pitäisikö huolestua rinnasta

Olen 20 vuotias ja minua mietityttää toinen rintani...
toisen rintani nänni on mielestäni ns. normaali, nöpöttää huomattavasti ulospäin erottuen. Toisen rintani, oikean puoleisen, nänni taasen ei ole yhtä iso/ulkoneva, ja no, tuntuu kuin se kääntyisi oikealle päin jyrkemmin kuin mitä toisen rinnan nänni tekee. Ihankuin oikealla puolella olisi siis sisäänpäin hieman vetäytynyt ja siksi sojottaisi sinnepäin... nännipihat vaikuttavat samanlaisilta, vain ne "näpykät" eroavat. Rintoja särkee välillä e-pillereiden vuoksi...nänni oli kuitenkin tällainen jo ennen pillereiden aloitusta jonka tein joitakin kuukausia sitten.
En ole enneemin niin tarkkaan miettinyt rintojani enkä ole ajatellut, saattaa kuulostaa todella typerältä, mutta en vaan ole ajatellut millaiset rintani ovat. En ole miettinyt että onko rinta aina ollut tuollainen vai onko se muuttunut. Voi hyvinkin olla että se on aina ollut hieman erilainen.
Kannattaisiko huolestua ja käydä lääkärillä? vai vain odottaa... mitä hemmettiä sielä sanoisin kun ne kysyvät onko se aina ollut sellainen...
en oikein tiedä mitä sillä "sisäänpäinkääntyneellä" nännillä tarkoitetaan...onko minulla sellainen....
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


neiti2kymppinen kirjoitti:

Olen 20 vuotias ja minua mietityttää toinen rintani...
toisen rintani nänni on mielestäni ns. normaali, nöpöttää huomattavasti ulospäin erottuen. Toisen rintani, oikean puoleisen, nänni taasen ei ole yhtä iso/ulkoneva, ja no, tuntuu kuin se kääntyisi oikealle päin jyrkemmin kuin mitä toisen rinnan nänni tekee. Ihankuin oikealla puolella olisi siis sisäänpäin hieman vetäytynyt ja siksi sojottaisi sinnepäin... nännipihat vaikuttavat samanlaisilta, vain ne "näpykät" eroavat. Rintoja särkee välillä e-pillereiden vuoksi...nänni oli kuitenkin tällainen jo ennen pillereiden aloitusta jonka tein joitakin kuukausia sitten.
En ole enneemin niin tarkkaan miettinyt rintojani enkä ole ajatellut, saattaa kuulostaa todella typerältä, mutta en vaan ole ajatellut millaiset rintani ovat. En ole miettinyt että onko rinta aina ollut tuollainen vai onko se muuttunut. Voi hyvinkin olla että se on aina ollut hieman erilainen.
Kannattaisiko huolestua ja käydä lääkärillä? vai vain odottaa... mitä hemmettiä sielä sanoisin kun ne kysyvät onko se aina ollut sellainen...
en oikein tiedä mitä sillä "sisäänpäinkääntyneellä" nännillä tarkoitetaan...onko minulla sellainen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu