kakkosvaimot suomessa

ei ne varmaan ole sinisilmäisiä, mutta ovat puun ja kuoren välissä taloudellisesti. mies suurimmaksi osaksi
elättää perheen, useilla naisilla vain osatyö. eronneella naisella olisi heikohkot elinmahdollisuudet, kun ei ole sosiaaliturvaa. kyllä ne naiset tietävät, virolaisilla keskustelupalstoilla siitä keskustelevat.

Olen kakkosvaimo, vai pitäiskö sanoa ykkösvaimo, kun mies vain pyörätää silloin tällöin Viron puolella.
Juu, olis kiva ajatuksia vaihtaa:)

traps kirjoitti:

Olen kakkosvaimo, vai pitäiskö sanoa ykkösvaimo, kun mies vain pyörätää silloin tällöin Viron puolella.
Juu, olis kiva ajatuksia vaihtaa:)

olis :)
täällä palstoilla vaan saa kyllä kiviä kalloon, jos alkaa täällä
juttelemaan. ja jos erehtyy mailiosotteen laittamaan, tulee
se kyllä paskaa täyteen.
keksisitkö ratkaisun?

monta vuotta jo kirjoitti:

olis :)
täällä palstoilla vaan saa kyllä kiviä kalloon, jos alkaa täällä
juttelemaan. ja jos erehtyy mailiosotteen laittamaan, tulee
se kyllä paskaa täyteen.
keksisitkö ratkaisun?

No en oikeen keksi, täytyy yrittää miettiä...
Tosi kiva olis kyllä jutella :)

Mä voin ihan reilusti sanoa, että kolme vuotta olen seurustellut virolaismiehen kanssa, jolla on perhe Virossa.
Mies viettää mun kanssani kuukaudesta muun ajan, paitsi kerta kuussa hän viikonlopuksi menee perheen luo. Olen tyytyväinen. Mut tätä vaimoa en ymmärrä, mies on jopa jäänyt muutamaan otteeseen "kiinni", mutta vaimo tyytyy selityksiin.
Se on se, mitä mä ihmettelen. Jos olis vaikkapa suomalaisvaimo, jonka mies asuu muualla, asiat tod.näk. käytäisiin perinpohjin läpi.
Kyllähän tämä vaimo liki joka ilta kontrollisoitot tekee, mutta ei ressu ymmärrä, että siinä kainalossa kehrää joku muu...

yhdellekään osapuolelle. Virolainen vaimo tarvitsee niitä rahoja, jotka mies suostuu hänelle antamaan. Voihan olla, ettei hän muuta kaipaakaan. Tämä kakkosvaimo sitten täällä Suomessa tuskailee sen kanssa, ettei mies pysty päästämään irti Viron perheestään ja itse pahin syntisäkki on varmaankin hämmennyksissään koko tilanteesta ja on se varsinainen paskahousu, joka ei kykene päätöksentekoon. Minä omalta osaltani ihmettelen hiukan kumpaakin naista, mutta ymmärrän heitä paremmin kuin päättämätöntä vellihousua miestä. Saattaa tietenkin olla, että hän on niin härski, että käyttää täällä Suomessa vain hyväkseen tarjoutuneen mahdollisuuden ja puhuu paskaa kummallekin naiselle.

varmasti helppo kirjoitti:

yhdellekään osapuolelle. Virolainen vaimo tarvitsee niitä rahoja, jotka mies suostuu hänelle antamaan. Voihan olla, ettei hän muuta kaipaakaan. Tämä kakkosvaimo sitten täällä Suomessa tuskailee sen kanssa, ettei mies pysty päästämään irti Viron perheestään ja itse pahin syntisäkki on varmaankin hämmennyksissään koko tilanteesta ja on se varsinainen paskahousu, joka ei kykene päätöksentekoon. Minä omalta osaltani ihmettelen hiukan kumpaakin naista, mutta ymmärrän heitä paremmin kuin päättämätöntä vellihousua miestä. Saattaa tietenkin olla, että hän on niin härski, että käyttää täällä Suomessa vain hyväkseen tarjoutuneen mahdollisuuden ja puhuu paskaa kummallekin naiselle.

No meillä on sellanen suhde, että nautitaan tästä hetkestä vaan, ei mitään tulevaisuuden suunnitelmia.
Rakastamme toisiamme yli kaiken, mutta tämä elämä sopii meille.
Että mulle ei ainakaan ole mitään aihetta puhua paskaa ja lupailla joutavia.

traps kirjoitti:

No meillä on sellanen suhde, että nautitaan tästä hetkestä vaan, ei mitään tulevaisuuden suunnitelmia.
Rakastamme toisiamme yli kaiken, mutta tämä elämä sopii meille.
Että mulle ei ainakaan ole mitään aihetta puhua paskaa ja lupailla joutavia.

Niin kyllähän sitä on maailman sivu ollut ykkös ja kakkosperheitä..Suomalaisillakin rakennusmiehillä. Oma isoisäni mukaan lukien...kuinka järkyttyneiltä äitini sisarukset sitten vaikuttivatkaan kun isoisän kuoltua asia tuli julki (oli yli 20 v suhde, mökit jne rakennettu tälle "kakkosvaimolle").. varmasti kaikki senkin tiesi jollakin tasolla. Itse olen tyytyväinen, että piti kuitenkin myös mummosta huolen, taloudellisesti. Tosin kuolin vuoteella sanoi, että olisi tämän "kakkosvaimon" kanssa pitänyt elää..Himppa myöhäistä se kyllä oli..
Itse olen tällainen kakkonen, joka kyllä tuntee itsensä ykköseksi miehen suomessa ollessa. Ajattelen hyvin pitkälle kuten traps! Se vaan ei tunnu käyvän edes ystävilleni, vaikka minähän sen miehen kanssa elelen. Jos minua nyt käytetään hyväksi niin antaa mennä vaan!!:) Tämän parempaa kohtelua en voi edes kuvitella, enkä sitä aiemmin ole mieheltä saanutkaan. En ole taloudellisesti riippuvainen hänestä, on oma työ, asunto, lapset ja elämä. Hyvin hän siihen sopii. Eihän elämästä koskaan tiedä mitä tuo tullessaan, mutta nauttia tästä hetkestä ja rakastaa jotakin..melko upeaa?

Kakkonenko? kirjoitti:

Niin kyllähän sitä on maailman sivu ollut ykkös ja kakkosperheitä..Suomalaisillakin rakennusmiehillä. Oma isoisäni mukaan lukien...kuinka järkyttyneiltä äitini sisarukset sitten vaikuttivatkaan kun isoisän kuoltua asia tuli julki (oli yli 20 v suhde, mökit jne rakennettu tälle "kakkosvaimolle").. varmasti kaikki senkin tiesi jollakin tasolla. Itse olen tyytyväinen, että piti kuitenkin myös mummosta huolen, taloudellisesti. Tosin kuolin vuoteella sanoi, että olisi tämän "kakkosvaimon" kanssa pitänyt elää..Himppa myöhäistä se kyllä oli..
Itse olen tällainen kakkonen, joka kyllä tuntee itsensä ykköseksi miehen suomessa ollessa. Ajattelen hyvin pitkälle kuten traps! Se vaan ei tunnu käyvän edes ystävilleni, vaikka minähän sen miehen kanssa elelen. Jos minua nyt käytetään hyväksi niin antaa mennä vaan!!:) Tämän parempaa kohtelua en voi edes kuvitella, enkä sitä aiemmin ole mieheltä saanutkaan. En ole taloudellisesti riippuvainen hänestä, on oma työ, asunto, lapset ja elämä. Hyvin hän siihen sopii. Eihän elämästä koskaan tiedä mitä tuo tullessaan, mutta nauttia tästä hetkestä ja rakastaa jotakin..melko upeaa?

Ihan ykkösenä mä itseäni pidän. Meillä on ihana elämä täällä, ja mitään ongelmaa ei tuota "laskea" miestä kerran kuussa perheensä luo käväisemään.
Mitään mustasukkaisuutta en tunne vaimoa kohtaan, johtunee varmaankin siitä, että jo alun alkaen ryhdyin suhteeseen, jossa oli vaimo kuvioissa. Ja sitä paitsi mies pitää mua niin hyvänä, ettei mitään rajaa:)

traps kirjoitti:

Ihan ykkösenä mä itseäni pidän. Meillä on ihana elämä täällä, ja mitään ongelmaa ei tuota "laskea" miestä kerran kuussa perheensä luo käväisemään.
Mitään mustasukkaisuutta en tunne vaimoa kohtaan, johtunee varmaankin siitä, että jo alun alkaen ryhdyin suhteeseen, jossa oli vaimo kuvioissa. Ja sitä paitsi mies pitää mua niin hyvänä, ettei mitään rajaa:)

Hmm... sama täällä. Nautitaan me nyt näistä miehistä, jotka osaa pitää naistansa todella hyvänä. Siinä olen TÄYSIN samaa mieltä!! Vai kuinka moni mies syöttää naiselleen viinirypäleitä sängyssä, kantaa viinilasin vuoteeseen, tuo kukkia kaikkina mahdollisina merkkipäivinä tai mahdottominakin, hieroo jalkoja illalla, pitää kainalossa koko yön ja suukottelee havahtuessaan, aamulla paistaa kanamunat, pekonit ja kun aamulla lähdet töihin on auto puhdistettu lumesta jne.???

kakkonenko? kirjoitti:

Hmm... sama täällä. Nautitaan me nyt näistä miehistä, jotka osaa pitää naistansa todella hyvänä. Siinä olen TÄYSIN samaa mieltä!! Vai kuinka moni mies syöttää naiselleen viinirypäleitä sängyssä, kantaa viinilasin vuoteeseen, tuo kukkia kaikkina mahdollisina merkkipäivinä tai mahdottominakin, hieroo jalkoja illalla, pitää kainalossa koko yön ja suukottelee havahtuessaan, aamulla paistaa kanamunat, pekonit ja kun aamulla lähdet töihin on auto puhdistettu lumesta jne.???

:) Niin totta! Ja vaikka mekin jo ollaan tiiviisti yhdessä oltu monta vuotta, ei mitään ole muuttunut, rakkauskin kukoistaa ihan kun eilen olis tavattu :)

traps kirjoitti:

:) Niin totta! Ja vaikka mekin jo ollaan tiiviisti yhdessä oltu monta vuotta, ei mitään ole muuttunut, rakkauskin kukoistaa ihan kun eilen olis tavattu :)

Sitä kesti vuosia ja se oli ihanaa elämää. Tuntui mahtavalta olla joka ilta rakkaan kainalossa, ja herätä hänen rinnaltaan aamulla. Elimme muutenkin ihan tavallista elämää Suomessa arkisine askareineen ja töineen, mutta se tuntui niin täydelliseltä: kukkia, lahjoja, hierontaa, asioiden tekemistä yhdessä, loistavaa seksiä, matkustelua... Opettelin hänen äidinkieltään ja reissasimme hänen kotimaassan. Tuon miehen kanssa saimme varmaan molemmat jotakin sellaista, mitä emme aiemmin olleet päässeet kokemaan.
Hän kertoi eronneensa ja lapset jäivät äitinsä luokse Viroon. Suhteen mies kertoi päättyneen naisen kylmyyteen ja muihin ristiriitoihin. Mies kävi sukuloimassa ja lapsiaan tapaamassa harvoin, eikä se herättänyt minussa ihmetystä: olihan hän niin täydellisen omistautunut suhteellemme ja kohteli minua kuten miehen kuuluukin naistaan kohdella. Moneen kertaan hän kiitteli siitä, että olen niin täydellisen erilainen kuin mihin aiemmin oli naisten kanssa tottunut: luonnollinen, intohimoinen, suoraluonteinen ja tunteellinen, en vaatinut materiaa tai yrittänyt muutenkaan "hyötyä" hänestä.

Tapahtui niin, että eräänä päivänä mies tunnusti, ettei koskaan ollut selvittänyt välejään virolaisen kumppaninsa kanssa. Heillä oli edelleen liitto ja yhteinen talous Virossa. Mies itse kutsui sitä kulissiksi, jota ylläpidettiin lasten vuoksi.
Olin pahasti järkyttynyt ja molemmat olimme emotionaalisesti toisissamme kiinni. Asiat menivät uudelleenkäsittelyyn, ja tuskallisten vaiheiden jälkeen suhteemme jatkui syventäen tunteita entisestään. Aloin kuitenkin miettiä omaa tulevaisuuttani, jaksaisinko/ haluaisinko todella "jakaa" tuon miehen tai kestäisinkö tilannetta... Mies puntaroi puolestaan lasten tulevaisuutta ja piti välien selvittämistä toisen naisen kanssa samana kuin lasten hylkääminen. Eikä hänessä lopulta ollut riittävästi miestä tekemään ratkaisua. Itsekin taistelin tunteiden kanssa -se teki kipeää, mutta en olisi voinut jatkaa enää samalla tavalla.

Vaikka en pysty käsittämään hänen petostaan yritän ajatella, ettei se ollut tahallista pahuutta. Hän kaipasi rakkautta, kumppania jonka kanssa on hyvä olla samoin kuin minäkin, mutta yritti rakentaa suhdettamme jättäen edellisen läpikäymättä. Olen kuitenkin myös katkera ja tunnen olevani petetty; vaikka hänen toinen suhteensa olisi ollut mitä tahansa, hän valehteli siitä minulle. Luottamusta on vaikea saada takaisin kun se kerran menee, se vaikutti meidän suhteeseemme.. ja valitettavasti tämä haava on niin syvä, että vaikuttaa myöhempiinkin ihmissuhteisiini.

Rakastan häntä edelleen. Kaipaan häntä joka päivä rinnalleni elämään, ja tiedän ettei se tunne koskaan katoa kokonaan. Kaipausta liennyttää kuitenkin ajatus siitä mitä hän teki.

Kun luin noita kertomuksianne ajattelin, että mikäs siinä -jatkakaa vain, jos teette tietoisen valinnan jakaa mies toisen naisen kanssa.. mutta varautukaa siihen, että asiat voivat vielä monimutkaistua. Kun ihmisellä on eri kotimaa, on siellä aina tutut seudut, läheiset ihmiset ja ystävät, sekä oma kieli. Vanhemmiten ne tulevat vielä tärkeämmiksi.

18+ 18 kirjoitti:

Sitä kesti vuosia ja se oli ihanaa elämää. Tuntui mahtavalta olla joka ilta rakkaan kainalossa, ja herätä hänen rinnaltaan aamulla. Elimme muutenkin ihan tavallista elämää Suomessa arkisine askareineen ja töineen, mutta se tuntui niin täydelliseltä: kukkia, lahjoja, hierontaa, asioiden tekemistä yhdessä, loistavaa seksiä, matkustelua... Opettelin hänen äidinkieltään ja reissasimme hänen kotimaassan. Tuon miehen kanssa saimme varmaan molemmat jotakin sellaista, mitä emme aiemmin olleet päässeet kokemaan.
Hän kertoi eronneensa ja lapset jäivät äitinsä luokse Viroon. Suhteen mies kertoi päättyneen naisen kylmyyteen ja muihin ristiriitoihin. Mies kävi sukuloimassa ja lapsiaan tapaamassa harvoin, eikä se herättänyt minussa ihmetystä: olihan hän niin täydellisen omistautunut suhteellemme ja kohteli minua kuten miehen kuuluukin naistaan kohdella. Moneen kertaan hän kiitteli siitä, että olen niin täydellisen erilainen kuin mihin aiemmin oli naisten kanssa tottunut: luonnollinen, intohimoinen, suoraluonteinen ja tunteellinen, en vaatinut materiaa tai yrittänyt muutenkaan "hyötyä" hänestä.

Tapahtui niin, että eräänä päivänä mies tunnusti, ettei koskaan ollut selvittänyt välejään virolaisen kumppaninsa kanssa. Heillä oli edelleen liitto ja yhteinen talous Virossa. Mies itse kutsui sitä kulissiksi, jota ylläpidettiin lasten vuoksi.
Olin pahasti järkyttynyt ja molemmat olimme emotionaalisesti toisissamme kiinni. Asiat menivät uudelleenkäsittelyyn, ja tuskallisten vaiheiden jälkeen suhteemme jatkui syventäen tunteita entisestään. Aloin kuitenkin miettiä omaa tulevaisuuttani, jaksaisinko/ haluaisinko todella "jakaa" tuon miehen tai kestäisinkö tilannetta... Mies puntaroi puolestaan lasten tulevaisuutta ja piti välien selvittämistä toisen naisen kanssa samana kuin lasten hylkääminen. Eikä hänessä lopulta ollut riittävästi miestä tekemään ratkaisua. Itsekin taistelin tunteiden kanssa -se teki kipeää, mutta en olisi voinut jatkaa enää samalla tavalla.

Vaikka en pysty käsittämään hänen petostaan yritän ajatella, ettei se ollut tahallista pahuutta. Hän kaipasi rakkautta, kumppania jonka kanssa on hyvä olla samoin kuin minäkin, mutta yritti rakentaa suhdettamme jättäen edellisen läpikäymättä. Olen kuitenkin myös katkera ja tunnen olevani petetty; vaikka hänen toinen suhteensa olisi ollut mitä tahansa, hän valehteli siitä minulle. Luottamusta on vaikea saada takaisin kun se kerran menee, se vaikutti meidän suhteeseemme.. ja valitettavasti tämä haava on niin syvä, että vaikuttaa myöhempiinkin ihmissuhteisiini.

Rakastan häntä edelleen. Kaipaan häntä joka päivä rinnalleni elämään, ja tiedän ettei se tunne koskaan katoa kokonaan. Kaipausta liennyttää kuitenkin ajatus siitä mitä hän teki.

Kun luin noita kertomuksianne ajattelin, että mikäs siinä -jatkakaa vain, jos teette tietoisen valinnan jakaa mies toisen naisen kanssa.. mutta varautukaa siihen, että asiat voivat vielä monimutkaistua. Kun ihmisellä on eri kotimaa, on siellä aina tutut seudut, läheiset ihmiset ja ystävät, sekä oma kieli. Vanhemmiten ne tulevat vielä tärkeämmiksi.

Ensinnäkin oli todella mielenkiintoista ja liikuttavaa lukea tekstisi.
Niin asioilla on tapana monimutkaistua kun ne pitkittyvät..On hyvä miettiä asioita myös tuolta kannalta.
Oma suhteeni on kohta vuoden vanha, enkä tiedä voinko edes edellyttää toiselta kokonaan suomeen muuttoa. Muuttaisinko itse jos asia olisi toisin päin? Epäilen. Kestänkö kuitenkaan sitä, että asioita ei siellä myöskään, kuten sinunkaan tapauksessa, tehdä koskaan selväksi? Minä kyllä toisaalta tiedän missä mennään..minua ei ole petetty. Vielä. Voihan toki niinkin joku päivä käydä, jopa ehkä todennäköistä. Jos siis annan sen tapahtua..
Onhan meilläkin asiasta puhuttu. Tiedän, että loppujen lopuksi minä olen se joka päätöksen tekee asiassa. Aikanaan. Kuten sinunkin tapauksessa, en usko tästä miehestä olevan päätöksen tekijäksi. Niin ihana kuin onkin, ehkä liian kiltti= saamaton?
On kuitenkin ihanaa, että on saanut kokea sellaista rakkautta mitä ei koskaan ennen..ikävää että se sinun kohdallasi päättyi noin, mutta ainakin olet saanut sen kokea, jotkut eivät koskaan. Ja tietenkin näin voi käydä myös ihan suomalaisenkin miehen kanssa, vai mitä on ne "kulissiliitot", joista ei koskaan lähdetä vaikka elämä on jonkun muun kanssa. Tiedän kaksikin tällaista järjestelyä lähipiirissä, tosin toinen mies teki yli 10 v jälkeen ratkaisunsa ja muutti tämän "kakkos"vaimon luokse!! Näinkin voi käydä!
Jollakin tapaa ymmärränkin näitä virolaisia miehiä; on niin eri kulttuurit, tilanne omassa kotimaassa läheisillä niin heikko taloudellisesti jne. ei siinä "pelkkä" rakkaus paina. Eikä varmaankaan helppoa tehdä ratkaisuja kuten jossakin "herttasarjassa".
Toivotan sinulle oikein hyvää kevättä ja toivottavasti vielä rakennat hyvän suhteen jonkun kanssa jatkossa, hänestä huolimatta tai ehkä juuri siksi!