Iiro Viinasen haastattelu tämän viikon Ke Aamulehdes oli hämmentävän hyvä, perusteltu ja tiivistetty kannanotto miten tulisi tässä tilanteessa toimia. Suorastaan liikutuin tämän legendan viisauksista. Iiro arvosteli nykyisten politiikkojen päättämöttyyttä ja että erilaisia komiteoita perustetaan toisensa perään oman älyn ja rohkeuden puutteen vuoksi ja asioita vitkutellaan minkä pystytään. Selkeät nkemykset mistä talouden kehitys koostuu. Avainalat ,niiden tukeminen. Myöskään verotusnäkemys ei ollut niin kulutushullu -kriisin keskellä kuin kataisella. TÄSTÄ TYYPISTÄ ON PALJON OPITTAVAA , KAVERI OLI / ON ABSOLUUTTINEN NERO ja TEHOKAS PÄÄTTÄJÄ EIKÄ MIKÄÄN LÖPERÖ.
LAMAPELASTAJA !!!
kiittäkää&muistakaa
5101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihan muuta mitä puhuu, niin oli viinasenkin suhteen.
Iiro Viinanen on yksi syyllinen lamavuosien vahvan markan valtiovarainministerinä toimiessaan siihen, että devalvointia ja valuutan kellutusta pitkitettiin ja lopulta valuuttaluotot räjähtivät käsiin ja yrityksiä ja pankkeja alkoi kaatua.
Risto Uimosen tuoreessa kirjassa. IIro Viinanen - henkilökuva. Mies myös ylpeilee ja kehua retostelee näin jälkikäteen esittäneensä joissain asioissa suoranaisia valheita kokeillessaan kepillä jäätä.
No sehän ei ole toki mitään uutta ja outoa tämänpäivänkään kokoomuspolitikolta.
Ei ollut Viinanen silloin yhtään sen oikeudenmukaisempi kuin nykyään Katainen.
Rikkaita suosittiin silloinkin häpeämättömällä ja törkeällä tavalla.
Kova ja kylmä kokoomuksen linja silloin ja nyt.
Tehokas köyhien kyykyttäjä ja rakki
kaikki tyyni.onneksi paljastuivat toistamiseen.