Onkohan muilla samaa tilannetta? Isäni on pahasti alkoholisoitunut ja olen kasvanut lapsuuteni sitä katsellen. Nytemmin olen muuttanut pois kotoa ja asunut omillani 2v, mutta alkoholismi seuraa mukana. Sairastuin 15 vuotiaana ensin anoreksiaan ja nytemmin siihen on sekoittunut bulimiaa. Välini ovat huonot isääni ja tunnenkin syyllisyyttä siitä että olen katkera hänelle millaiseksi hän on lapsuuteni tehnyt. Ajoittain minulle nimittäin tulee olo, että olen samanlainen kuin isänikin. En voi olla oksentamatta vaikka tiedän että se on sairasta. Samalla tavalla kun isäni ei voi pysyä irti viinasta... Onhan alkoholismikin sairaus. Äitini on eronnut isästä ja mietin että jos äitini saisi tietää sairaudestani, laittaisiko hän minuunkin välit poikki. Tiedän että ajattelen välillä kieroutuneesti, mutta niin... Elämä on!
Isä alkoholisti
??????
7295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On ikävää, että isäsi on alkoholisti. Asialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sinun syömishäiriösi kanssa. Meillä suomalaisilla on näitä alkoholisti-isiä on huima määrä. Lapsuuden alkoholisti-isät eivät ole syyllisiä syömishäiriöihin. Heidän syyllistäminen on asiatonta. Anoreksiaan sairastuminen edellyttää liiallista laihduttamista. Syyllisiä liialliseen laihduttamiseen voit etsiä muodista, naisten lehdistä, tv:stä internetistä yms. Jos siis sitä syyllistä haluat välttämättä etsiä. Tietenkin eri asia on, jos isäsi on pakottanut sinut laihduttamaan. Silloin voit syyttää isääsi ja se ei ole asiatonta. Isäsi kärsii alkoholismistaan varmaan aivan tarpeeksi ilman syyttelyäsikin ja se voi vain pahentaa hänen tilaansa. Hän ei pääse alkoholista syyttelyllä eroon. Välitä isästäsi. Hän ei juo sinun kiusaksesi.
En tiedä miten viestini ymmärrettiin mutta en kyllä lainkaan hakenut SYYLLISTÄ isästäni.
Urpo,ei se isäänsä syyttänyt bulima/Anoreksiastaan vaan vertas niitä riippuvuuksina, ja oon sitä mieltä et riippuvuudet on periytyviä.
Mun tilanne on silla lailla samankaltainen, että myös mä kasvoin alkoholistikodissa. Ja sairastan nyt anoreksiaa/ortoreksiaa. Mun äiti on alkoholisti, ollut kyllä kuivilla noin vuoden. Olen itse kolmekymppinen.
Mä opettelen vasta nyt tuntemaan äitiäni, varovaisesti ja vähän kerrallaan. Muutama viikko sitten kerroin äidilleni syömishäiriöistäni ja hän kehotti hakeutumaan hoitoon. Olen nyt muutaman kerran käynyt ryhmässä juttelemassa ongelmistani, mutta en taida oikein tajuta, että olen oikeasti sairas. Kyllä äiti kyselee joka kerta soittaessaan, miten mulla menee. Olen sen verran iäkkäämpi (ja itse perheellinen), että ukson äitini välttävän elämääni puuttumista. Se, että pystyin kertomaan sairaudestani äidilleni, helpotti oloani. Ehkä tämä siksi, että oma perheeni on täysin tietämätön syömisistäni. Pahinta aikaa ovat ehdottomasti viikonloput, jolloin yritän kaikin tavoin peitellä ongelmiani, jotta lapseni eivät saisi huonoa ruokailumallia ja näin itse sairastuisi.
Se, mitä alkoholismi teki minulle, on hirveä tarve kontrolloida/hallita ympäröivää maailmaa. En luota kehenkään enkä mihinkään.
En ole varma, mutta eikö syömishäiriöitä (tai ainakin anoreksiaa) verrata joskus alkoholismiin?
Mielestäni syömishäiriö on oire siitä että kärsit isäsi alkoholismista. Äiti varmasti tietää sinun kärsivän,toivottavasti ymmärtää ja auttaa sinua.Uskon että keskustelemalla asiantuntijan kanssa saat apua ja voitat syömishäiriön, aikaa se voi viedä.Älä tuhlaa elämääsi katkeruuteen, koska et ole syyllinen isäsi, etkä omaan sairauteesi. Laihduttaminen, joka riistäytyy käsistä, on myös oire pahastaolosta.
minulla on ihan sama tilanne. Isäni on alkoholisti, nyt olen asunut pari vuotta omillani sillä hänen kanssa ei voinut enää asua. Sairastuin anoreksiaan jo aikasemmin, nyt kun muutin omilleni alkoi ahminta, ja nyt taas anoreksia. Tuntuu vain että elämä on sekaisin