Suomalainen terveys/ravitsemuspolitiikka!
""""Maailman arvostetuimpiin tutkijoihin lukeutuvat Frank Hu ja Ronald Krauss kolleegoineen ovat julkaisseet The American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä meta-analyysin eli eräänlaisen yhteenvedon 21 laadukkaasta tutkimuksesta, joissa on seurattu “kovan” eli tyydyttyneen rasvan sekä sydän- ja verisuonitautien yhteyttä. Yhteenvedon aineistossa oli mukana lähes 350 000 henkilöä ja 23 vuoden seuranta-aika.
Tämän erittäin laajan aineiston perusteella tyydyttyneen rasvan käytöllä ei ole ollut minkäänlaista yhteyttä sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen. Eniten ja vähiten tyydyttynyttä rasvaa syöneet henkilöt sairastuivat näihin tauteihin yhtä usein. Henkilöiden ikä ja sukupuoli eivät vaikuttaneet tulokseen.
Hu ja Krauss kirjoittavatkin samassa lehdessä, että sydän- ja verisuonitautien torjunnassa pitäisi ruokavalion osalta painottaa käsiteltyjen hiilihydraattien syönnin vähentämistä ja ylipainon ehkäisyä.
Tutkimustulos vahvistaa myös viime vuonna julkaistun laajan tiedekatsauksen tuloksen. Katsauksessa kanadalainen tutkijaryhmä kävi järjestelmällisesti läpi kaikki väestönseurantatutkimukset ja satunnaistetut ruokavaliokokeet, joissa tutkittiin eri ruokien ja sepelvaltimotaudin yhteyttä. Kriteerit täyttäneitä tutkimuksia löytyi vuodesta 1950 lähtien yhteensä 189 kappaletta. Tutkijoiden mukaan tieteellinen näyttö tyydyttyneen rasvan yhteydestä sepelvaltimotautiin ei ole riittävää.
Tämä tuore tutkimusyhteenveto ei sovi valtion ravitsemuspolitiikkaan, ja kenties sen vuoksi Yleisradio ja merkittävimmät suomalaiset tiedotusvälineet ovat jättäneet sen uutisoimatta."""
http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2010/02/04/kova-rasva-ei-ole-yhteydessa-sydan-ja-verisuonitauteihin/
Lääkäri Antti Heikkilän TV-haastattelu aiheesta!
http://www.studio55.fi/2010/02/22
Lääkäri Antti Heikkilä:
"""Edelleenkään Suomen media ei ole lainkaan reagoinut tämän vuosisadan ehkä tärkeimpään tutkimukseen. The American Journal of Clinical Nutrition julkaisi tutkimuksen tämän vuoden tammikuussa. Siinä todettiin, ettei eläin- eikä tyydytetyillä (kovilla) rasvoilla ole mitään yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin.
Asia on ollut monien tiedossa koko rasvasodan ajan, mutta valtaa pitävä lääketieteen eliitti yhdessä lääke- ja ruokateollisuuden kanssa on ylläpitänyt myyttiä rasvojen vaarallisuudesta. Eläinrasvat pilaantuvat keinorasvoja nopeammin kaupan hyllyllä. """
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=164
RASVAVERO JA MUU VIRANOMAISTEN MIELIVALTA!
"""Yksi merkillisimmistä virkamiesehdotuksista on rasvavero. Veron perusteeksi ei löydy mitään tieteellistä pohjaa sillä eläinrasvat eivät aiheuta mitään terveysongelmia."""
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=167
Suomessa sensuroidaan ravitsemustietoa vuonna 2010!
http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2010/03/13/suomessa-sensuroidaan-ravitsemustietoa/
Ravitsemusterapeutti Anette Palssan kirjoitus löytyneen täältä:
http://manninen-nutraceuticals.blogspot.com/2010/03/suomeen-mahtuu-vain-yksi-totuus.html
Ravitsemusterapeutti Anette Palssa:
"""Hiukan minua ihmetetyttää, miksi tästä asiasta ei keskustella julkisesti? Miksi kukaan virallinen taho ei kommentoi tätä? Yliopistot, KELA, THL? Ei tätä voida vain sivuuttaa."""
http://pullapoliisi.blogspot.com/2010/02/rasvakattilassa-kuohuu.html
Moni lääkäri määrää voita!
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article386649.ece?s=u&wtm=medi-19032010
Tiedonsaanti - lehdistö - tutkijalähteet
http://www.karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=60&t=45364

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hahhah, Antti Heikkilän mukaanveto on aina varma tapa nollata oma teksti. Heikkilä on kuin ufotutkija, aina jotkut hörhöt kiinnostuvat eivätkä sitten osaa erottaa tarua todesta.
Olen ollut ammatillisesta kiinnostuksesta kuuntelemassa Antti Heikkilän puheita. Hän on kuin tv-pastori. Hänen tapansa esittää asioita on sellainen, ettei oikeilla tiedemiehillä ole juurikaan aseita keskustella. Suorassa tv-lähetyksessä on helppo heittää yksittäisiä tutkimuksia ilmoille ja saada aikaan vaikutelma ettei vastapuoli ole perillä asioista.
Hän on ollut ortopedi (ei mielestäni ole enää, ei hoida potilaita yleisesti hyväksytyillä lääketieteen keinoilla eli ei kai siis ole edes enää lääkäri, ei ainakaan täytä lääkärin ohjeistuksia. Eikä siinä mitään, lääkärin työ edellyttää hyväksyttyjä hoitokeinoja, jos ei halua siten potilaita hoitaa niin voi sitten ylpeästi kutsua itseään naksauttajaksi tai höyryhoitajaksi tms.) Heikkilä sanoo, että menetti kiinnostuksensa selkien leikkaamiseen, koska ei nähnyt siitä hyötyä. Ehkä Heikkilä ei osannut valita potilaitaan oikein? Onko todella niin, että savolainen naksauttaja korjaa kaikki selän vaivat tai että Heikkilän mainostama samba/rumba on juuri se mitä suomalainen selkä vain kaipaa? Eli brasialiassa ei ole selkävaivaisia? Jnejne.
Kun kunnallinen sairaanhoito on päästetty jo aikoja sitten pahaan jamaan aliresursoimalla niin Heikkiläkin voi sanoa että "Töölössä rukoiltiin että hän jatkaisi leikkaamista". Uskon sen, kun kalliin koulutuksen saanut päättää viedä työpanoksensa kirpputorille.
Heikkilä kritisoi "sikainfluenssahysteriaa", että tavallinen kausi-influenssa kaataa enemmän ihmisiä. Totta, mutta sikainfluenssa tappaa terveet nuoret! Kausi-influenssa vie jo ennestään heikot vanhukset tai vakavista sairauksista heikentyneet. Kohderyhmässä on massiivinen ero!
Heikkilä kommentoi että meitä on huijattu kun "pandemia" ei sitten tullutkaan rytinällä ja ettei rokotteita ollut ehditty testata tarpeeksi. Eikö Heikkilä ymmärrä että nopean rokotuksen ansiosta pandemia juuri saatiin pysäytettyä??? Ja että riittävän vakavasti asiaan suhtautumalla vahingot on minimoitu? Heikkilä yrittää nyt viedä omiin nimiin maailman terveysviranomaisten onnistuneen työn. "Kun kerran tauti ei tullut pahana niin Heikkilä oli oikeassa"? PÄINVASTOIN! Heikkilä ratsasti ajoissa terveysviranomaisten oikeiden päästösten kyydissä. Tilanne on aivan sama kun joku aikoisi ampua itseään pistoolilla päähän mutta tiedetään että poliisi ehtii hätiin ja Heikkilä väittäisi että aseella päähän ampumista on hysterian lailla peloteltu. Kun itsemurha-ase onkin sitten poliisin hallussa ja kandidaatti hengissä niin Heikkilä olikin se joka oli oikeassa, kukaanhan ei kuollutkaan???
On yleisesti tunnustettu tosiasia, ettei yksittäisten potilaiden "ihmeparanemisia" tulisi käyttää markkinontiin. Heikkilä esittää usein "Laurin" tai muun jonka nuhat ovat mennyttä elämää ja perustelee erikoisia ajatuksiaan ilman mitään tiedepohjaa. En yhtään ihmettele, ettei tohtori Heikkilä kokenut selkien leikkaamista mielekkääksi jos hänen ajatusmalli on näin hutera.
Nonit vaan kehiin ja superruokaa naamariin. Ovatko nämä ihmiset oikeasti missään tuottavassa työssä? Ei kai kukaan näistä vastaa ydinvoimaloiden turvallisuudesta tai ohjaa ratahallinnossa vaihteita?
plaa plaa plaa jenkkipaskaa....dr.phill meininkii, en ees jasanu lukee ku pari sanaa. Taas joku outo intoilija siellä kirjoittelee. Koita keksiä jotain kehittävää ajan viettettä, niin ei tarvi vouhotella turhanpäiväsiä, tuhlaat vaan aikaas jonnin joutavalla paskalla heh heh
Ei ole kovinkaan vaikeaa laittaa OIKEAA ruokaa ja joka ei tule kalliiksi, keitot, padat, laatikot jne. Ei todellakaan ole pakko syödä mäkki-mönjää tms. Opiskelijat kun EI useimmiten tunnu osaavan laittaa sitä monipuolista halpaa riittoisaa ruokaa, vaan ostetaan valmisruokia(jotka maksaa vähän vitun paljon eikä ole ravitsevia). Maalaisjärki tuntuu puuttuvan monilta, mistä lie johtuu ja turha niitä tutkimuksia on tarkastella,kun jokaisella :pitäis olla aivot, ei hyvää päivää...