Aika siirtyä

Sosialismiin valtion yhtiöt on myyty pilkkahintaa floppareille, yritykset viety ulkomaille yhtään Suomalais omisteiste pankki ei ole. kyllä tämä systeemi on ajanut päin seinää. Tulo erot kasvaa yritysten johto nostaa suuret optiot osa kansasta parinsatasen työmarkkinatuella ja käy ruokajonossa. Vois vaikka elää vähän köyhemminkin jos kaikilla olis töitä.
13145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

aiot siirtyä mutta osuuspankit ja säästöpankit ovat täysin suomalaisia. Liikepankeilla on ulkomaista omistusta mutta osa niistäkin on vielä Suomessa.

Et taida sinäkään tietää mitä ne optiot oikeasti ovat, kokeile Kuukelista niin selviää.

Äänestä

kaiken muun paitsi sen punikkiosion suhteen.

Äänestä
  • Te poliittiset nosket ja omaneduntavoittelijat olette mahdollistaneet porvarisuomen. Tämä maa on minulle hyvä,markoissa mitaten se antaa minulle enemmän kuin sinulle ja useimmille. Se ei mitenkään estä minua näkemästä eriarvoisuutta ja kuilun leventymistä. Sinulla - pikkuporvarilla - ja minulla on yksi ratkaiseva ero. Sinä pyrit säilyttämään etusi suhteessa muihin,sinulle riittää laskeva taso kunhan sijalukusi säilyy. Minä nauran sinulle ja tavoitteillesi, en paskaakaan piittaa vaikka absoluuttinen asemani laskee. Ystäväni avarakatsanto, minulla on varaa siihen ja sitten kun kenelläkään ei ole enää varaa,minä osaan tehdä tulet.

    Äänestä

  • Wilihelmi kirjoitti:

    Te poliittiset nosket ja omaneduntavoittelijat olette mahdollistaneet porvarisuomen. Tämä maa on minulle hyvä,markoissa mitaten se antaa minulle enemmän kuin sinulle ja useimmille. Se ei mitenkään estä minua näkemästä eriarvoisuutta ja kuilun leventymistä. Sinulla - pikkuporvarilla - ja minulla on yksi ratkaiseva ero. Sinä pyrit säilyttämään etusi suhteessa muihin,sinulle riittää laskeva taso kunhan sijalukusi säilyy. Minä nauran sinulle ja tavoitteillesi, en paskaakaan piittaa vaikka absoluuttinen asemani laskee. Ystäväni avarakatsanto, minulla on varaa siihen ja sitten kun kenelläkään ei ole enää varaa,minä osaan tehdä tulet.

    Sinä ja Minä yhdessä olemme porvarisuomi. höpön pöpöt kaikille muille hörinöillesi. Itse vedän tässä viiden viikon rupeamaa muutamalla vapaapäivällä kellon ympäri. rahan puolesta voisin jäädä vaikka neljäksi-viideksi kuukaudeksi laakereille rupeaman päälle loisimaan ja koisimaan mutta rahanhimo voittaa ja teen paalua jatkossakin, piilotan ne patjan sisään, kuolen veritulppaan ja patja ajautuu kaatopaikalle mistä joku onnellinen metsien mies löytää aaltopeltimajaansa erinomaisesti pehmustetun makuualustan ja kuolee rikkaana - vaan siitä tietämättömänä miehenä. samalla logiikalla sinäkin olet koko elämäsi hamunnut suupielet rasvassa etua itsellesi ja omillesi. minulle Sinun on turha jeesustella.

    teit tulenkivenkatkuisia keskustelunavauksia ahtaajien lakosta ja teit ne sen vuoksi, että ne ahtaajat ovat meikäläisiä. he ajoivat oikeita asioita mutta pääasiassa he ovat meikäläisiä. heitä puolustetaan. siksi avauksesi.

    katsoin äsken ylen uutisia ja siinä oli, että kuun puolivälissä pamin jäsenet ynnä vartijat jäävät kenties päiväksi osoittamaan mieltään. missä viipyy avauksesi heikäläisten puolesta???

    Äänestä

  • avarakatsanto. kirjoitti:

    ahtaajien lakosta???

    Katso maailmaa. Viime vuonna valtionyhtiöstä erotettu Outotec sai innovatiivipalkinnon,tämän päivän uutinen kertoo sen kiviöllemenosta ja irtisanomisista. Niin muuttu maailma eskoseni.

    Mitä sinulle sanoo Outokumpu Recearsh tai sen nimet pörssiin menon jälkeen? Ei niin vitun mitään.
    Valkometalliteollisuus siirrettin pois sodan alta,Enson ja Imatran tuotanto siirrettiin Harjavaltaan ja Poriin. Yhtiöpohja oli valtionomistus enemmistöosakkuudella,valtio omisti määräysvallan, Kansaneläkelaitos oli toinen omistaja ja kolmas omistaja oli Brygin - pääjohtajan suku - nimellisellä osakkuudella.
    Siinä ne tehtaat seisovat vieläkin Luvatan nimellä,Luvatan omistaa pääomasijoittaja Nordic Group jonka päämaja on Lontoossa. Harjavallan tuotannon, kansallisomaisuutemme hyödyntämiskoneiston omistaa Boliden,joka on melko vähän ruotsalainen ja venäläinen Norilsk Nikkeln joka on missä vähimmässä määrin venäläinen. Teillä siellä Itäisellä-Uudellamaalla istutaan Talvivaaraakin rikkaamman uraaniesiintymän päällä ja se olisi hyödynnettävissä Talvivaaraa halvemmalla, vittumaista on ettei teitä uusmaalaisia voi painostaa rahalla. Teillä on se ainoa Kokoomusministeri,joka ei ole työssään menettänyt kasvojaan. Teillä on se Sipoonsyöjä.

    Sodan jaloista poissiirretyt tehtaat sijaitsevat siellä,mihin ne pantiin. Poriin ja Harjavaltaan ne pantiin.
    Porissa on lentoasema ja maakunnan ykköslehti vaatii kansanedustajia lentämään,että saataisiin säilytettyä lentovuoro Poriin. 38 vuoden kokemuksella junista ja poikittaisliikenteestä voin väittää,että Laaksosen Timppa ja Puhjon Veijo ovat ainoita junankäyttäjiä olleet.

    Tehdas oli tärkein ja se pantiin pystyyn. Olemassaoleva tekniikka siirrettiin ja sitä kehitettiin kertoo Kuisma Outokummun historiassa.
    Juuri minun ikkunani alla on vanhan Helsingintien kilometripysti. Kuisma ei kerro Outokummun historiassaan kuin Outokummun historian malmin löytämisestä sen hyödyntämiseen. Vuorineuvos Mäkinen,vuori-insinööri ja ammattimies, ymmärsi kansallisomaisuuden säilyttämisen tarpeen kansakunnan omaisuutena, hän osasi ja taisi panna hanttiin niin norjalaisille kuin kriisiaikana saksalaisille. Vrt. Outokummun historia, Kuisma.

    Mitä tekivät myöhemmät mulkut? He näkivät ongelmaksi valtionyhtiöiden rahoituksen,vastakohdiksi he laittoivat valtionyhtiöitten rahoituksen osakepääomien korotuksen kautta tai vapaarahoitteisuuden.
    Yhdenkään rahoituskonsortion rahkeet eivät olisi riittäneet Talvivaaran avaamiseen,ellei pohjalla olisi ollut maailman tutkituin maaperä ja tieto saavutettavissa olevista pitkän ajan voitoista. Enimmillään saavutettavissa oleva pitkän ajan voitto tarkoittaa,että perseesi alla Sipoossa kaivetaan.

    Asun kilometripahtaalla. Aja Helsingintietä kolmisensataa kilometriä,kun tulet alueelle marketien mainosten jälkeen,käänny pääportille. Juuri sillä 400 hehtaarin alueella toimi valtionyhtiö,joka huonoimmillaan - käynnistäessään Tornion jaloterästehtaan - tuotti 470 miljoonaa tappiota,mutta joka parhaimmillaan tuotti valtion ja kansaneläkelaitoksen piikkiin 724 miljoonaa. Siintä kun ajalet sen 400 hehtaarin ympäri,katsot mitä ne Koiviston Kartanon pellot 1800 luvulla tuotti,mitä ne tuotti 1900 luvulla tuloutettuna valtion budjettiin,Kansaneläkelaitoksen budjettiin tai Porin kaupungin budjettiin. Pelkästä Porin kaupungin tulorahoituksen laskevasta suunnasta voit päätellä edunsaajat,paikallinen ilmaisjakelulehti harrasti aikoinaan lyhytgallupia. Outokummun parkkipaikalla olivat parhaat autot.

    Kuten sanoin,asun kilometritolpalla. Meiltä on Lahteen yhtä pitkä matka kuin teiltäkin,paitsi että minun pitää ajaa Herajoen kautta kotiin päästäkseni. Kävit puolitoista vuotta sitten katsomassa Lahdessa onko siellä lamaa. Tule Poriin Tampereen tai Helsingintietä,käänny Mikkolasta vanhalle Outokummulle - sitä nimitetään Teollisuuspuistoksi - katso tehdas,tehtaan vierus. Aja edelleen Väinölään,ihmiskatiskoihin joilla valtionyhtiö lupasi.

    Jotenkin minusta tuntuu että olet mies joka tavoittelee tyhjää. Laittaakseen minut hyppäämään he heittivät markan ilmaan ja yllyttivät tavoittelemaan sitä. En hypännyt toista kertaa,en puolustellut hyppäämistäni vaan häpesin sitä.
    Teiltä ei ole pitkä matka Lahteen,ei meillekään. Juuri minun ikkunani alla on se vanhan Helsingintien matkatolppa,heitä kivi ikkunaan mutta elä lujasti.

    Näytän sinulle ihan kädestä pitäen,esimerkein miten lama koskettaa monia mutta ei juuri meidän kaltaisiamme mulkkuja juuri lainkaan.

    Äänestä

  • Wun kirjoitti:

    - epäsuorasti tosin mutta kuitenkin - jonkun valopään ideaa alkaa louhia uraania askolasta. saatana tehdä maakunta säteilevämmäksi kuin se nyt jo on; kraanavedestäkin saa pelätä ettei saa keuhkosyöpää ja sinä mesoat että talot matalaksi ja avolouhos tilalle. perkele kun te kommunistit ette näy pätkääkään kunnioittavan ihmisten omaisuutta tai terveyttä. saatana.

    sinun ammattimiehenä - toverinakin - soisin enemmän peräänkuuluttavan kaivosten avaamista siellä missä työtä ja rahaa tarvitaan. jollen ole väärin ymmärtänyt niin uraania olisi hyödynnettävissä pohjois-karjalan ja lapin erämaistakin?

    minuakin vituttaa mitä yhteiselle omaisuudellemme tehtiin.

    Äänestä

sosialismi, paskaa tuutin täydeltä

Äänestä
  • palkat ovat aika maltillisia. Muutenkin palkat ovat vastaaviin hommiin nähden melko kohtuullisia.

    Äänestä

Osuuspankit omistavat?

Pientä rajaa taas valehtelulle.

Vai vois elää köyhemmin jos kaikilla olisi töitä!

Anna Urpon sedän nauraa ja helakasti!

Kaikki punapölvästit olisivat kiljumassa het vastaan!

Nyt se menee markkinamekanismin kautta jossa työlliset vitut välittävät työttömistä.

Äänestä
  • ylempänä jo sanoin niin osuuspankkien lisäksi myös säästöpankit ovat suomalaisia ja niitäkin on runsaasti. Näillä main Liedon Säästöpankki tekee ihan mukavaa tulosta joskin minä olen osuuspankkimiehiä.

    Noilla punaisilla ei oikein tahdo nupissa riittää virtaa kun esittävät kovin outoja ajatuksia ihan selvistä asioista.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    ylempänä jo sanoin niin osuuspankkien lisäksi myös säästöpankit ovat suomalaisia ja niitäkin on runsaasti. Näillä main Liedon Säästöpankki tekee ihan mukavaa tulosta joskin minä olen osuuspankkimiehiä.

    Olen Ossuuspankin miehiä. Aina ollut.

    Ossuuspankki on todellinen KANSAN PANKKI!

    Siellä lienee monella kommarillakin tili.

    Työväen pankki kun meni persielleen keinottelun alttarilla.

    Ossuuspankkia ei heilutellut edes edellinen lama kuten muutamaa Säästöpankkia ja etenkin SKOP
    vainaata.

    Tosin ilkeämieliset väittävät etteivät Ossuuspankit ehtineet hitauttaan kasino pelejä pelloomaan.

    Ossuuspankkeihin valitaan edusmiehetkin vaaleilla. Jäsenet äänestävät luotettuja kansalaisia.

    Todella demokraattista pankkitoimintaa.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    ylempänä jo sanoin niin osuuspankkien lisäksi myös säästöpankit ovat suomalaisia ja niitäkin on runsaasti. Näillä main Liedon Säästöpankki tekee ihan mukavaa tulosta joskin minä olen osuuspankkimiehiä.

    Noilla punaisilla ei oikein tahdo nupissa riittää virtaa kun esittävät kovin outoja ajatuksia ihan selvistä asioista.

    Ystäväni Työeläkeläinen,mitä merkitsee pankki

    Ovatpa ajat olleet mitä tahansa,suhdanteet mitä tahansa,pelkkä nimeni on riittänyt takaamaan kolme kämppää. Pelkällä nimellä ja vakiintuneella työsuhteella olen taannut monikymmenkertaisesti enemmän kuin koko elämäni aikana voin vakuuksina maksaa. Siis kriisin sattuessa.

    Teillä porvareilla,siis pikkuporvareilla,on kasvun usko ja usko yhä enenevään hyvinvointiin. Minusta on hauskaa,että te pikkuporvarit sanotte laman menneen ja sen jälkeisissä olosuhteissa teillä ei ole varaa kahteen virolaiseen mummoon. Sovitaanko avarakatsanto että meidän palkoillamme ja meidän veroillamme meillä on varaa mummoihimme ja pariin muuhun mummoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hmnm,.,,. kirjoitti:

Sosialismiin valtion yhtiöt on myyty pilkkahintaa floppareille, yritykset viety ulkomaille yhtään Suomalais omisteiste pankki ei ole. kyllä tämä systeemi on ajanut päin seinää. Tulo erot kasvaa yritysten johto nostaa suuret optiot osa kansasta parinsatasen työmarkkinatuella ja käy ruokajonossa. Vois vaikka elää vähän köyhemminkin jos kaikilla olis töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu