Myynnissä upea terraario 541l

Iso ja upean näköinen terraario on myynnissä. Terraario on aikaisemmin ollut gerbiileillä. Akvaario ns. ällän muotoinen ja siinä keskikohdassa on väliseinä. Kummallekkin puolelle voi vaikka laittaa eri eläimen tai sitten väliseinän voi poistaa, koska se on vain kahdelta pinnalta kiinni. Terra on ns. kulmaan laitettava. Todella upean näköinen setti on kyseessä. Mukaan tulee jalusta, jonka päällä terra on. Tästä saa myös erittäin upean akvaarion, jos vain vaihtaa silikonit.

Asun Tuusulassa. Voin tuoda minulta noin 20km päähän, mutta jos on kauempana, niin voi tulla niin lähelle, että minulle jää matkaa 20km ja sitten tehdään kaupat jossain sovitussa paikassa. Rahtinakin voin kauas pistää, mutta sitten ostajalle tietysti kulut.

Kannattaa pyytää kuvaa terrasta. Osoite on [email protected]


Terra on ihan teetetty ja voin sanoo, että ei ihan mikään halpa meinaa ollut.
Kuitenkin nyt lähtee tosi halvalla pois. 250e/tarjous!

Terraario on hyvässä kunnossa, eikä mainittavia naarmuja ole. Jokusen pienen naarmun voi löytää, jos kyylää nenä kiinni lasissa.
0563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta


-Robbary- kirjoitti:

Iso ja upean näköinen terraario on myynnissä. Terraario on aikaisemmin ollut gerbiileillä. Akvaario ns. ällän muotoinen ja siinä keskikohdassa on väliseinä. Kummallekkin puolelle voi vaikka laittaa eri eläimen tai sitten väliseinän voi poistaa, koska se on vain kahdelta pinnalta kiinni. Terra on ns. kulmaan laitettava. Todella upean näköinen setti on kyseessä. Mukaan tulee jalusta, jonka päällä terra on. Tästä saa myös erittäin upean akvaarion, jos vain vaihtaa silikonit.

Asun Tuusulassa. Voin tuoda minulta noin 20km päähän, mutta jos on kauempana, niin voi tulla niin lähelle, että minulle jää matkaa 20km ja sitten tehdään kaupat jossain sovitussa paikassa. Rahtinakin voin kauas pistää, mutta sitten ostajalle tietysti kulut.

Kannattaa pyytää kuvaa terrasta. Osoite on [email protected]


Terra on ihan teetetty ja voin sanoo, että ei ihan mikään halpa meinaa ollut.
Kuitenkin nyt lähtee tosi halvalla pois. 250e/tarjous!

Terraario on hyvässä kunnossa, eikä mainittavia naarmuja ole. Jokusen pienen naarmun voi löytää, jos kyylää nenä kiinni lasissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu