Tämä on minun näkökulmani masennukseeni ja yksinäisyyteeni. Mieletön maailma saa aikaan mielettömiä ihmisiä, eikä minun tarinani ole varmasti yksin.
Tein blogin päästäkseni perille omista ajatusmalleista, ja omasta menneisyydestä joka on varsin tuskallinen. Halusin myös jotain muuta tekemistä kuin päivät pitkät istua yksin kotona.
Alun jälkeen voin suositella kaikille masentuneille blogin pitämistä omaksi ilokseen. Luovuus on tärkeä osa ihmisenä olemista, ja sitä kautta voi kanavoida omia pettymyksiään sanoiksi. Tuntuu hyvältä luoda, kunhan tekee asiat miten oikeasti haluaa.
Luetko blogeja masennuksesta? Onko sinulla blogia masennuksesta? Vai teetkö jotakin muuta luovaa?
Keskustelua.
http://exit-mundi-fluv.blogspot.com/
Tein blogin päästäkseni perille omista ajatusmalleista, ja omasta menneisyydestä joka on varsin tuskallinen. Halusin myös jotain muuta tekemistä kuin päivät pitkät istua yksin kotona.
Alun jälkeen voin suositella kaikille masentuneille blogin pitämistä omaksi ilokseen. Luovuus on tärkeä osa ihmisenä olemista, ja sitä kautta voi kanavoida omia pettymyksiään sanoiksi. Tuntuu hyvältä luoda, kunhan tekee asiat miten oikeasti haluaa.
Luetko blogeja masennuksesta? Onko sinulla blogia masennuksesta? Vai teetkö jotakin muuta luovaa?
Keskustelua.
http://exit-mundi-fluv.blogspot.com/
Vastaukset 12
Vanhimmat
Blogissa hieman liikaa kuluneita fraaseja, keskenkasvuista angstaamista. Et tunne minua, et tule tuntemaan, tyhjyyttä, kuolemaa, pilkkopimeää, ahdistaa... äääää.... jne. Mut kyllähä sää itekki tiedät, itsekritiikin kautta ja vertaamalla toisiin. Ei kannata kirjoittaa settiä, jota voidaan vain luonnehtia nuoren pojan pahaksi oloksi, etenkin kun sen itsekin tiedät. Tekstistä tulee mitäänsanomatonta.
Vielä kymmenen vuotta epätoivoa ja huonovointisuutta. Sen jälkeen luulis olevan jotain, mikä on maailmalle annettavan arvoista. Minkä ikänen btw olet?
Ethän masennu kommenteista. Ei sinunlaiset masennu. Ethän masennu. Ethän.
T. Morkkis Monsteri
Tunnistan kyllä sisäisen teiniangstaajani. Sekin kun joskus vaatii ääntään kuuluville. Kuluneista fraaseista haluaisin kuulla lisääkin.
Mutta "vain nuoren pojan paha olo" loukkasi verisesti. Tämän kaltaista mitätöimistä on tullut harrastettua itsensä kanssa liikaakin. Nyt kerrankin päätin vaihtaa vaihteen vapaalle ja kertoa miltä tuntuu joillekin tuntemattomille, sitten tulee tuomio: "keskenkasvuista angstaamista."
"Enhän minä oikeasti ole masentunut, vingun ja inisen vain. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni!"
19-vuotta on kertynyt ikää, ja oma identitetti kuuluu näiden vuosien mietintämyssyn alle. Siihen liittyy se tyhjyys, ahdistus ja yksinäisyys.
Mutta en minä mielestäni niin toivoton teiniangsti ole niin kuin väität. Kyllä tätä sisäistä pimeyttä oikeasti on, ja tyhjyyttä joka sitten mietityttää erittäin paljon. Mutta kyllä minä sitten tästä vielä jonakin päivänä nousen, tai sitten en nouse ollenkaan.
Ja ai perkele kun rinnassa oikein sattui kun luin kommenttisi. Sisin murskattiin keskenkasvuiseksi, samaan aikaan kun tuntuu että suurin osa ikäporukasta on täysin vierasta. Outo olo tuli tästäkin.
Ei sillä että en haluaisi kuulla kriittisiä kommentteja. Ne ovat tervetulleita.
Vai olenko minä sitten keskenkasvuinen. Vielä kymmenen vuotta tätä...en minä halua.......yhyyyy....
*Juoksee vessaan viiltelemään ja itkemään.*
*Tai sitten ei.*
"Sisin murskattiin keskenkasvuiseksi, samaan aikaan kun tuntuu että suurin osa ikäporukasta on täysin vierasta."
Siis ajatukset. Sopisi paremmin.
Ööö.. meinaat siis että ajatukset murkasin keskenkasvuisiksi? Sen saatoin tehdä. Syvintä sisintäsi tuskin kovin paljon satutin. Kommenttini oli kieltämättä hieman provosoiva mutta tarkoitin sen lähinnä rakentavaksi.
Ja siitä keskenkasvuisuudesta. Keskenkasvuisuudella tarkoitin lähinnä ilmaisutapaa. Tuntemukset ovat varmasti hyvinkin oikeutettuja ja suorastaan vaativat tulla kuulluksi. Vaatii paljon, että saa itsensä ilmaistua oikein,vahvasti ja aidosti. Näin ollen tyhjyys, ahdistus, yksinäisyys jää sanoina helposti leijumaan tyhjänä tyhjiin. Elämäntarinasi ei ole mitään uutta, ylimalkaisesti katsottuna. Moni ihmiskohtalo on kohdannut moisia vastoinkäymisiä, mukaan luettuna minä. Itsesääli ja sympatiahakuisuus on mielestäni vastenmielistä. Mieti, miten hankkia itsellesi oikeutus omalle olemassaololle ja identiteetille. Tätä varmaan käytte läpi myös Terapeutti Raadon (hauska nimi) kanssa. On myös hyvä löytää jotain yleistä ihmisestä, hyvässä ja pahassa tai niiden tuolta puolen, kuin vain oma yksilöllinen olemassa olo. No huh, tulipa kirjoitettua epäselkeästi.
Itsekin tunnen (parisen vuotta sinua vanhempana) ilmaisukykyni köyhyyden vertaamalla itseäni esim. blogilla siteraamaasi Sartreen tai Bukowskiin, jotka olivat itsekin hyvin ristiriitaisia ihmisiä. Oletan, että olet tutustunut henkilöiden tuotantoon lähemmin. Mutta toki ikä, oppi ja kaikki, ja nii pois päin.
Hyvin moni varmasti sallii ja jopa toivoo, että kaikki tuovat itseänsä esille, vaihtelevin tuloksin. Joskus ihmistä pitää ravistella, jopa satuttaa, että hänestä saadaan jotain ilmoille. Odotan ihmisiltä ja ihmisenä olemiselta paljon, petyn lähes aina.
Itkeä saat. Viiltämistä en suosittele. Käy kipiää.
"Kommenttini oli kieltämättä hieman provosoiva mutta tarkoitin sen lähinnä rakentavaksi."
Siltä se ei tuntunut. Lähinnä vain satutti.
"Elämäntarinasi ei ole mitään uutta, ylimalkaisesti katsottuna."
En ole missään väittänyt näin, enkä tähän ole uskonutkaan.
"Itsesääli ja sympatiahakuisuus on mielestäni vastenmielistä."
Samaa mieltä. Masennus vaan on ovela piru, joka tunkee läpi ovista ja ikkunoista.
"Itsekin tunnen (parisen vuotta sinua vanhempana) ilmaisukykyni köyhyyden vertaamalla itseäni esim. blogilla siteraamaasi Sartreen tai Bukowskiin..."
Kieltämättä helposti pettyy lukemaansa, jos minulta näiden herrojen tasoa heti odotetaan. Tällä hetkellä tuo hermoromahdus Joulukuusta vaikuttaa kirjoituksiini erittäin paljon. Nietzschekään ei kovin järkevää tekstiä oman romahduksensa jälkeen suoltanut. Olisin varmasti kirjoittanut hyvinkin erilaista, ja parempaa tekstiä syksyllä, kun meni niin sanotusti "hyvin".
Mutta tällä hetkellä tunnustan omat puutteeni, ja yritän liikkua eteenpäin kehittyen. Olisin kiitollinen jos saisin palautetta jatkossakin.
"Hyvin moni varmasti sallii ja jopa toivoo, että kaikki tuovat itseänsä esille, vaihtelevin tuloksin. Joskus ihmistä pitää ravistella, jopa satuttaa, että hänestä saadaan jotain ilmoille. Odotan ihmisiltä ja ihmisenä olemiselta paljon, petyn lähes aina."
Á la Boheemi Kärsijäerakko? Liity tähän kasvavaan urbaanienfilosofien joukkoon! Perusta teiniangstiblogi!
"Itkeä saat. Viiltämistä en suosittele. Käy kipiää."
Ja se oli sarkasmia. Ettäs sen tiijät.
"Vielä kymmenen vuotta epätoivoa ja huonovointisuutta. Sen jälkeen luulis olevan jotain, mikä on maailmalle annettavan arvoista."
Muttaheikamoon. On blogillakin hyvä jäsennellä ajatuksiaan, olkoonkin miten huonosti ilmaistuja. Kuten blogin alussa ilmoitin, kirjoitan myös itseäni varten.
Myös tuo "vielä kymmenen vuotta..." tuntui helvetin pahalta. Ikäänkuin vankilaa olisi annettu.
Ja nyt mua ei nukuta. Mietityttää, ahdistuttaa. Taidanpa kirjoittaa siitä blogiini! Olkoonkin keskenkasvuinen vielä. Ehtiihän se kasvaa.
Tähän väliin on varmaan olennaista sanoa, että olen itsekin ollut jo pitkään raskasmielinen/masentunut johtuen erinäisistä pelkotiloista ja ahdistuneisuushäiriöstä. Jouduin tänään hakeutumaan takaisin psykiatriseen. Tympäsee ja siksi varmaan kirjoitankin hieman loukkavaan sävyyn. Unta en saa, joten jatkan. Ota tämä lähinnä vertaistukena :)
Blogilla on kyllä juttua, joka on keskimääräistä parempaa. Siksi varmaan vaivauduinkin kirjottamaan ja annoin hieman raipan iskeä, sillä varmasti sinusta löytyy potentiaalia kirjoittaa paremminkin. Kukapa päähän taputuksia kaipaa tai lempeästi puhuttelevaa valheellista ymmärrystä, mitä saa ihan nokko ammattiauttajilta. Uuden karhea, pikemminkin uudestaan käyttöönotettu lähestymistapa, keppi ilman porkkanaa. En odota tekstien vastaavan nerojen vaativuusluokkaa (muutoin kun itseltäni, johon tuskin ikinä yletän) vaan omaperäisyyttä ja enemmän epätoivoa! Epätoivoa, joka nii vaa perkeleesti satuttaa, josta ei kuitenkaan voi luopua ja jonka juureen ainiaan kumartaa ja käpertyy. Plaah.
Itselläni luonto ei anna myöten, että kirjoittaisin tai puhuisin asioista sen kummemmin. Ehkäpä joskus vielä. Ja silloin ilotulittelen enemmän kuin Nietzsche koskaan. Kuljen ylväänä ja ylitän itseni toistamisiin. En tee virheitä, virheet ovat heikoille. Diipadaapa, taijjan painua pehkuihin.
T. Morkkis Monsteri, the urban philosopher
http://raindrop.blogaaja.fi/
Julkaisin tekstiä masennukseen liittyen.
Pimeää vuorta kavuten, minusta blogisi oli kiinnostava. Sinä osaat kirjoittaa. Ehkä tosiaan hieman kliseinen, mutta eikös masennus ole tavallaan klisee? Loppujen lopuksi se tuntuu kaikista samalle. Erot ovat vain masennuksen vahvuudessa. Sitä paitsi, sinä taidat loppupelissä kirjoittaa itsellesi, selvittää blogin avulla ajatuksiasi?
En lue yhtään blogia masennuksesta, koska en ole löytänyt ainoatakaan kiinnostavaa sellaista. Itselläni olisi valmiina blogi, johon purkaisin masennusta, koska kirjoittaminen on minulle tärkeää. Sen sijaan, että aloin kirjoittaa sitä, ryhdyin kuitenkin pitämään blogia pienistä positiivisuuksista, joita yleensä mahtuu ainakin yksi päivään, jos kunnolla etsii. Kuten vaikka hyvä uusi kappale.
Tosin, siitä tulee välillä syyllinen olo. Haluaisin olla masentuneempi kuin olen, sillä olen totaallisen kyllästynyt taistelemaan. Se tuntuu hyödyttömälle. Taistelin jo kerran ylös niin syvältä, etten uskonut selviäväni, mutta kun selvisin, ajattelin, etten joudu enää takaisin. Mutta tässä sitä taas ollaan, keskivaikeasti masentuneena. Ja minä taistelen vaistonvaraisesti, koska opin siihen silloin aiemmin, halusinpa sitä nyt tai en. Nämä ovat taas illan ajatuksia, kun olo on kohtuullinen, aamulla herään miettimään, miten voisin tappaa itseni.
Kirjoitan myös blogia erostani, joten siinä on aika paljon jo tunteiden purkamista. Masennuksesta on vaikea kirjoittaa, koska en tahdo sotkea eroa siihen - kuten en halua sotkea masennusta eroon -, mutta miten ihmeessä ne kaksi erottaa toisistaan? Tai siis, masennus on helppo pitää poissa, mutta ei se toinen asia. Siksi pahan olon purkaminen on jäänyt päiväkirja tasolle - tai oman pään sisälle. Sen jälkeen, kun edellisen masennuskauden loputtua poltin päiväkirjani, koska en enää koskaan halunnut lukea siitä olosta uudestaan, on vaikea mennä taas samaan.
http://shithappens-stillalive.blogspot.com/
http://tiemunsydameen.blogspot.fi/
http://searchingsanctuary.blogspot.fi/