Harvainvalta

Kattelin taas päivän hesaria. Opetusministeri oli saannu ahaa elämyksen ja päättänyt pistää valintakoesysteemit uuteen remonttiin. Tulee olemaan entistä vaikeampaa päästä kouluun ilman ylioppilastodistusta. Siis valintakokeita ei tule hänen mielestään järjestää tulevaisuudessa. Niillä ei ole enää merkitystä. Näin saadaan turhat välivuodet pois. Hän haluaa, joten hän toimii niin. Päätökset tehdään pienessä piirissä. Menneenä viikkona Pekkarinen suitsutti tuulivoiman puolesta. Sähkön tuotanto korvataan vihreällä energialla eli tuulivoimalla. Silloin, kun ei tuule niin ei käytetä sähkö. Joitakin viikkoja sitten yksi entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja mietti josko jäädä 40 vuotiaana eläkkeellä. Samaan aikaan puhutaan, että pitäisi jäädä vanhempana eläkkeelle. Pääministeri kävi aikaa sitten Nokian Intian tehtailla lepyttelemässä työntekijöitä. Samaan aikaan Nokia vähentää työntekijöitä Suomesta.

Miksi kaikki suuret päätökset päätetään pienessä piirissä?
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sähköntuoton ikiliikkujalla.

Äänestä

todellista demokratiaa. Päätökset tapahtuvat etelärannassa hallituksen juoksupoikien toimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eino. kirjoitti:

Kattelin taas päivän hesaria. Opetusministeri oli saannu ahaa elämyksen ja päättänyt pistää valintakoesysteemit uuteen remonttiin. Tulee olemaan entistä vaikeampaa päästä kouluun ilman ylioppilastodistusta. Siis valintakokeita ei tule hänen mielestään järjestää tulevaisuudessa. Niillä ei ole enää merkitystä. Näin saadaan turhat välivuodet pois. Hän haluaa, joten hän toimii niin. Päätökset tehdään pienessä piirissä. Menneenä viikkona Pekkarinen suitsutti tuulivoiman puolesta. Sähkön tuotanto korvataan vihreällä energialla eli tuulivoimalla. Silloin, kun ei tuule niin ei käytetä sähkö. Joitakin viikkoja sitten yksi entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja mietti josko jäädä 40 vuotiaana eläkkeellä. Samaan aikaan puhutaan, että pitäisi jäädä vanhempana eläkkeelle. Pääministeri kävi aikaa sitten Nokian Intian tehtailla lepyttelemässä työntekijöitä. Samaan aikaan Nokia vähentää työntekijöitä Suomesta.

Miksi kaikki suuret päätökset päätetään pienessä piirissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu