Ero yli 50-vuotiaana

täällä olikaan mies kuka nainen??

??????????????? kirjoitti:

täällä olikaan mies kuka nainen??

Aloittaja mies.

AP. kirjoitti:

Aloittaja mies.

mitää hätää aisan suhteen, nuori kolli vielä olet!!!

Tuo on kyllä niin totta, että 50 naisen on tosi mahdotonta enää löytää kelvollista miestä, koska samanikäiset etsii ainakin 10 vuotta nuorempia eli sinulle jää 65 miehet. Tietysti jos olet Helena Lingren-tasoa tai miljonääri, saattaa löytyä joku gigolo. Tää on ikävä kyllä ns. elävästä elämästä eli juna meni jo ja byebye.

junatjättää kirjoitti:

Tuo on kyllä niin totta, että 50 naisen on tosi mahdotonta enää löytää kelvollista miestä, koska samanikäiset etsii ainakin 10 vuotta nuorempia eli sinulle jää 65 miehet. Tietysti jos olet Helena Lingren-tasoa tai miljonääri, saattaa löytyä joku gigolo. Tää on ikävä kyllä ns. elävästä elämästä eli juna meni jo ja byebye.

Lue lisää

Ei aina pidä paikkansa. Olen itse reippaasti yli 50 v. nainen, timmissä kunnossa ja aina ollut vähän sellainen baby-face. Miehiä (50-60v) on ympärillä ihan riittävästi ja suhteitakin olen solminut. Nautin tuosta seksistäkin vielä, enkä ole tarvinnut mitään lisukkeitakaan. Liikun paljon ja hoidan itseäni monin tavoin, mm. hymyilemällä ja katselemalla hauskoja tv-ohjelmia. Työssäkin menee mukavasti, edut vaan tuntuvat lisääntyvän. Mutta korostan sitä, että on nähtävä vaivaa ja pidettävä pää pystyssä. Sitä paitsi ei minulla ole aikaa miettiä ikääni ja rajoituksia, vaan haluan nähdä niitä mahdollisuuksia. kerranhan täällä eletään.
On ihmisiä, jotka näkevät aina vaan rajoituksia, olipa ikä mikä tahansa, sitten on niitä toisia.

Turhan negatiivista viestiä nyt tulee: kokemuksesta voin sanoa, että jos olet kiva, raitis, tupakoimaton ja pidät normaalisti huolta itsestäsi voit mainiosti löytää kivan seurustelukumppanin -ainakin jos asut Etelä.Suomessa.

Olen 54 vuotias ja löysin erottuani useammankin mieskokelaan, joista valitsin sitten yhden, jonka kanssa olen nyt ollut parisen vuotta. Kihloissakin ollaan ja kaikki hyvin. Mies ei ole täydellinen, mutta monessa suhteessa minulle sopivampi kuin exäni, jonka kanssa olin 15 vuotta.

Olen hyvin onnellinen ja toivon, että mentäisiin vielä joskus naimisiin asti. Meidän yhdessäolossa on taikaa ja intohimoa; mieheni saa minut huolehtimaan itsestäni hyvin ja yhdessä harrastamme liikuntaa. Hän on minua nuorempi.

Usko itseesi, käy kampaajalla ja vaatekaupassa ja eikun kevättä katselemaan, olitpa mies tai nainen!

Vickyrosti kirjoitti:

Turhan negatiivista viestiä nyt tulee: kokemuksesta voin sanoa, että jos olet kiva, raitis, tupakoimaton ja pidät normaalisti huolta itsestäsi voit mainiosti löytää kivan seurustelukumppanin -ainakin jos asut Etelä.Suomessa.

Olen 54 vuotias ja löysin erottuani useammankin mieskokelaan, joista valitsin sitten yhden, jonka kanssa olen nyt ollut parisen vuotta. Kihloissakin ollaan ja kaikki hyvin. Mies ei ole täydellinen, mutta monessa suhteessa minulle sopivampi kuin exäni, jonka kanssa olin 15 vuotta.

Olen hyvin onnellinen ja toivon, että mentäisiin vielä joskus naimisiin asti. Meidän yhdessäolossa on taikaa ja intohimoa; mieheni saa minut huolehtimaan itsestäni hyvin ja yhdessä harrastamme liikuntaa. Hän on minua nuorempi.

Usko itseesi, käy kampaajalla ja vaatekaupassa ja eikun kevättä katselemaan, olitpa mies tai nainen!

Lue lisää

varmaan jos muistutat Vickyä, etkä Tarja Halosta...

Ihan samoja asioita olenm miettinyt minäkin. Ero tuli miehestä tänä talvena ja kovin on yksinäinen viisikymppisen elämä edessä.
Kertokaaa hyvät kanssaihmiset missä ihan oikeasti voi tutustua samanikäisiin, täyspäisiin miehiin. Vai onko jo toiveen tasolla aivan mahdoton ajatus?

Olen elänyt järkyttävän pitkään todella tunnekylmässä liitossa. Haluaisin päästä tästä pattitilanteesta jo eroon! Olen 50 . Mies on pettänyt minua useita kertoja. Hän on hyvin haureellinen yksilö. Olen uskossa ja siksi varmaan olen sietänyt näinkin kauan liittoamme. Koska lopulta mies ei olekaan halunnut erota, vaikka teoillaan on osoittanut päinvastoin?.
Hänelle alkoholi on hyvin tärkeää. Tuskin hän koskaan pääsee eroon alkoholista. Minä en käytä ollenkaan alkoholia. En tarvitse. Haluan elää tämän lyhyen elämän raittina. En halua sekoittaa aivojani . Päivät eivät ole muutenkaan ruusuilla tanssimista varsinkaan tämän epätoivoisen avioliiton takia.
Nuorin lapsemme on sanonut, että eroa vasta sitten kun hän on muuttanut kotoa pois. Lasken kuukausia ja päiviä, milloin saan vapauteni? En todella kaipaa uutta miestä rinnalleni, vaikka olenkin elänyt täysin ilman hellyyttä ja ymmärrystä lähes koko elämäni.
Olen todella kateellinen kaikille niille naisille, jotka saavat päättää omasta elämästään itsenäisesti eikä kukaan nalkuta vieressä siitä mitä "väärää" tänään on tullut tehdyksi. Nytkin hän kaikkosi jonnekin ryyppäämään. Ensin naapuriin ja mahdollisesti sitten jatkoille jonnekin ravintolaan. On siis odotettavissa taas häiriköintiä yöllä. Menen lasten huoneeseen nukkumaan ja panen kännykän äänettömälle. Toivottavasti en herää, kun herra saapuu retkiltään. Kunhan hän taas selviää tästä ryyppykerrasta niin hyvin pian hän on taas valmis haukkumaan ja arvostelemaan minua. Kaikilla tekosilaan hän on myrkyttänyt liittomme.
Jos mies ei olisi "jarruna" minun elämässäni niin minulla olisi mahdollisuus osallistua paljon enemmän seurakunnan toimintaan. Tapaisin siellä samoin ajattelevia ihmisiä. Voisin kutsua omaan kotiini uskovia ystäviä, joka ei tietenkään nyt ole mahdollista. Toivoisin myös, että minun ei tarvitsisi seurata jatkuvasti puolison rakkautta alkoholiin ja sen mukanaan tuomiin lieveilmiöihin. Olen todella lopussa . Minä jos kuka vihaan alkoholia! Näen mitä kaikkea pahaa se saa aikaan ihmisten elämässä.
Yön hiljaisina hetkinä rukoilen helpotusta elämääni. Samoin rukoilen lapsilleni voimaa selvitä vaikeasta lapsuudesta.
Ehkä huomenna on parempi päivä!

+usko+toivo+rakkaus kirjoitti:

Olen elänyt järkyttävän pitkään todella tunnekylmässä liitossa. Haluaisin päästä tästä pattitilanteesta jo eroon! Olen 50 . Mies on pettänyt minua useita kertoja. Hän on hyvin haureellinen yksilö. Olen uskossa ja siksi varmaan olen sietänyt näinkin kauan liittoamme. Koska lopulta mies ei olekaan halunnut erota, vaikka teoillaan on osoittanut päinvastoin?.
Hänelle alkoholi on hyvin tärkeää. Tuskin hän koskaan pääsee eroon alkoholista. Minä en käytä ollenkaan alkoholia. En tarvitse. Haluan elää tämän lyhyen elämän raittina. En halua sekoittaa aivojani . Päivät eivät ole muutenkaan ruusuilla tanssimista varsinkaan tämän epätoivoisen avioliiton takia.
Nuorin lapsemme on sanonut, että eroa vasta sitten kun hän on muuttanut kotoa pois. Lasken kuukausia ja päiviä, milloin saan vapauteni? En todella kaipaa uutta miestä rinnalleni, vaikka olenkin elänyt täysin ilman hellyyttä ja ymmärrystä lähes koko elämäni.
Olen todella kateellinen kaikille niille naisille, jotka saavat päättää omasta elämästään itsenäisesti eikä kukaan nalkuta vieressä siitä mitä "väärää" tänään on tullut tehdyksi. Nytkin hän kaikkosi jonnekin ryyppäämään. Ensin naapuriin ja mahdollisesti sitten jatkoille jonnekin ravintolaan. On siis odotettavissa taas häiriköintiä yöllä. Menen lasten huoneeseen nukkumaan ja panen kännykän äänettömälle. Toivottavasti en herää, kun herra saapuu retkiltään. Kunhan hän taas selviää tästä ryyppykerrasta niin hyvin pian hän on taas valmis haukkumaan ja arvostelemaan minua. Kaikilla tekosilaan hän on myrkyttänyt liittomme.
Jos mies ei olisi "jarruna" minun elämässäni niin minulla olisi mahdollisuus osallistua paljon enemmän seurakunnan toimintaan. Tapaisin siellä samoin ajattelevia ihmisiä. Voisin kutsua omaan kotiini uskovia ystäviä, joka ei tietenkään nyt ole mahdollista. Toivoisin myös, että minun ei tarvitsisi seurata jatkuvasti puolison rakkautta alkoholiin ja sen mukanaan tuomiin lieveilmiöihin. Olen todella lopussa . Minä jos kuka vihaan alkoholia! Näen mitä kaikkea pahaa se saa aikaan ihmisten elämässä.
Yön hiljaisina hetkinä rukoilen helpotusta elämääni. Samoin rukoilen lapsilleni voimaa selvitä vaikeasta lapsuudesta.
Ehkä huomenna on parempi päivä!

Lue lisää

Et ole yksin ajatuksiesi kanssa..
Miehen alkoholin käyttö ja ääretön valehtelemisen taito on meilläkin ollut suhteen pilalle panija..
Nykyään valehtelu tuntuu vielä pahemmalta..ei viitsi mitään edes kysellä, kun sieltä lipsahtaa vale toisensa perään kuitenkin , enkä jaksa enään kuunnella semmoista soopaa..
Uskovainen en niinkään ole, mutta monesti olen kuitenkin liittomme aikana kädet ristiin pannut ja rukoillut apua, ja onhan sitä mielenmalttia jostain aina tullut...että on voinut yönsä rauhassa nukkua.
Itsekkin odotan päivää,jona nuorin lähtee opiskelemaan..olen jo sanonutkin hänelle, että muutan myös samalla oven avauksella. Se lohduttaa..tieto paremmasta elämästä. Muuta se ei voi olla tällaisen helvetin jälkeen.

valehtelijan vaimo kirjoitti:

Et ole yksin ajatuksiesi kanssa..
Miehen alkoholin käyttö ja ääretön valehtelemisen taito on meilläkin ollut suhteen pilalle panija..
Nykyään valehtelu tuntuu vielä pahemmalta..ei viitsi mitään edes kysellä, kun sieltä lipsahtaa vale toisensa perään kuitenkin , enkä jaksa enään kuunnella semmoista soopaa..
Uskovainen en niinkään ole, mutta monesti olen kuitenkin liittomme aikana kädet ristiin pannut ja rukoillut apua, ja onhan sitä mielenmalttia jostain aina tullut...että on voinut yönsä rauhassa nukkua.
Itsekkin odotan päivää,jona nuorin lähtee opiskelemaan..olen jo sanonutkin hänelle, että muutan myös samalla oven avauksella. Se lohduttaa..tieto paremmasta elämästä. Muuta se ei voi olla tällaisen helvetin jälkeen.

Lue lisää

Voimia sinulle kohtalotoverini! Ehkä jonain päivänä voimme elää vapaana "kiusaajistamme". Irrottautuminen koko elämän mittaisesta vaikeasta liitosta ei varmasti tule olemaan henkisesti helppoa, mutta uskon, että se onnistuu. Me olemme minun mielestäni ansainneet vapautemme. Elämä on lyhyt pyrähdys täällä maan päällä ja tuntuu tosi pahalta jos pitää aina ja aina vaan kärsiä milloin mistäkin syystä toisen ihmisen takia. Olisiko se liikkaa pyydetty, että meillä olisi pieni ajan rahtunen varattuna vielä itseemme tutustumiseen ja huolehtimiseen ihan vaan omasta hyvinvoinnista? Aina on pitänyt miettiä toisten ihmisten parasta ja oma elämä on polkeutunut jalkoihin.
Nyt mies kuorsaa tuossa sohvalla televisio päällä. Sanoin jo äsken, että mene nukkumaan makuuhuoneeseen, mutta syvää unta näyttää nyt riittävän; ei inahtanut mihinkään. Yöllä tuli taksilaskusta päätellen kotiin siinä neljä jälkeen. Tappiin asti oli ollut. Nukkui sitten tuonne about klo 14-15 asti, sitten hänen oli pakko kammeta itsensä pystyyn kun tuli vieraita käymään. Kun vieraat lähti niin alkoi uudestaan nukuttamaan. Valvoi vähän aikaa päivällä.
Kysyin onnistuiko ilta kun sinä niin hanakasti olit lähdössä eilen jällen kerran. Kysymys herätti hänessä raivoa. Krapula on kova! Minuakin yritti syyllistää omasta tilanteestaan. Kysyin kokeeko hän ollenkaa itse tehneensä väärin? Mies ei ole koskaan aidosti pystynyt pohtimaan asioiden syitä ja seurauksia. Ei siis nytkään myöntänyt mitään. Hän on "aina oikeassa"- tyyppi. Elämä menee eteenpäin omalla painollaan. Ikävät asiat lakaistaan maton alle, kunhan nyt jonkinlainen aselepo taas saadaan aikaiseksi. Se riittää hänelle. On tärkeää, että pyykinpesijä pysyy koneensa äärellä ja keittiöstä kantautuu katkeamattomalta tuntuva astioiden ja kattiloiden kolistelu, jonka äitimme aikoinaan aloittivat ja joka loi turvallisen illuusion aina samanlaisena pysyvästä kodista, joka ei koskaan lopu mihinkään...ns loppuun. Aistin, että pelko on varmasti kaikkein suurin syy siihen, että me: mies ja minä rimpuilemme yhdessä tässä epätyydyttävässä liitossa. Ymmärrän kyllä, että asioiden muuttuminen toiseksi ja kaikenlainen muutos on aina, ainakin jossain määrin pelottavaa minustakin, olenhan ollut osallisena tässä oravanpyörässä liian kauan. Elämän on kuitenkin mentävä eteenpäin.
Yritetään avartua, vaikka se tuottaisikin kipua.
Hei!

+usko+toivo+rakkaus kirjoitti:

Voimia sinulle kohtalotoverini! Ehkä jonain päivänä voimme elää vapaana "kiusaajistamme". Irrottautuminen koko elämän mittaisesta vaikeasta liitosta ei varmasti tule olemaan henkisesti helppoa, mutta uskon, että se onnistuu. Me olemme minun mielestäni ansainneet vapautemme. Elämä on lyhyt pyrähdys täällä maan päällä ja tuntuu tosi pahalta jos pitää aina ja aina vaan kärsiä milloin mistäkin syystä toisen ihmisen takia. Olisiko se liikkaa pyydetty, että meillä olisi pieni ajan rahtunen varattuna vielä itseemme tutustumiseen ja huolehtimiseen ihan vaan omasta hyvinvoinnista? Aina on pitänyt miettiä toisten ihmisten parasta ja oma elämä on polkeutunut jalkoihin.
Nyt mies kuorsaa tuossa sohvalla televisio päällä. Sanoin jo äsken, että mene nukkumaan makuuhuoneeseen, mutta syvää unta näyttää nyt riittävän; ei inahtanut mihinkään. Yöllä tuli taksilaskusta päätellen kotiin siinä neljä jälkeen. Tappiin asti oli ollut. Nukkui sitten tuonne about klo 14-15 asti, sitten hänen oli pakko kammeta itsensä pystyyn kun tuli vieraita käymään. Kun vieraat lähti niin alkoi uudestaan nukuttamaan. Valvoi vähän aikaa päivällä.
Kysyin onnistuiko ilta kun sinä niin hanakasti olit lähdössä eilen jällen kerran. Kysymys herätti hänessä raivoa. Krapula on kova! Minuakin yritti syyllistää omasta tilanteestaan. Kysyin kokeeko hän ollenkaa itse tehneensä väärin? Mies ei ole koskaan aidosti pystynyt pohtimaan asioiden syitä ja seurauksia. Ei siis nytkään myöntänyt mitään. Hän on "aina oikeassa"- tyyppi. Elämä menee eteenpäin omalla painollaan. Ikävät asiat lakaistaan maton alle, kunhan nyt jonkinlainen aselepo taas saadaan aikaiseksi. Se riittää hänelle. On tärkeää, että pyykinpesijä pysyy koneensa äärellä ja keittiöstä kantautuu katkeamattomalta tuntuva astioiden ja kattiloiden kolistelu, jonka äitimme aikoinaan aloittivat ja joka loi turvallisen illuusion aina samanlaisena pysyvästä kodista, joka ei koskaan lopu mihinkään...ns loppuun. Aistin, että pelko on varmasti kaikkein suurin syy siihen, että me: mies ja minä rimpuilemme yhdessä tässä epätyydyttävässä liitossa. Ymmärrän kyllä, että asioiden muuttuminen toiseksi ja kaikenlainen muutos on aina, ainakin jossain määrin pelottavaa minustakin, olenhan ollut osallisena tässä oravanpyörässä liian kauan. Elämän on kuitenkin mentävä eteenpäin.
Yritetään avartua, vaikka se tuottaisikin kipua.
Hei!

Lue lisää

Erosin 40-vuotispäiväni kynnyksellä, olen lapseton, akateeminen, hyvätuloinen ja ihan kohtuunäköinenkin nainen. Totuus on, että tämän ikäinen nainen (nyt olen 43) ei saa täyspäistä samanikäistä seuraa netistä.

Viihteellä saa seuraa ja heti, mutta yleensä itseä nuorempia miehiä. Noin 30-vuotiaiden (hyvinkoulutettujen) miesten keskuudessa on nykyään oikein trendi etsiä seksikkäitä itseään vanhempia naisia, jotka pitävät itsestään huolta. Monet näistä miehistä haluavat kyllä ihan pitkäaikaistakin seuraa.

Harmi sinällään, itse olisin halunnut jakaa myös jotain saman sukupolven kokemuksia kumppanin kanssa - mutta toisaalta eihän se onnistunut aikoinaan exänkään kanssa, miksi sitten nyt..?

+usko+toivo+rakkaus kirjoitti:

Voimia sinulle kohtalotoverini! Ehkä jonain päivänä voimme elää vapaana "kiusaajistamme". Irrottautuminen koko elämän mittaisesta vaikeasta liitosta ei varmasti tule olemaan henkisesti helppoa, mutta uskon, että se onnistuu. Me olemme minun mielestäni ansainneet vapautemme. Elämä on lyhyt pyrähdys täällä maan päällä ja tuntuu tosi pahalta jos pitää aina ja aina vaan kärsiä milloin mistäkin syystä toisen ihmisen takia. Olisiko se liikkaa pyydetty, että meillä olisi pieni ajan rahtunen varattuna vielä itseemme tutustumiseen ja huolehtimiseen ihan vaan omasta hyvinvoinnista? Aina on pitänyt miettiä toisten ihmisten parasta ja oma elämä on polkeutunut jalkoihin.
Nyt mies kuorsaa tuossa sohvalla televisio päällä. Sanoin jo äsken, että mene nukkumaan makuuhuoneeseen, mutta syvää unta näyttää nyt riittävän; ei inahtanut mihinkään. Yöllä tuli taksilaskusta päätellen kotiin siinä neljä jälkeen. Tappiin asti oli ollut. Nukkui sitten tuonne about klo 14-15 asti, sitten hänen oli pakko kammeta itsensä pystyyn kun tuli vieraita käymään. Kun vieraat lähti niin alkoi uudestaan nukuttamaan. Valvoi vähän aikaa päivällä.
Kysyin onnistuiko ilta kun sinä niin hanakasti olit lähdössä eilen jällen kerran. Kysymys herätti hänessä raivoa. Krapula on kova! Minuakin yritti syyllistää omasta tilanteestaan. Kysyin kokeeko hän ollenkaa itse tehneensä väärin? Mies ei ole koskaan aidosti pystynyt pohtimaan asioiden syitä ja seurauksia. Ei siis nytkään myöntänyt mitään. Hän on "aina oikeassa"- tyyppi. Elämä menee eteenpäin omalla painollaan. Ikävät asiat lakaistaan maton alle, kunhan nyt jonkinlainen aselepo taas saadaan aikaiseksi. Se riittää hänelle. On tärkeää, että pyykinpesijä pysyy koneensa äärellä ja keittiöstä kantautuu katkeamattomalta tuntuva astioiden ja kattiloiden kolistelu, jonka äitimme aikoinaan aloittivat ja joka loi turvallisen illuusion aina samanlaisena pysyvästä kodista, joka ei koskaan lopu mihinkään...ns loppuun. Aistin, että pelko on varmasti kaikkein suurin syy siihen, että me: mies ja minä rimpuilemme yhdessä tässä epätyydyttävässä liitossa. Ymmärrän kyllä, että asioiden muuttuminen toiseksi ja kaikenlainen muutos on aina, ainakin jossain määrin pelottavaa minustakin, olenhan ollut osallisena tässä oravanpyörässä liian kauan. Elämän on kuitenkin mentävä eteenpäin.
Yritetään avartua, vaikka se tuottaisikin kipua.
Hei!

Lue lisää

taitaa olla monessakin perheessä samankaltainen. Liitto joka on kestänyt pitkään, voi alkaa kyllästyttään, aina samat kuviot, tylsät viikonloput, ei mitään tekemistä.... Silloin mies hakee iloa/piristystä juomalla viikonloppuisin, joskus hän menee jopa ravintolaan. Syyn ei tarvitse olla välttämättä siinä, että hän kyllästyy vaimoonsa, vaan yleensä se tylsä tilanne viikonloppuisin. Aikaisemmin on voinut olla harrastuksia, nyt hän ei enää jaksa tai häntä ei huvita, koska kaikki on periaatteessa käyty läpi jo jossain elämänvaiheessa. Tai sitten ei ole varaa harrastaa sellaista mikä olisi mukavaa. Hän huomaa, että elämä menee omalla painollaan, ns.liukuhihnalla....
Silloin voi keksiä jotain ohjelmaa lauantaisin, perhe lähteä käymään jossain autolla, vaikkapa jossain suuressa ostoskeskuksessa tai muuta vastaavaa. Vetoa siihen, että lasten on päästävä jonnekkin.

Jos miehellä krapula, niin menet yksin lasten kanssa ja ajoita reissu niin, että olette poissa, juuri silloin kun mies herää. Koska miehellä on todella karmeaa herätä krapulasta yksin ja potea morkkista, eikä kukaan ole talossa... Se panee miettimään. Seuraavalla kerralla sama homma, jne. Kerro kotiin tultuasi, kuinka mukavaa Teillä oli ja kuinka se piristi. Riidan haastaminen asiasta vain nostaa hänen niskakarvansa pystyyn ja vaan pahentaa tilannetta.

Ole myös viikolla passiivinen, että hän huomaa jotain olevan vialla, älä kuitenkaan puhu asiasta tai riitele. Jos hän kysyy, vastaat vain, että kyllä hän itse tietää. Miehelle olo on raskasta, kun asiat eivät ole kunnossa kotona.

Toisille tämä toimii, toisille ei.