taas toisemme, varmaan huomaisimme, kuinka meistä kumpikaan ei ole niin paha kuin mielessämme asian saamme näyttämään. Kun toinen ei ole vierellä, ei voi nähdä hänen tunteellista katsettaan tai kokea hänen hellää kosketustaan. Ainoa, mitä muistaa on ne viimeiset kohtaamiset, joissa kaikki tunne purkautui inhottavien sanojen ja tylyyden muodossa. Sitä ei enää muista, millainen se toinen oikeasti on. Ei muista kuin sen, että kumpikaan ei sillä hetkellä osannut lukea toisen ajatuksia tai kyennyt antamaan toiselle sitä, mitä tämä halusi.
Silti kaikesta tästä huolimatta, en muista olleeni näin elossa koskaan. En oikein enää kunnolla muista, kuka olin, ennen kuin tapasimme. En ymmärrä, miksi haaveilin niistä asioista, joista haaveilin. Ehkä en ole koskaan suhtautunut mihinkään asiaan näin intohimoisesti. En kai ole koskaan tuntenut näin paljon turhautumista mistään aikaisemmin, koska en ole halunnut koskaan mitään niin paljon kuin olla kanssasi. Siksi välillä lapsettaa. Tekisi mieli polkea jalkaa, kiukutella, soittaa ja kertoa, kuinka paljon vihaan sinua. Enkä minä oikeasti edes vihaa. Minua ottaa päähän, etten saa olla kanssasi. Kiukuttelen kuin lapsi, joka ei saa karkkia kaupassa. Niinhän sinäkin joskus kiukuttelit :)
Oikeasti haluaisin vain kertoa, että rakastan, mutta on niin paljon helpompaa ilmaista tätä kaikkea haastamalla riitaa ja yrittämällä saada sitä toista sanomaan, että rakastaa. Ja kukas sitä nyt rivien välistä osaa lukea, mitä se toinen yrittää sanoa. Siksi tämä on kai mennyt ihan p-eelleen. Mutta toisen kautta tätä kai se rakkaus saa aikaan. Tunteiden vuoristoradan, alun epävarmuuden. Nykypäivänä ihmiset analysoivat suhteitaan ja rakkauttaan jatkuvasti yhdessä, mutta en minä osaa mitään analysoida. Haluaisin vain halata, rakastella, huolehtia, jutella arkipäiväisistä asioista, kinata, tehdä yhdessä asioita. Jotkut sanovat, että puhumalla asiat selviää, mutta en usko, että turhan päiväisestä analysoimisesta on mitään apua. Luulen, että meille riittäisi jäänmurtaminen halaamalla ja unohtamalla menneet. Antamalla molemmat toiselle anteeksi, jättämällä turha toisen syyttäminen, koska se pilaisi uuden alun.
Silti kaikesta tästä huolimatta, en muista olleeni näin elossa koskaan. En oikein enää kunnolla muista, kuka olin, ennen kuin tapasimme. En ymmärrä, miksi haaveilin niistä asioista, joista haaveilin. Ehkä en ole koskaan suhtautunut mihinkään asiaan näin intohimoisesti. En kai ole koskaan tuntenut näin paljon turhautumista mistään aikaisemmin, koska en ole halunnut koskaan mitään niin paljon kuin olla kanssasi. Siksi välillä lapsettaa. Tekisi mieli polkea jalkaa, kiukutella, soittaa ja kertoa, kuinka paljon vihaan sinua. Enkä minä oikeasti edes vihaa. Minua ottaa päähän, etten saa olla kanssasi. Kiukuttelen kuin lapsi, joka ei saa karkkia kaupassa. Niinhän sinäkin joskus kiukuttelit :)
Oikeasti haluaisin vain kertoa, että rakastan, mutta on niin paljon helpompaa ilmaista tätä kaikkea haastamalla riitaa ja yrittämällä saada sitä toista sanomaan, että rakastaa. Ja kukas sitä nyt rivien välistä osaa lukea, mitä se toinen yrittää sanoa. Siksi tämä on kai mennyt ihan p-eelleen. Mutta toisen kautta tätä kai se rakkaus saa aikaan. Tunteiden vuoristoradan, alun epävarmuuden. Nykypäivänä ihmiset analysoivat suhteitaan ja rakkauttaan jatkuvasti yhdessä, mutta en minä osaa mitään analysoida. Haluaisin vain halata, rakastella, huolehtia, jutella arkipäiväisistä asioista, kinata, tehdä yhdessä asioita. Jotkut sanovat, että puhumalla asiat selviää, mutta en usko, että turhan päiväisestä analysoimisesta on mitään apua. Luulen, että meille riittäisi jäänmurtaminen halaamalla ja unohtamalla menneet. Antamalla molemmat toiselle anteeksi, jättämällä turha toisen syyttäminen, koska se pilaisi uuden alun.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen että täytyy analysoida toisen tekoja. niin luulenpa että se uusi alkukin on jo tuhoon tuomittu (mun mielipide)