Levity - arvostelu

Levity (2003) on siis hieman jännityselementeillä höystetty draama, joka kertoo paikoin aran ja koskettavan tarinan entisestä tappajasta, joka pääsee vapaalle jalalle.

Billy Bob Thorntonin pääosa toimii (joskin se vaikuttaa nimenomaan hänelle tehdyltä, ottaen huomioon miehen tyylin näytellä vähäeleisiä miehiä). Hänen roolihahmonsa lähtee sovittelemaan tehtyä rikosta, hakeutuen uhrin omaisten lähelle, ja samalla saa pestin paikallisen katupastorin nuorisotalolta.

Tarina kertoo pitkän päälle anteeksiantamisen vaikeudesta ja menneisyyden kohtaamisesta uudelleen.

Elokuva toimii pääsääntöisesti hyvin ilman suurempia ongelmia, ehkä leffan seesteisyys oli yksi pieni ongelma. Näyttelijät olivat kuitenkin hyviä, eikä Morgan Freeman päässyt varastamaan showta elikä pysytteli kiltisti sivuroolissaan.

*** / *****
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


The Expert kirjoitti:

Levity (2003) on siis hieman jännityselementeillä höystetty draama, joka kertoo paikoin aran ja koskettavan tarinan entisestä tappajasta, joka pääsee vapaalle jalalle.

Billy Bob Thorntonin pääosa toimii (joskin se vaikuttaa nimenomaan hänelle tehdyltä, ottaen huomioon miehen tyylin näytellä vähäeleisiä miehiä). Hänen roolihahmonsa lähtee sovittelemaan tehtyä rikosta, hakeutuen uhrin omaisten lähelle, ja samalla saa pestin paikallisen katupastorin nuorisotalolta.

Tarina kertoo pitkän päälle anteeksiantamisen vaikeudesta ja menneisyyden kohtaamisesta uudelleen.

Elokuva toimii pääsääntöisesti hyvin ilman suurempia ongelmia, ehkä leffan seesteisyys oli yksi pieni ongelma. Näyttelijät olivat kuitenkin hyviä, eikä Morgan Freeman päässyt varastamaan showta elikä pysytteli kiltisti sivuroolissaan.

*** / *****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu