Heip, onkohan kukaan paikallisista rajatiloista koettanut ratkaisukeskeistä / kognitiivista terapiaa?
1. Kuinka pitkään ja kuinka intensiivisesti olette käyneet?
2. Koetteko hyötyneenne yhtään?
3. Jos / jos ette, niin arveletteko sen johtuvan terapiamuodosta, terapeutista vai jostain muusta?
4. Minkälainen on oma motivaationne yrittää parantua?
5. Osaatteko suositella hyviksi kokemianne Kelan hyväksymiä alan terapeutteja Helsingistä tai lähiseuduilta?
Itselläni on palava halu oppia käsittelemään ja hallitsemaan tunteitani ja itseäni. Tiedän, mistä traumani ja niiden aiheuttamat disso-oireet tulevat, ja mistä sairauteni mitä luultavimmin on saanut ainakin isoimmaksi osaksi alkunsa. En niinkään halua vatvoa menneitä, ne kun eivät aktiivisesti vaivaa mieltä, vaan haluaisin nimenomaan ratkaisukeskeisellä terapialla tukea ja vahvistaa positiivisia käyttäytymismallejani ja opetella uusia, vähemmän vahingollisia reittejä purkaa ahdistusta, pahaa oloa ja muita negaatioita.
Olen nyt pari vuotta käynyt YTHS:n psykologilla juttelemassa kerran viikossa-kahdessa, mutta vaikka se auttaakin joskus selvittämään ajatuksia, en koe saavani paljoakaan uusia oivalluksia tai ratkaisuja asioihin. On pitkään ollut puhetta psykiatrini kanssa, että hakisimme minulle terapeutin jahka tilanteeni tasoittuu. Itse haluaisin aloittaa mahdollisimman pian, ja yritän senkin takia tasoittaa ulkoisen ja sisäisen elämäni, jotta saisin asioita eteenpäin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.