Voin sanoa, että omalle kohdalle on sattunut todella monta tapausta, että kun naisesta tulee äiti, hänestä tulee samalla "typerä".
Alkaa stressaaminen aikatauluissa pysymisen, unirytmin jne kanssa.
Tuntuu, että ei voi kyläänkään mennä tai pyytää kyläilemään, jos lapsella on ruoka-aika, nukkuma-aika jne.
Itse oman lapseni kohdalla en muuttanut sosiaalista elämääni, kävin kavereiden luona päiväkahvilla jne. Vauva kulki siinä mukana, sai ruokaa, vaihdoin kuivaksi, nukkui sylissä.
Tämä turha stressaaminen oikeasti ottaa päähän, kun on omaa kokemusta siitä, että vauvan kanssa voi lähteä kylään/ ottaa vieraita vastaan.
Miksi tämä aikatauluhössötys on niin iso juttu monille?
Alkaa stressaaminen aikatauluissa pysymisen, unirytmin jne kanssa.
Tuntuu, että ei voi kyläänkään mennä tai pyytää kyläilemään, jos lapsella on ruoka-aika, nukkuma-aika jne.
Itse oman lapseni kohdalla en muuttanut sosiaalista elämääni, kävin kavereiden luona päiväkahvilla jne. Vauva kulki siinä mukana, sai ruokaa, vaihdoin kuivaksi, nukkui sylissä.
Tämä turha stressaaminen oikeasti ottaa päähän, kun on omaa kokemusta siitä, että vauvan kanssa voi lähteä kylään/ ottaa vieraita vastaan.
Miksi tämä aikatauluhössötys on niin iso juttu monille?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ehkä se riippuu niin paljon siitä vauvasta, jokainen kun on yksilö. Vauvoille on tärkeetä rutiinit. On tosi hienoa, että oma vauvasi sopeutuu eri olosuhteisiin, mutta itse olen huomannut, että kun lähden vauvan kanssa esim. kylään tai muuhun ympäristöön, niin A) vauva ei malta syödä juuri mitään vieraassa paikassa kun kaikki muu kiinnostaa niin paljon tai B) vieraassa paikassa nukkuu huonommin varsinkin yöt. Tästä huolimatta käymme vierailuilla yms. mutta on rasittavaa jos sen takia ei nuku tai syö ja sitten kaikki rytmit menee vinksin vonksin ja vauvasta tulee kiukkuinen, joten sen vuoksi en aina jaksa lähteä. Jos vauva ei reagoi muutoksiin, niin hyvähän se on kun voi joka paikkaan mennä ja lapsi syö ja nukkuu aina hyvin. Ja me kyllä käymme kyläilemässä, mutta siitä huolimatta reagoi vielä tuollailla (1v).
Hei.
Aikatauluhössötys ärsyttää minua mutta meillä niitä on pakko noudattaa. Yhden rauhallisen tai sosiaalisen vauvan kanssa toi sun meneminen sinne tänne sujuu varmasti mutkitta mutta kun on 2 pientä lasta niin tilanne on aivan eri. Ja kun nää mun lapset ovat suorastaan hirviöitä ilman tuttuja rutiineja niin aina en vaan jaksa poiketa niistä. Se tietää minulle tuplasti enemmän töitä ja tuplasti vähemmän unta.
Olet itse aika hyvä esimerkki muuten xD siis typeryydestä xD Olet sitä mieltä että kaikki pitäisi toimia samalla tavalla kuin sinä. Herätys!
mulla on itselläni 2 ja 3 vuotiaat lapsetja vauva tulossa, enkä voisi kuvitellakaan päivää ilman rytmitystä ja aikatauluja! joka päivä toistuvat samat rytmit tuovat lapselle turvallisuuden tunnetta ja samalla aikuiselle turvaa päivän kulusta. meillä ainakin kaikki hajoaisi sekamelskaksi jos lapset eivät saisi ruokaa juuri oikeaan aikaan ja jolleivat saisi nukkua rauhassa päiväuniaan omassa sängyssä. itse olen todella tarkka että lapset nukkuvat unenssa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, sillä jos päivän rytmi on sekaisin, on lapsia vaikea saada nukahtamaan illalla oikeaan aikaan ja he olisivat levottomia yölläkin.siksi jaksotan vierailut, kaupat ym. joko aamu- tai iltapäiväksi. lapselle kannattaa luoda oikea päivärytmi jo vauvana jottei kasva levottomaksi lapseksi. tiedän koska itselläni ei ollut lapsena päivärytmiä, vaan juostiin paikasta toiseen hulluna. minusta kasvoi levoton ja keskittymiskyvytön lapsi, jolla on ollut vaikeaa päästä kiinni ns. normaaliin arkeen. oikeastaan opin siihen vasta omien lasteni myötä, vaikka teen työtä lasten parissa päiväkodissa, jossa on selkeät rytmit ja säännöt.
No hei, en kyllä tarkoittanu, että jokaisen pitäisi toimi kuin minä. Ajatukseni aloituksessani oli se, että miten te muut perustelette sen seikan, että tosiaankin jostain vauvan/lapsen ruokailusta tai kakkavaipan vaihtamisesta pitää tehdä hirveä show?
Mutta arvasihan tuon, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Eli ei tästäkään aiheesta saada hyvää keskustelua aikaiseksi.
On tosi banaalia aina väittää sen koiran älähtävän jne. silloin kun joku on toista mieltä.
En tiedä, mitä tarkoitat "hirveällä showlla" mutta ajan myötä ja iän kartuessa opit ymmärtämään erilaisia tapoja toimia. Toiset hössöttää aina ja toiset, sellaiset kuin sinä, ei muuta tapojaan ja ajatuksiaan miksikään syntyipä sitten lapsia yksi tai useampia. Yleensä ajatukset ja arvotkin muuttuvat kun perhekoko muuttuu ja uusi ihminen tuo omat tarpeensa ja toiveensa siihen. Stressaaminen on usein turhaa, joskin se hössöttäminen ei välttämättä omalla kohdalla tunnu stressiltä vaan tavalta hoitaa asioita. Eniten ihmetyttää, miksi sinä vaivaudut stressaamaan itseäsi muiden äitien hoivaamistavoista.
vastata itseni ja monen ystäväni puolesta, että kyse on paljon myös äidin jaksamisesta (ja koko perheen "hyvinvoinnista"...). Kun takana on koliikkihuutoja, valvottuja öitä, voimien äärirajoilla kieppumista ym.ym niin alkaapa yllättävän paljon arvostaa arjen ennakoivuutta. sitä, että rytmit pysyy ja että VIHDOIN pääsee joskus todennäköiseen aikaan nukkumaan ilman että kukaan häiritsee. Niin, ja kun rytmit menee sekaisen, menee pitkäänkin, että saa tilanteen tasoittumaan. Miettii vaan oliko joku iltakyläily sen arvoista, kun sen voisi hoitaa parempaankin aikaan. niin, enpä olisi itse uskonut muuttuvani tällaiseksi, kun olen ainao ollut joustava ja suurpiirteinen, mutta sitä kun tiukille joutuu, kukin yrittää parhaiten arjesta selviytyä. Ja kas, usein siihen liittyy paljon iloa ja riemua, vaikka ja kun kaikki on ennelta suunnitelutakin. Ainakin yritetty...
jaa-a enpä voi sanoa, että vauvani olisi ollut helpoimmasta päästä: syntyi 3 kk ennen laskettua aikaa, minä meinasin kuolla tuossa samassa rysäyksessä. Vauva oli 12 viikkoa sairaalassa. Sieltä kun pääsi, joutui käyttämään lääkkeitä 2 vuotiaaksi asti mm keuhkojen reistaamisen takia. Hän itkeskeli paljon.
Itse sain paljon voimia siitä, kun tiesin, että ystävät eivät jätä. Siksi kyläilinkin vauvan kanssa paljon. En tietty ihan alkuun, koska oli suuri infektiovaara, mutta kuitenkin noin puolivuotiaana hän kulki kaikkialle, mihin minäkin.
Jaa no me muut ollaan kait ihan typeriä akkoja kun tollanen melkein kuollut pystyi menemään minne tahansa. =)
Se on muuten jännää että melkein jokaikisessa keskustelussa tulee esiin näitä superäitejä. En väheksy ollenkaan mitä teille on tapahtunut. Hienoa että kaikki päättyi hyvin. Mutta miten aina supersankaritarina mahtuu mukaan? "jos minä pystyin niin miksei tekin kun meillä oli niin kamalaa".
Olen ihan tuiki tavallinen 3 lapsen äiti ja meillä pidettiin rutiineista kiinni. Lapset nyt jo koulussa.
Meillä siis rutiinit oli avainsana mutta oli mulla ystäviä joilla arki sujui hyvin ilman rutiineja. Ja oltiin silloin ystäviä ja ollaan edelleen. En haukkunut heitä typeriksi eikä ne haukkunut minua. Kunnoitimme toisiamme ja tajusimme että lapset/perheet/äidit ovat erilaisia.
"Itse sain paljon voimia siitä, kun tiesin, että ystävät eivät jätä. Siksi kyläilinkin vauvan kanssa paljon."
Tuossa edellisessä lauseessa on se syy, miksi sinä kyläilit paljon. Sinun tapasi kokea asioita vain ei ole se ainut, vaan muut kokevat ne eri tavalla. Minä en kokenut, että ystäväni jättäisivät minut, enkä tarvinnut ystävien seuraa siinä vaiheessa ensisijaisesti. Minä tarvitsin lähinnä unta. Se uni meni ihan kaiken muun edelle, joten olin valmis luopumaan aivan mistä tahansa, mikä saattoi unta vähentää. Ja lapsen rytmin sekoittaminen vähensi sitä. En siis koe jääneeni mistään paitsi siksi, että en kyläillyt, vaan koen jääneeni paljosta paitsi aina silloin kun satuin kyläilemään, koska en saanut nukuttua. En myöskään koe itseäni typeräksi sen takia, että pidin huolta itsestäni ystävien tapaamisen kustannuksella, kuten alkuperäinen vihjaa. En vain koskaan katsonut ystävieni tapailemista sen arvoisena, mitä siitä seurasi.
Mainittakoon vielä, että tällä hetkellä lapsia on neljä, joista nuorin on kohta kaksi, olen palannut työelämään ja ystäväni ovat säilyneet ja uusiakin on tullut. Olin siis oikeassa. Oikeat ystävät ymmärtävät ja odottavat ja tukevat. Heidän takiaan ei tarvitse itseään polttaa loppuun.
no kai nyt sylivauva kulkee mihin vaan! oota kun se vähän kasvaa niin tajuat :) odota vaan...
vauva on kohta 12 v joten tiedän kyllä mistä puhun
Hahhahhaa.. Ai TIEDÄT vai!?!
Minä olen nainen, ja olen äiti, mutenole typerä. Ystävätkin ovat äitejä, mutei ole typeriä. Voit korjata oman typeryytesi, puuttumalla siihen, koska tiedostat oman heikkoutesi.
tänne on näköjään virhe pistää kysymystä ku heti jos itsevarma äiti kysyy suoraan "miksi hötkyilette vauvanne kanssa" nii heti aletaan mesoamaan.. outoa. suomalaiset naiset ovat piruja toisilleen.
ei helkkari mitä sakkia!!
Niin kauan kun vauva on tyytyväinen niin tietysti kaikki käy.
Ennenvanhaa ( enkä ole niin vanha ! =D ) lapsi pidettiin mukana lypsyllä jne: normaaleissa kuvioissa.
Nyt tuntuu, että lapsen pitäisi olla hyssynhyssyn kotona äidin kanssa ja noudattaa kelloa... No eihän se noinkaan toimi ?
Tottakai lapsen täytyy olla mukana ja oppia sosiaaliseksi ihmiseksi.
Mielestäni kuitenkin suurin rajoittaja tällä hetkellä on tuo imetyksen ihmetys. Kun lapsen kanssa jonnekkin lähtee "ihmisetn ilmoille" niin täytyy vesskin varata jo hyvissä ajoin IMETYKSEEN !
Maatiloilla eletään tietyn rytmin mukaan. Lehmät on lypsettävä tiettyyn aikaan, ja siinä lapsikin toki kulkee mukana, mutta saman rytmin mukaan.
Jokainen olkoon lapsensa kanssa ja imettäköön tyylillään, ja sanottakoon vielä, että tietyn ikäiset lapset häiriintyvät imetyksen aikana, jos ympärillä on paljon mielenkiintoista nähtävää (=ihmisiä).
Se ei ole merkki itsevarmuudesta jos tuomitsee muita ja päättää että kaikki pitäisi tehdä samalla tavalla. Se on merkki heikkoudesta. Millä oikeudella sinä päätät etten sais hötkyillä vauvani kanssa? Miten se on sulta pois? Ja miks minusta tulee tyhmä jos en ole samaa mieltä kanssasi?
Olen 32 v ja 2 lasta enkä tarvitse toista aikuista kertomaan miten minun pitäisi jäjestää arkipäivät niin että ne on kaikille mieliksi. Tietääkseni mun tehtävä äitinä on katsoa että MUN lapsilla sujuu päivät hyvin. Minua ei vois vähempää kiinnostaa että joku tuntematon on sitä mieltä että mun pitäisi muuttaa toimivat ruutiinit koska muuten olen tyhmä. En ole koskaan kuullut mitään niin järjetöntä. Ja että sitä vielä ylistetään itsevarmuudeksi. No ihan vapaasti vaan =)
näyttääpä sua kiinnostavan ku vaivauduit vastaamaan :D :D
Hei pers ja myös ap. Minua ei kiinnosta se mitä mieltä olet meidän rutiineista. Saat olla mitä mieltä vaan. Minusta on vaan väärin noilla perustein haukkua ihmisiä typeriksi. Mutta kuten sanoin niin voin toimia sylkikuppina kun sinulla taitaa olla huono päivä. Ikävää että kohdistat vihaasi muihin ihmisiin. Mitä jos ottaisit vähän rauhallisemmin ja miettisit että ihmiset ovat erilaisia. Ei sinun tartte kilpailla ja yrittää olla piikikäs. Sulle ei tuu yhtään parempi mieli siitä.
mutta onneksi sä voi päästä typeryydestäsi irti, kun muutat suuntaa. Ysemppiä.
Meillä minä olen enemmän "rytmi-ihminen", ja mieheni taas tuntuu ahdistuvan, jos päivät ovat liian samanlaisia. Osa lapsista on tullut isäänsä, ja osa äitiinsä. Eli sovittamista on ollut. Toisaalta minäkin tykkään välillä irroitella rytmeistä. Yksi lapsista oli pienenä niin tarkka päivärytmistä, että jos esim. välipala jäi väliin, alkoi hän iltapalalla väittämään, ettei se voi olla iltapala, koska se on vasta neljäs syönti sille päivälle. Nyt hän on jo koulussa, ja osaa kellon, joten hänen päivänsä kulku ei ole ruoka-aikoihin sidottu. Silti hän on herkkähermoisempi sellaisina päivinä, jolloin koulussa on ollut jotain tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa.
Meillä oli neljännen lapsen vauva-aikana n. 8 kk jakso, jolloin ei käyty missään. Tämä ei johtunut rytmistä tai sen puuttumisesta, eikä hössötyksestäkään, ellei sitten tarkoiteta sitä että halusimme pitää lapsen terveenä. Vauva nimittäin sairastui aina kun lähdettiin kylään, ja varsinkin yökylä reissuilla. Samoin meillä meni 2 kk, jolloin valvottiin sairastavan lapsen kanssa melkeen läpi yön, mieheni kanssa vuorotellen. Ja välillä itkin lapsi sylissä ja mietin, soitanko taksin vai ambulanssin, jos ei lääke ala vaikuttamaan, ja henki kulkemaan. Kun saatiin lapsen ruokavalio ja minun imetysdieetti sellaisiksi, että vauva pysyi terveenä, uskallettiin lähteä viikonlopuksi mökille, ja myöhemmin kesällä ihan kyläilemäänkin sellaisiin paikkoihin, joissa otettiin todesta se, ettei me voida ihan mitä tahansa syödä.
On meidän kuopuskin meinannut kuolla, mutta onneksi se kuolema on sellainen asia, että läheltämenoja ei lasketa. Tilanne meni kerrasta ohi, ja lapsi on sen jälkeen ollut terve ja hyvinvoiva, ja kasvanutkin hyvin. Hän ei ole estänyt meidän reissaamista, mutta perheessä on ollut muita ongelmia, jotka ovat rajoittaneet liikkumistamme.
Jotenkin tuntuu, että näitä lasten rutiineja ja aikatauluja on käytetty vain tekosyynä, ettei tarvitsisi olla kanssasi tekemisissä. Stressihiki on noussut lasten vanhemmille tietenkin siitä, kun ovat jännittäneet tungetko kylään väkisin vai pakotatko heidät teille.
Ps. Etkö osaa asettua muiden asemaan (empatia)..
ap puhuu mielestäni ihan asiaa!
ja mikä juttu se on että lapsettomia ystäviä ei sitten pidetä enää minään kun se oma "kullannuppu" on synnytetty?
en nyt meinaa sitä että pitäisi olla ja mennä niinkuin ennenkin, vaan tarkoitan sitä todella väheksyvää ja v*ttuilevaa tapaa keskustella tyyliin:"mitä sinäkään tiedät, ei sulla ole lapsia, kokeiles itse lapsen kanssa, en mä voi tehdä tollai kun mulla on lapsi etkö sä nyt ymmärrä, mistä sä tiedät mitään lapsista hanki ensin sellainen ja sano sitten"...
ja nuo ovat vastauksia niihin kun kaveri yrittää ystävällisesti neuvoa tai ehdottaa jotain minkä on nähnyt tehoavan joillain lapsilla..mutta ei..oma lapsi oma show..
nykyään äitiys on nostettu niin jalustalle että onko se sitten ihme jos kaverit kaikkoavat..kuka kestää "äiti-ihmistä" joka aukoo vain päätään ja toitottaa omaa erinomaisuuttaan.
anteeksi nyt vain, mutta mitäs jos te äiditkin laskeutuisitte sieltä "jumaluutenne alttarilta" meidän tavallisten ihmisten ilmoille ja yrittäisitte meitäkin ymmärtää ja ottaa hyväntahtoiset neuvot vastaan tiuskimatta.
ja ikävää, jos ystäväsi ovat muuttuneet äitiyden myötä mielestäsi ilkeiksi. Tuosta äitiyden jalustalle nostamisesta olen kyllä toista mieltä. Suomalaisessa yhteiskunnassa lapset ovat ihan ok. kunhan ovat näkymättömiä ja hiljaa. Jos menet kahden pienen alle kouluikäisen lapsen kanssa päiväsaikaan tavalliseen ruokakauppaan ostoksille, niin aika usein tulee vastaan nenännyrpistelijöitä, jos lapsi alkaakin itkeä hieman kassajonossa tmv. Minulla on kaksi lasta mieheni kanssa ja esikoisella oli vauvana koliikki ja kyllä se kaikotti jo silloin suurimman osan lapsettomista ystävistäni kun eivät kyläillessä kestäneet illalla kuunella kun lapsi huutaa niin kovaa. Joskus käyn kahvilla, ostoksilla tmv. yhdessä jonkun lapsettomankin ystäväni kanssa mutta kun minulla on lapset mukana useimmiten, niin nämä tapaamiset ovat usein sellaisia parin tunnin pätkiä eikä tuntikausien rupattelutuokioita kuten ennen lasten syntymää. Ystävilläni on monilla jo lapsia mutta ei tietenkään kaikilla ja en utele näitä asioita jos ystäväni eivät itse halua aloittaa keskustelua aiheesta. Ikinä en ole kuitenkaan väheksynyt tai kommentoinut lapsettomia ystäviäni siitä että ei heillä ole lapsia. Ystävät ovat tärkeitä sellaisina kuin ovat ja hyvät ystävät pysyvät, vaikka elämäntilanteet muuttuvatkin.
AP:lla itsellään on lapsia, eikä tässä ollut siitä kysymys, että äidit pitävät itseään toisia äitejä tai lapsettomia parempana, vaan että heillä sattuu olemaan eri rytmi elämässä kuin AP:lla ja se sitten AP:ta vituttaakin.
Eiköhän sinulla itselläsi ole joku kuvitteellinen erinomaisuuden jalusta jalkojesi alla..
olla kaltaistesi 'kaverien' kanssa tekemisissä.
Vauva ja/tai lapsi aikatauluineen on aika kätevä tekosyy.
Olen kolmen lapsen äiti ja voin kertoa sinulle että joskus on vain ihan äidin ja lapsen oman terveyden takia pidettävä kiinni rytmistä, näin kävi ensimmäisen lapseni kanssa, ja ei kyse ei ollut kuoleman vakavasta sairaudesta tai vastaavasta, vaan henkisestä hyvin voinnista. Poika huusi päivät ja yöt läpeensä ensimmäiset 3 kk ja siten vielä 3 kk nukkumisesta ei ollut puhettakaan... tällöin oli pakko ottaa unikoulu käyttöön ja tätä myöten tiukka rytmi mukaan. ja ei sitä ennen rytmittämistäkään halunnut missään käydä, että varmasti pääsisi nukkumaan itse juuri sillä hetkellä kun poika sen mahdollisesti teki, saatikka että olisi jaksanutkaan olla iloinen ja seurallinen vierailija.
Toinen poikani oli huomattavasti helpompi, mutta ensimmäisen tiukka rytmi oli jo iskostunut päähäni ja ja sitä siis noudatimme, tosin tällöin tämän ensimmäisen pojan rytmin mukaisesti, ulkoiluineen yms... tässä vaiheessa onkin hyvä sinunkin huomata että kun vauva kasvaa, hän tuskin jaksaa sylissäsi lökötellä kun sinä mukavasti rupattelet ystäviesi kanssa kahvipöydässä.
KOlmas vauvani köllöttelee nyt tuolla vaunuissa päiväunillaan, pojat ovat jo koululaisia. Rytmin sai tyttö tälläkertaa muodostaa itse, mutta sellainen on olemassa enkä ehdoin tahdoin lähde sitä rikkomaan, koska olen sen huomannut aiheuttavan levottomia öitä ja kiukkuisia päiviä. Käymme kylässä ja meille saa tulla vieraita, ei se meille ole ongelma. mutta esim viikonloppu yökyläilyt tietävät kahden kolmen päivän uniongelmia ja minä jo kohtuullisen vanhana äitinä kaipaan untani, muuten olen hyvin kiukkuinen ja kärsimätön äiti.
Mitä taas tulee jonkun lapsettoman kirjoitukseen tuolla hyvistä neuvoista, niin itse tiesin paljon enemmän äitiydestä ja kuinka asiat tulee hoitaa, ennen lapsia. mutta valitettavasti lapset ovat NIIIN erilaisia että mikä pätee yhteen ei päde toiseen ja äidit ovat hyvin herkkiä arvostelulle.
Jokainen stressaa jostakin. Toinen lastensa aikataulusta ja toinen siitä, että muut stressaa aikatauluista.
Aikamoinen yleistys. tuossa joku heittikin, että syysi vierailla olivat itsekkäät ja ok jaksoit niin, mutta toisaan monelle se uni on se tärkein. Itse valvottujen öiden jälkeen en jaksanut reissata kokoajan. Ihmisenä olen kuitenin rutiineja vihaava. Minulla on ollut hirveän vaikea muodostaa niitä ja koen esim. ruoka-ajat rasittavina. Kuitenkin haahuilu ilman mitään suunnitelmaa vaikeuttaa ja rasittaa ..Sinulla on milestäni ollut rutiineja, vierailurutiineja. Itselleni rutiiniksi on muodostunut ulkoilu, saan voimaa siitä. Ystäviä ei ole lähettyvillä joten en voi vierailla päivisin missään. Mutta tosiaan en kykene muuttumaan hirveän ruutiineja rakastavaksi ihmiseksi vaikka itsestään nyt niitä muodostuukin. Mietin, että osa on ihan persoona kysymys ja soa sitä, että ne rutiinit voivat olla erit. Kunnon päiväunet mahdollistavat yöunet ja kunnon yöunet jaksamisen itsellekkin. Silti tässäkin valvon jotta saan omaa aikaa ;) Minusat on typerää vaatia toisia elämään kuten itse...elä sinä niinkuin koet oikeaksi ja lapselle hyväksi.