Mahdoton tehtävä?

Hallitus haluaa eläkeiän nousevan,mutta samalla nuorisotyöttömyyden vähenevän.Se on mahdoton yhtälö.Sillä suurin osa yrityksistä on eri tutkimuksissa ilmoittanut,että palkkaavat kolmen eläkkeelle lähtevän tilalle yhden uuden työntekijän.Jos eläkeikä halutaan todella nostaa esim.63 vuoteen,tarkoittaa se sitä,että vähintään kolmella vuodella siirtyy nuorison mahdollisuus työpaikkaan.Ja vain yksi kolmesta saa työpaikan.Mikäli eläkeikää halutaan nostaa ja työttömyyttä vähentää on valtion alettava tukemaan yrityksiä rahalla,ei puheilla.Mutta rahatukeen on sisällytettävä takuu.Jos tuettu yritys vähentää tietyn ajan kuluessa henkilöstöään silti,on tuki maksettava takaisin.Kokonaan tai osin.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Duunari Kotkasta kirjoitti:

Hallitus haluaa eläkeiän nousevan,mutta samalla nuorisotyöttömyyden vähenevän.Se on mahdoton yhtälö.Sillä suurin osa yrityksistä on eri tutkimuksissa ilmoittanut,että palkkaavat kolmen eläkkeelle lähtevän tilalle yhden uuden työntekijän.Jos eläkeikä halutaan todella nostaa esim.63 vuoteen,tarkoittaa se sitä,että vähintään kolmella vuodella siirtyy nuorison mahdollisuus työpaikkaan.Ja vain yksi kolmesta saa työpaikan.Mikäli eläkeikää halutaan nostaa ja työttömyyttä vähentää on valtion alettava tukemaan yrityksiä rahalla,ei puheilla.Mutta rahatukeen on sisällytettävä takuu.Jos tuettu yritys vähentää tietyn ajan kuluessa henkilöstöään silti,on tuki maksettava takaisin.Kokonaan tai osin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu