksi "haista v***u!" tms.
Viihdyn mainiosti yksinkin, mutta en koko aikaa!
Ihmisten ilkeys on myös täysin käsittämätöntä minulle. En käsitä sitä, kun jotkut esim haukkuvat jonkun tuntemattoman ihmisen pukeutumista kovaan ääneen ja vetävät siitä äkkinäisiä johtopäätöksiä (esim LV-laukku = tyhmä feikkien ostaja, Koff-lippis = kouluttamaton pitkäaikaistyötön tms). Muutenkaan en tajua sitä kun joskus olen sanonut jollekin puoli-tutulle ihmiselle moi niin olen saanut vastaukseksi "haista v***u!" tms.
Viihdyn mainiosti yksinkin, mutta en koko aikaa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
..siitä johdu. Totesithan itsekin, että ystäväsi asuvat kaukana. Niin minunkin :( Uusia ystäviä on hankala löytää. On minunkin kohdalle sattunut samanlaisia tapauksia. Yksi melkein kulutti loppuun, ennen kuin tajusin että minunkin pitäisi saada jotakin - edes puheenvuoro. Olin lähinnä kuuntelija ja tukija.
Toinen taas oli iloinen ja aurinkoinen, kunnen ymmärsi väärin sanomiseni ja oli haukkui minut naapurille. Menin hänen luokseen ja pyysin anteeksi. Kerroin myös etten ollut tarkoittanut asiaan siten kuin hän oli ymmärtänyt. Hän oli hämillään, mutta itse olin niin loukkaantunut koko episodista, etten halunnut olla hänen kanssaan enää paljon tekemisissä.
Eräs oli muutoin mukava, mutta hän yritti jollakin tapaa kontrolloida elämääni ja mahdollisia uusia ystäväsuhteita. Jotenkin tuntui, että hän myös käytti minua muiden ystäviensä hallitsemiseen(olen luvannut mennä toisen ystäväni kanssa.. ja jotenkin niin). Se tuntui epämiellyttävälle. Halusin etääntyä siitäkin.
Niin jaa. En tietenkään voi olla varmas siitä, johtuuko oma käytökseni sosiaalisuuden puutteesta :(
Just. Vaikealta tuntuu. Kaikki potentiaaliset ystävyys/kaverisuhteet loppuvat alkuunsa, kun tosiasiat alkavat paljastua. Tarkoitan samaa, kuin aiemmat kirjoittajat: ihmiset ovat käsittämättömän itsekeskeisiä, juoruilijoita, epärehellisiä teeskentelijöitä, kieroja tai moniongelmaisia ripustautujia...
Niinkuin en olisi tätä tiennyt jo ennestään. :-/
Silti jaksan uskoa, että ON OLEMASSA myös aitoja, vilpittömiä, tasapuolisesti ja kunnioittavasti toiseen suhtautuvia persoonia.
Nykyisin en enää odota kohtaamiltani ihmisiltä mitään, vaikka vaikuttaisivat aluksi kuinka mukavilta ja ystävällisiltä. Nautin satunnaisista jutteluista ventovieraiden kanssa. Niistä ei tule 'laskua' jälkikäteen, siis pettymystä. En myöskään panosta enää mitenkään ystävyyssuhteen kehittymiseen; jos tapaamme joskus uudelleen hyvissä merkeissä, se on pelkkää plussaa.
Omassa sanakirjassani "hyvät sosiaaliset taidot" tarkoittaa toisten manipulaation ja hyväksikäytön hallitsemista. Pysyn mieluusti etäällä näistä virtuooseista.
Sisäinen todellisuus ON todella tärkeä, ellei jopa tärkein asia...
Mielenterveys-ongelmat kai johtuvat (tästä näkökulmasta ajateltuna) siitä että sisäinen todellisuus ei ole jotenkin "tarkoituksenmukainen".
Väärä lisäys edelliseen...
Siis, tuo ajatus siitä ettei ihmisiltä voi odottaa yhtään mitään (positiivista), on NIIN tuttu. Yritän opetella juuri tuota että suhtautuisin ihmisiin kevyesti.
Minulla on ollut kaksi "ystävää", jotka käsitin myöhemmin hyväksikäyttäjiksi. Pyydettiin jatkuvasti siivous-, tiski-, lasten-, ja kissanhoito-, ja ruoanlaitto-, muutto-, ja kaupassakäyntiapua, rahaa lainaan... Mielellänihän minä heitä autoin, pidinhän heitä ystävinäni. Tämä avunpyytäminen oli jatkuvaa ja vastavuoroisuus nihkeää. Yhteistä oli myös se, että tykkäsivät puhua paljon itsestään ja omista asioistaan, mutta eivät olleet pätkääkään kiinnostuneet minun jutuistani. Selkeästi eivät kuunnelleet tai alkoivat vaan puhumaan päälle omista asioistaan. Kysyttäessä toinen jopa sanoi, ettei häntä kiinnosta ja nauroi päälle! Kaikki huvi ja hyöty vaan otettiin irti. Tällaiset ovat vääriä ystäviä.
Eräs oli yltiönegatiivinen pahanpuhuja ja selkäänpuukottaja. Melkein aina pahalla tuulella ja puhui minulle pahaa kaikista ihmisistä jotka tunsi. Haukkui minulle kaikki sukulaisensa, exänsä, kaverinsa, opettajansa ja koulukaverinsa ja ylipäänsä kaikki ihmiset joiden kanssa oli jonkinlaisessa kanssakäymisessä. Pyysin useita kertoja lopettamaan tämän pahanpuhumisen seurassani, mutta aina se vain jatkui. Miksi minua kiinnostaisi ilkeät, likaiset yksityiskohdat ja luottamukselliset asiat henkilöistä joita en ole koskaan edes nähnyt? Selvää on myös, että samalla tavalla tällainen henkilö puhuisi myös minusta muille. Puukotti minua selkään ja haastoi jatkuvasti myös riitaa. Valitti ja marisi kaikesta ja oli äärimmäisen kiittämätön. Lopulta en ymmärrettävästi enää jaksanut tätä henkilöä.
Oma lukunsa ovat tyypit, jotka eivät tajua yhteydenpidon merkitystä. Yhteydenotto tapahtuu aina toisen osapuolen taholta. Minullakin ollut näitä tällaisia tuttavia. Tavatessa ovat aina kyllä tuntuneet aidosti ilahtuvan ja nauttivan seurastani, mutta eivät kai sitten niin paljon, että haluaisivat itsekin pitää yhteyttä ja tutustua paremmin. Testaan ihmiset ja jos yhteydenpito vaikuttaa yksipuolisellta, kokeilen kuuluuko henkilöstä enää mitään jos itse en enää ole se aktiivinen osapuoli. Monesti yhteydenpito loppuu sitten tähän. Monet eivät tunnu tiedostavan yhteydenpidon merkitystä ja vastavuoroisuuden tarvetta. Ihmissuhteita täytyy hoitaa. Surullista tosiaan, jos tällaiset henkilöt ovat todella pitäneet minusta ja viihtyneet seurassani (kuten ovat jopa sanoneet) mutta ystävyyssuhde kariutuu tällaisen yksinkertaisen asian takia ettei välitetä ottaa vastavuoroisesti yhteyttä.
No, parempi yksin kuin huonossa seurassa. Huonojen kokemusten myötä olen muuttunut varovaiseksi ja varautuneeksi, ja kokemukseni mukaan tämä on ainoastaan viisasta ja täysin aiheellista. Molopäitä on paljon liikkeellä. Homo homini lupus - ihminen ihmiselle susi.
"Oma lukunsa ovat tyypit, jotka eivät tajua yhteydenpidon merkitystä. Yhteydenotto tapahtuu aina toisen osapuolen taholta. Minullakin ollut näitä tällaisia tuttavia. Tavatessa ovat aina kyllä tuntuneet aidosti ilahtuvan ja nauttivan seurastani, mutta eivät kai sitten niin paljon, että haluaisivat itsekin pitää yhteyttä ja tutustua paremmin."
Mutta sinun pitäisi ymmärtää, että joillakin voi olla NIIN negatiiviset kokemukset ihmisistä, ja jumittuminen yksinäisyyteen, ettei oikein osaa pitää yhteyttä. Minä arkailen kauheasti tekstata/soittaa jollekin puolitutulle. En halua tupata kenenkään kaveriksi, tyrkyttää itseäni, enkä tosiaan käyttää toista hyväkseni, en edes yksinäisyydenpoistajana. Ehkä olen tullut torjutuksi ja ohitetuksi niin usein, etten usko kenenkään VILPITTÖMÄSTI haluavan ystävyyttäni. Minullakin on kokemusta riippakivistä, takertujista - itse en halua olla semmoinen!
"Mutta sinun pitäisi ymmärtää, että joillakin voi olla NIIN negatiiviset kokemukset ihmisistä, ja jumittuminen yksinäisyyteen, ettei oikein osaa pitää yhteyttä. Minä arkailen kauheasti tekstata/soittaa jollekin puolitutulle. En halua tupata kenenkään kaveriksi, tyrkyttää itseäni, enkä tosiaan käyttää toista hyväkseni, en edes yksinäisyydenpoistajana. Ehkä olen tullut torjutuksi ja ohitetuksi niin usein, etten usko kenenkään VILPITTÖMÄSTI haluavan ystävyyttäni. Minullakin on kokemusta riippakivistä, takertujista - itse en halua olla semmoinen!"
Kyllä minä tämän näkökannan tiedostan, kuulun nimittäin itsekin samaan ryhmään kanssasi. Mielestäni kuitenkin, jos toinen henkilö soittelee sinulle ja ehdottelee tapaamisia (aina vain hän) pitäisi olla selvää, että tämä henkilö on kiinnostunut pitämään yhteyttä ja tutustumaan kanssasi paremmin.
Minullakin on muodostunut tällainen kynnys tutustumiseen, mutta rohkaistun kuitenkin soittamaan/tekstaamaan mukavanoloiselle tyypille. Tutustumisvaiheessa soittelen harvakseltaan ja ehdottelen yhteisiä tapaamisia/tekemistä jonkinaikaa. Koska laillasi en kuitenkaan halua olla mikään ei-toivottu riippakivi tunnustelen tilannetta jonkin aikaa soiteltuani odottamalla myös vastavuoroista yhteydenottoa toiselta osapuolelta. Jos sellaista ei kuulu vaikka esimerkiksi on luvattu soittaa, olen herkkä päättelemään että kyseessä ehkä on hienovarainen vihje siitä, että seurani ei ole kaivattua. Ja tottakai näin myös on. Kyllä sellaiseen ihmiseen pitää yhteyttä ja järjestää aikaa tapaamiseen, johon halua tutustua ja pitää yhteyttä. Tai ainakin niin pitäisi olla ja tutustumisvaiheessa tajuta ottaa itsekin yhteyttä ettei toinen kuvittele olevansa ei-haluttua seuraa.
Minullakin on ollut ns. moniongelmaisia kavereita, ja itselläni myös on ollut semmoinen maaginen kyky, jolla olen saanut nämä ihmiset voimaan paremmin enkä ole mitenkään ahdistunut heidän jutuistaan. Lopulta he eivät kuitenkaan enää halunneet olla kavereitani, koska olin ilmeisesti liian kiltti ja tietyllä tavalla tylsä :(
Hei! Omillakin ystävilläni on ollut paljon ongelmia ja paljon tarpeita. Itsekään en ole kuitenkaan ahdistunut heidän jutuistaan, kuten edellä monet kuvasivat. Liekö se sitten sitä oman minuuden vahvuutta? Ongelmieni syy ei löydy muiden ongelmista.
Niin.. Mulla on ollut paljon vastoinkäymisiä elämässä ja ihan reilusti. Kiusaamista, pahoinpitelyä, syrjintää, syvää yksinäisyyttä jne.. Olen mielessäni joutunut käymään paljon asioita läpi ja ehkä sitä on jotenkin ohjelmoitunut siihen, että muiden auttaminen ei ole ollenkaan vaivaannuttavaa. Mulle tulee vaan parempi olo kun saan jotain hyvää tehdä, siis ihan omilla neuvoilla kokemusteni perusteella enkä millään "mene ammattiauttajalle, tässä saat puhelinnumeron sinne" tms. koska sehän on oikeastaan loukkaavaa jos neuvotaan vaan hoitoon menemistä, ikäänkuin itse ei haluaisi auttaa ollenkaan, välittää tms.
Hyvä, että osaat auttaa ihan omilla neuvoillasi. Sinun pitäisi olla ammatiltasi ammattiauttaja, pärjäisit siinä hommassa ilman koulutustakin. Mutta kaikki ns. maallikot eivät ole yhtä taitavia kuin sinä, minusta siinä ei ole mitään loukkavaa jos neuvoo eteenpäin kun kokee että itse ei pysty auttamaan. Välittää voi kuuntelemalla. Ja sekin on välittämistä, että yrittää ohjata eteenpäin. Sitä paitsi kaikki eivät tule autetuiksi edes ammattiauttajien avulla, vaan päätyvät itsemurhaan. Lähipiirissäni on yksi esimerkki siitä.
Ihana lukea ajatuksiasi. Monelle tuo "mene ammattiauttajalle" on tosiaan ensimmäinen vastaus - ja usein myös kaikkein loukkaavin. Eihän ihminen ammattiapua ystäviensä kautta etsi, vaan mahdollisuutta tulla kuulluksi ja hyväksytyksi kokonaisena.
Tervehdys Wenla-84.
Kirjoituksesi kertoo nyky-yhteiskunnan nuoren ihmisen murheista jotain oleellista.
Sinulla on ystäviä jossain, mutta arkiseuran puute tekee olosta yksinäisen.
Sosiaaliselle, avautuvalle ihmiselle ympäristön luotaantyöntävä tunneköyhyys herättää ihmetystä.
Joskus todellakin kohdalle sattuu kanssakulkija,jonka askeleet harhailevat ajatustensa tavoin.
Harva meistä joutuu elämäänsä kokonaan yksin kulkemaan,mutta jos viihdyt hyvin yksinkin,seurasi on ainutlaatuinen.