Vihdoinkin :)

se tapahtui, Leevi pyöräytti eilen kaksi kaunista munaa.. Ihanaa! =) Tätä on odotettu ;) Ja sukupuoli virallistui.. Ajattelin vaan että onko se aivan normaalia, että niitä tosiaan tuli vaan kaksi, ja toinen noin kuuden tunnin päästä toisesta? tänä aamuna munia ei enää näkynyt, mutta onko mahollista että muninta jatkuu vieläkin? se nimittäin tänä aamuna taas kaiveli ruohomattoa, eikä hiekkaan suostu kaivamaan. Onkohan se erilaista ensikertalaisella ja kun miettii mistä oloista ne on tulleet.
9381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä, että munia alkoi tulla eivätkä ne jääneet jumiin mihinkään...

Aivan hyvin munia voi tulla kerrallaan vain kaksi, mutta odotettavissa niitä on lisää varsinkin kun jatkaa sitä kaivelua... Sitten kun on saanut loputkin munittua voi mennä n. parista viikosta pariin kuukauteen ja sama homma alkaa alusta... Eli punakorvat munii yleensä kesän aikana kahteen otteeseen...

Mitä tarkotat, että onko se erilaista ensikertalaisella? Ei meilläkään suostuta kaivelemaan hiekkaa, vaan korkkia kaivetaan ja munitaan sen päältä altaaseen...

Äänestä
  • että konna munii nyt ensimmäistä kertaa, ja vasta noin kuukausi sitten sain tietää niiden olevan tytteleitä :)Sitä vain ajattelin, että kun olen lukenut huonojen olojen vaikutuksesta konniin, että voisiko se sitten olla jotenkin tavallisesta poikkeavaa kun ne nyt ovat sellaisissa olosuhteissa että kykenevät munimaan. Siis se että munia on niin vähän. Ne ovat nyt olleet mulla vähän yli vuoden ja vasta nyt niiden ollessa vajaan kymmenen munivat ekan kerran. Mutta onneksi muni =) Tää on kyllä vähän tyhmä kysymys, mutta mitä hedelmättömän munan sisällä on..?

    Äänestä

  • Roosa kirjoitti:

    että konna munii nyt ensimmäistä kertaa, ja vasta noin kuukausi sitten sain tietää niiden olevan tytteleitä :)Sitä vain ajattelin, että kun olen lukenut huonojen olojen vaikutuksesta konniin, että voisiko se sitten olla jotenkin tavallisesta poikkeavaa kun ne nyt ovat sellaisissa olosuhteissa että kykenevät munimaan. Siis se että munia on niin vähän. Ne ovat nyt olleet mulla vähän yli vuoden ja vasta nyt niiden ollessa vajaan kymmenen munivat ekan kerran. Mutta onneksi muni =) Tää on kyllä vähän tyhmä kysymys, mutta mitä hedelmättömän munan sisällä on..?

    Ensikertalainen voi kyllä munia vähemmän kun "kokeneemmat", mutta esim. meillä kun Iso muni ensimmäisen kerran se teki heti 7 normaalikokoista munaa ja kuukauden päästä toiset seitsemän... Toisaalta jotkut konnat ovat tehneet semmosia valkoisia limapalleroita ensimmäisiksi munikseen... En usko elinolojen vaikuttavan munien määrään... Huonoissa oloissa se muniminen voi kyllä jäädä pois kokonaan... Ja vajaan 10 vuotiaina konnan vasta pitäisi ollakin sukukypsä, eli älä yhtään huolehdi, muniakin varmasti tulee vielä lisää...

    Hedelmöittymätön muna... Sinähän voit vaikka avata sen jos haluat nähdä, mutta siellä sisällä on samaa kuin hedelmöittymättömässä kananmunassakin, valkuaista ja keltuaista, mitä pikkukonna munassa kehittyessään käyttäisi ravinnokseen...
    Meillä munat munitaan siinne altaaseen, niin jompikumpi on monesti kerenny syömään ainakin osan munista ennen kun niitä on huomattu... Siitä tulee paha sotku...

    Äänestä

  • kit kirjoitti:

    munia tulee, ja toivottavasti myös Lassi innostuu siihen touhuun ;) Kun kun kyllä sekin tytöltä ulkosesti vaikuttaa, seuraavaksi alkaakin jännittäminen sen kanssa.. Leevi vielä tosi hyvin osutti sen munimisen eilen kun miun piti lähteä just töihin kun muna tuli, etten päässy vahtimaan. Sitpä se toinen tulikin heti kun tulin töistä, harmittaa vaan kun en ite munan tuloa nähnyt, varmaan aika mielenkiintonen katsoa kun toinen äheltää.. =) tuo kyllä kuulosti aika koomiselta että teillä munitaan kannolta veteen ;) Meillä taisi olla ihan vedessä kun muna tuli.

    Äänestä

  • Meillä munittiin kesän aikana 4-5 kertaa... Joten se taitaa olla yksilöllistä. Munien lukumäärä vaihteli 5-12 kpl ja en ikinä käsittänyt miten 12 munaa voipi mahtua niin pieneen konnaan :)
    Jos 12 munaa keräsi kasaan, niiden pinta-ala oli isompi kuin minun konnan kilpi...
    On se ihmeellistä :)
    Mutta varmasti on tulossa vielä lisää munia jos kaksi vasta tuli...

    Äänestä

  • Sakke kirjoitti:

    Meillä munittiin kesän aikana 4-5 kertaa... Joten se taitaa olla yksilöllistä. Munien lukumäärä vaihteli 5-12 kpl ja en ikinä käsittänyt miten 12 munaa voipi mahtua niin pieneen konnaan :)
    Jos 12 munaa keräsi kasaan, niiden pinta-ala oli isompi kuin minun konnan kilpi...
    On se ihmeellistä :)
    Mutta varmasti on tulossa vielä lisää munia jos kaksi vasta tuli...

    Leevi on vaan jonkun 800g, että aikas pieni munivaksi naaraaksi kun vertaa siihen et Perälä kirjoitti yleensä munivan naaraan kooksi 1200 grammasta ylöspäin.. Jos olisi pitänyt arvata jompaa kumpaa urokseksi, niin olisin kyllä tätä muninutta veikannut. siinä kirjassa luki myös et munia voi tulla jopa 23, ihan älytöntä =)

    Äänestä

siis tämäpä tyhmä kymysys, mutta muniiko naaras kilpikonna joka tapauksessa oli sillä mies tai ei?
Kun kerta puhuttin niistä hedelmöittymättömistä munista? Valaiskaa nyt ihmeessä kun on kerta sivistyksessä aukko!

Äänestä
  • Suokonnanaaraat tosiaan munii munia vaikkeivat olisi urosta koskaan nähneetkään... Myös joskus harvoin maakilpisnaaraat tekevät samaa...

    Äänestä

mulla oli kaksi punakorvakilpikonnaa ja ne olivat poikia kumpikin niin ne eivät voineet lisääntyä....=( mutta sulle vaan onneksi olkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Roosa kirjoitti:

se tapahtui, Leevi pyöräytti eilen kaksi kaunista munaa.. Ihanaa! =) Tätä on odotettu ;) Ja sukupuoli virallistui.. Ajattelin vaan että onko se aivan normaalia, että niitä tosiaan tuli vaan kaksi, ja toinen noin kuuden tunnin päästä toisesta? tänä aamuna munia ei enää näkynyt, mutta onko mahollista että muninta jatkuu vieläkin? se nimittäin tänä aamuna taas kaiveli ruohomattoa, eikä hiekkaan suostu kaivamaan. Onkohan se erilaista ensikertalaisella ja kun miettii mistä oloista ne on tulleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu