raskausajasta ''nauttiminen''

En miekään raskausajasta nauti. Kaiken laista vaivaa on koko ajan, johonkin kolottaa tai sitten oksennan sisuskaluja ulos. Ei ole nautinnollista. Suhtaudun tähän vähän niinku synnytykseenkin, välttämätön paha jotta sen lapsen saisi :) mut kyllä tän kestää, just siks ku se lapsi on kuitenkin sitten kaiken vaivan arvonen.

jotkut ehkä nauttii, jospa niillä ei ole mitään vaivoja. Omalla kohdalla oon nauttinu tästä toisesta raskaudesta vielä vähemmän ku ekasta. Ekassa kaikki oli sentään niin uutta jännää että siitä osas edes jotain iloa repii irti, mut nyt kun pitäs jaksaa esikon kanssa olla ja kotiakin vähän hoitaa ja koko ajan supistelee kipeesti (jo seittemättä viikkoa) niin on tästä nautinto kaukana. ehkä illan hiljasuudessa kun makaan sängyssä ja vauva potkii hiljaa, tunnen pientä iloa siitä että sisällä kasvaa uusi elämä, mutta enemmän tunnen iloa sitten kun se vauva on sylissä, eikä painamassa virtsarakkoani tohjoksi ;)

Täällä kans yksi odottaja viikolla 12. Ja voin sanoa että nyt juuri tuntuu et ei vois vähempää kiinnostaa... kaikki ärsyttää. Vaatteet ei mahu päälle kun on niin mahoton turvotus. Rinnat on jo nyt ku Pamelalla.. =/ Tunnen itseni kaikkea muuta kuin onnelliseksi...
tiä sitten mistä tämä johtuu.. koska eihän minua ole tähän pakotettu :D

Mulla PMS oireet on aika inhottavat. Joka kuukausi masentaa/ahdistaa puoltoista viikkoa. Mulla oli myos vuosia paha masennus joka silloin tälloin pukkas vieläkin päälle.
Raskaana on mieliala ollut todella hyvä. Ei ole masentanut ja miehenkin mielestä olen voinut todella hyvin.

Mulla ei ole ollut mitään sen kummempaa ongelmaa raskaudessa, joten mulla raskaus on ollut tosi hyvää aikaa.

Idea on se, että elämäsi muuttuu aivan erilaiseksi ja sitovaksi lapsen synnyttyä eli odotusajasta kannattaa todellakin nauttia kun on viimeistä aikaa ilman lasta! Mä en ole vuoteen nukkunut ;) Oispa tajunnut odotusaikana ottaa vielä rennommin ja olla turhia murehtimatta. Sai vaan loikoa sohvalla hiljaisuudessa... aaaah.

on pysynyt täälläkin ja puolivälissä ollaan. Äiti ja sisko ei voi ymmärtää miten en hypi riemusta 24/7. Nyt olen kuulemma masentunutkin kun en ole erityisemmin iloinnut niistä muutamista pienistä raskaudenajan oireista joita olen kokenut. Haluan edelleen peittää kasvaneen mahani, jotta kukaan ei alkaisi kyselemään asiasta enempää. Miksei voida vaan hyväksyä, että kaikille ei sovi hössötys ja hehkuttaminen.

Olen kyllä iloinen että odotan, mutta tuleva pelottaa hieman siltikin. Näin edellisyönä unen jossa melkein vahingossa aiheutin kuoleman vastasyntyneelle vauvalleni. Sekään ei tehnyt kovin onnelliseksi vaikka vaan sekava uni olikin. Olishan se mahtavaa ja upeeta jos olis pää pilvissä nyt, mutta jos ei ole, niin ei kai se voi haitata ketään sen enempää kuin itseä.

Meillä lasta "tehtiin" kaksi vuotta, ja nyt olen nauttinut odotusajasta täysin rinnoin: sekä kroppani muutoksista, uuden elämän kasvun ihmettelystä ja kukoistavasta parisuhteesta. Suuria vaivoja ei ole ollut, ja kuten joku edellinen kirjoittaja nautin myös siitä, ettei ole kuukautisia, iho on parempi kuin ikinä ja olen nukkunutkin paremmin kuin vuosiin. Tämä muutos on vain kovin odotettu, ja sitä on ihana ihmetellä.

Niin, onhan tää aika uuvuttavaa olla koko ajan väsyny ja etova olo päällä.. Ei jaksa yhtään mitään.. Tää raskaus on todella todella odotettu, että se saa "maan pinnalle" ja haaveilemaan tulevasta lapsesta... :)

että ne jotka kehottaa nauttimaan raskaudesta, on vanhempia naisia ja siten muistelevat raskausaikaa jotenkin nostalgian sävyttämästi? Tai sellaisia, joille lapsi oli pitkäaikainen haave, ennen kuin toteutui?

Mulla raskausaika on ollut ihan ok aikaa, jotain vaivaa on ollut, mutta vähemmän kuin pelkäsin. Olen iloinnut tulevasta lapsesta (jota tehtiin pari vuotta) mutta toisaalta halusin pitkään pitää asian ihan pienen piirin tietona ja jatkaa sitenkin ns. normaalielämää. Ilman että kaikki puhe kääntyy mun raskauteen. Ja näin on käynytkin, tosin asiaa ei ole voinut olla huomaamatta vuodenvaihteen jälkeen kun maha ampaisi hurjan kasvupyrähdyksen.
En ole erityisesti nauttinut tästä ajasta tai tuntenut olevani "onnellisempi kuin koskaan", mutta tietenkin uuden elämän olemassaolo ilahduttaa ja jännittää myönteisellä tavalla. Ihan näin arkisesti! :)

Mulla oli ihan sama kysymys koko alkuraskauden ajan, en kans ymmärtänyt mitä nauttimista jossain raskaudessa on. Kaikki on ollut yhdellä sanalla sanoen helppoa. Ruvettiin yrittään lasta ilman sen suurempaa vauvakuumetta ja tärppäsi ekasta kierrosta. vähän nyt aluksi nimeksi kuvotti, sitten sainkin uuden työpaikan ja meni siinä innostuksessa pari kuukautta. Välillä on jostain kertaluontoisesti vihlassut muttei mitään valituksen aihetta. Liikkeet eli pörinää ja muljahduksia rupesin tuntemaan jo tuossa 17-18 viikoilla. Mutta vasta nyt eli viikot 27-28 on oikeestaan ollu ekat sellaiset kun olen ollut ittekseni hyvin onnellinen vauvan tulosta ja sen olemassaolosta. Ja tän onnelisuuden ja itsekseni hymyilyn olen nyt sitten ottanut sinä kuuluisana raskaudesta nauttimisena. Mutta vaikka vauva on odotettu ja toivottu, vasta nyt on tullut sellainen ihanaa meille tulee vauva-vaihe. Edelleenkään ei ole sellainen kiire että voi kun tulis jo se la jne, vaan kyllä se sieltä tulee. koko raskaus on mennyt tosi nopeesti ja tuntuu että se varsinainen raskaanaolo olisi vasta nyt todenteolla alkanut, kun on jo mahaa ja liikkeet on säännöllisiä ja selkeitä. Mun mielestä toi vauva tulee kyllä hurjan nopeesti, enkä ollenkaan allekirjoita että odottavan aika on pitkä. Toki esim rv 35:jälkeen ja lomalla voi tulla sellainen olo, mutta tähän asti on ollut näin. Toki on tuon uuden ihanan työn myötä tullut kaikenlaista muutakin ajateltavaa, ja se on vain ollut tosi hyvä. Muutenkaan ei mulla ollut mitään odotuksia raskausajan suhteen, tiesin että kaikenlaista voi tulla tai olla tulematta.. Ja tosi tyytyväinen oon kyllä ollut, ja onnellinen siitä että oon päässyt helpolla.

Sain vuosi sitten kuulla lääkäriltäni, etten koskaan tule raskautumaan spontaanisti. Minulla on sekä pco että endometrioosi. Nyt sitten vastoin kaikkia osotuksia olen raskaana viikolla 21. Järkyttävä pelko persiissä ollut nämä kaikki viikot ja ensi viikolla rakenneultra, pelottaa niin paljon mennä sinne, etten pysty öisin nukkumaan. Olen nauttinut raskaudestani pieninä hippuina silloin tällöin, mutta suurimman osan ajasta olen huolesta soikeana. Olisin paljon onnellisempi, jos uskaltaisin nauttia tästä täysin siemauksin, mutta edelleen salailemme tätä esim. mieheni vanhemmilta ja mieheni ystäväviltä, koska en uskalla kertoa asiasta. Töissäkin kerroin vasta viikko sitten. Minulla on kaikenlaista vaivaa, pahimpana SI-nivelen paha löystyminen, joka pitää yössä 2-3 tuntia hereillä..
Kehottaisin sinua nauttimaan raskausajasta, vaikka vaivojankin olisi, sillä maailmassa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät tule tätä iloa koskaan kokemaan, vaikka miten yrittäisivät ja haluaisivat.