Vaurastumisen edistäminen

Kun näitä sekä talouteen että politiikkaan (talouspolitiikka) liittyviä ajatustenvaihtoja seurailee, niin mieleen tulee kysymys: Mitenkä tavallisen kansan vaurastumista voitaisiin edistää ja onko tavallisen kansan vaurastuminen ylipäätään esillä valtakunnan vallanpitäjien tajunnassa?

Otetaanpa esimerkiksi juuri tänä aikana meneillään oleva keskustelu verotuksesta ja nimen omaan pääomaverotuksen kohdalla tehtävä arviointi. Jos tavallinen taatiaiskansalainen on pienosakeomistaja ja jos hän sitten onnistuu oman taitavuutensa ansiosta myymään pörssiosakkeitaan mojovalla voitolla, niin pitäisikö häntä rangaista kovennetulla verotuksella? Onko valtiovallan tehtävä ja tarkoitus nyhtää ihmisiltä kaikki mahdollinen varallisuus verotuksella pois niin tarkkaan ja perusteellisesti kuin suinkin mahdollista?

On paikallaan esittää kysymys, että osaavatko meidän poliittiset päätöksentekijämme ajatella kirkkaasti tavallisen kansan vaurastumista? Voisimmeko kuvitella semmoista mahdollisuutta, että tasavallan vallanpitäjien ajattelussa yhtenä olennaisena pyrkimyksenä olisi suosia kaikenlaisten kansalaisten vaurastumisen edistämistä? Minun omassa rivikansalaismielessäni muhii semmoinen teoria (ilman tieteellistä pätevyyttä), jonka mukaan kansalaisten vaurastuminen olisi myös koko valtakunnan edun mukaista. Onko toisia samoin ajattelevaisia?

0

187

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        61
        1149
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        42
        881
      3. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        51
        641
      4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        319
        639
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        114
        614
      6. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        608
      7. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        595
      8. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        93
        590
      9. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        554
      10. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        72
        542
      Aihe