Masennus(kai) vielläkin päällä,traumoja takana ja niistä en pääse oikeen yli,häpeää nykyhetkessä sh takia, jaksaminen on vaihtelevaa lähinnä iltasin/öisin jaksaa olla,kai siihen liittyy tunne että on aivan yksin ja rauhassa kun muut nukkuu.
Päivisin en saa mitään aikaan,terapiakin jäänyt taas kesken ja masennuslääkkeetkin hakematta,kavereita jaksaa nähä jos ne ite ehdottaa jotain tai tulee käymään,muuten ei oikeen.
Kamala häpeä kun ei ees puhelimeen oikeen pysty vastaan,jotain jännittämistä ja sitä et en haluu et luurin toisessa päässä oleva kuulee mun äänestä et huonosti menee.., eli suhteet lähes aivan katkolla, työttömänä, tosin HALUAISIN töihin,mut en vaan pysty/jaksa mistään ei tuu mitään.
Päivät menee kamalassa ahdistuksen tunteessa kun vanhat jutut pyörii mielessä,vaan pakonomasella syömisellä tai ryyppäämisellä pystyn oleen hetken ilonen.
Miten helvetissä saan hankituks edes työn/pidettyy sen kun olo on todella kuollut??, ja tuskin kaveritkaan mua kauaan jaksaa kun käyttäydyn kun psyko,ja lusmuun vaan himassa. Osastollekaan meno ei paljoa auta,koska siellä sitä todellakin vaan istutaan eikä nähdä ketään tuttuja tai haeta töitä, oon aivan voimaton itteni kanssa,miten vitussa mä kapuan takas elämään tästä mun päänsisäsestä lamasta??
Päivisin en saa mitään aikaan,terapiakin jäänyt taas kesken ja masennuslääkkeetkin hakematta,kavereita jaksaa nähä jos ne ite ehdottaa jotain tai tulee käymään,muuten ei oikeen.
Kamala häpeä kun ei ees puhelimeen oikeen pysty vastaan,jotain jännittämistä ja sitä et en haluu et luurin toisessa päässä oleva kuulee mun äänestä et huonosti menee.., eli suhteet lähes aivan katkolla, työttömänä, tosin HALUAISIN töihin,mut en vaan pysty/jaksa mistään ei tuu mitään.
Päivät menee kamalassa ahdistuksen tunteessa kun vanhat jutut pyörii mielessä,vaan pakonomasella syömisellä tai ryyppäämisellä pystyn oleen hetken ilonen.
Miten helvetissä saan hankituks edes työn/pidettyy sen kun olo on todella kuollut??, ja tuskin kaveritkaan mua kauaan jaksaa kun käyttäydyn kun psyko,ja lusmuun vaan himassa. Osastollekaan meno ei paljoa auta,koska siellä sitä todellakin vaan istutaan eikä nähdä ketään tuttuja tai haeta töitä, oon aivan voimaton itteni kanssa,miten vitussa mä kapuan takas elämään tästä mun päänsisäsestä lamasta??
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yön hiljaisimpana hetkenä, kun lepäsin puoliunisena, seitsemän itseä istuivat ja keskustelivat kuiskaten:
Ensimmäinen itse: - Täällä, tämän hullun olemuksessa, olen asunut kaikki nämä vuodet, enkä ole tehnyt muuta kuin toistanut hänen kipunsa päivisin ja öisin hänen surunsa. En kestä enää kohtaloani ja nyt kapinoin.
Toinen itse: - Sinun osasi on minun osaani parempi, veli, sillä minun tehtäväni on olla tämän hullun iloinen itse. Minä nauran hänen naurunsa ja laulan hänen onnelliset hetkensä ja siivitetyin jaloin tanssin hänen kirkkaimmat ajatuksensa. Minun pitäisi kapinoida rasittavaa elämääni vastaan.
Kolmas itse: - Entä minä, rakkauden riivaama itse, villien intohimojen ja mielikuvituksellisten halujen liekehtivä palo. Minun, rakkaudesta kärsivän itsen, pitäisi kapinoida tätä mielipuolta vastaan.
Neljäs itse: - Teistä kaikista olen minä pahimmassa asemassa, sillä minulle ei ole annettu muuta kuin vastenmielinen viha ja hävittävä inho. Minun myrskyjen heittelemän itsen, helvetin mustissa kuiluissa syntyneen, pitäisi kapinoida tätä mielipuolta vastaan.
Viides itse: - Ei, vaan minun, ajattelevan itsen, mielikuvituksellisen, janoisen ja nälkäisen, joka olen tuomittu vaeltamaan ilman lepoa tuntemattomia ja luomattomia etsien, minun, ei teidän, pitäisi kapinoida.
Kuudes itse: - Minun, työskentelevän itsen, säälittävän työntekijän, joka kärsivällisin käsin ja janoavin silmin luon päivät kuiviksi ja annan hahmottajalle uusia ja ikuisia muotoja, minun, yksinäisen, pitäisi kapinoida tätä levotonta hullua vastaan.
Seitsemäs itse: - Miten käsittämätöntä, että te kaikki haluatte kapinoida tätä ihmistä vastaan siksi, että kullakin teillä on ennalta määrätty tehtävä.
Voisinpa minäkin olla kaltaisenne, itse, jolla on ennalta määrätty tehtävä, mutta näin ei ole. Minä olen mitään tekemätön itse ja istun mykkänä ja tyhjänä olemattomuudessa kun te taas luotte toimeliaina elämää. Minunko vai teidän pitäisi kapinoida?
Kun seitsemäs itse puhui näin, muut kuusi katsoivat häneen säälien, mitään sanomatta, ja kun yö syveni ja he vaipuivat kukin vuorollaan uneen, heitä ympäröi uusi ja onnellinen nöyryys.
Mutta seitsemäs itse jäi katsomaan olemattomuuteen, joka on kaikkien asioiden tuolla puolen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8818315
Hei, mulla on myös traumaattinen menneisyys. En suoranaisesti ole koskaan ollut masentunut ennemminkin alakuloinen ja sulkeutunut. Mutkin toisinaan valtaa tyhjä tunne kai vastaa kuolutta oloa.
Mä oon tullu siihen päätökseen, että mä itse todella pystyn viime kädessä muuttamaan elämääni. Vaipuminen itsesääliin tai voimattomuuteen ei yksinkertaisesti auta! Ei ainakaan mua ole auttanut. Sun olisi hyvä ottaa kiinni sun elämästä ja ajatella, että se on arvokasta ja että sä oot arvokas.
Olen itse hakeutunut terapiaan , mutta se ei toiminut mun kohdalla. Syyksi katson terapeutin kokemattomuuden. Mutta terapiasta voi olla apua joillekin. Masennuslääkkeistä voi olla varmasti apua, mutta ainakin itse ajattelen, että ratkaisu on enemminkin siinä, että masentuneen ihmisen ajattelutapa on kovin musta. Mun vanhemmilla on ollu ja on yhä alkoholiongelma, väkivaltaa on ollut ja hylkäämistä. En ole saanut olla lapsi, kun on pitänyt olla vanhempi vanhemmille. He ovat olleet masentuneita ja toisella heistä on ollut paha käyttäytymishäiriö, minkä vuoksi hän sai aikoinaan pahoja raivokohtauksia.
Mä oon alkanut hyväkyyn, että mä oon vain erilainen kuin jotkut toiset. En kestä pakkoja elämässä ja mun on hyvä olla kun elän päivän parin kerrallaan. Ja katkeruus ei kannate ikinä! Mä aika ajoin taistelen sitä vastaan. Mulla on tällä hetkellä toimeentulon kanssa vaikeuksia, mutta mulla on oma elämä. Mä saan olla turvassa eikä mun tarve kantaa sitä vitun vastuuta. Välillä pitää tehdä esim. paskaduunia tai jotain mikä on vittumaista. Mut enimmäkseen nautin mun elämästä. Oon fyysisesti terve ja mun ei tarvi pelätä. Mulla on oma elämä. Oon niin hyvilläni että selvisi. Säkin selviit. Se on susta kiinni. Älä heitä elämääsi hukkaan. Se on arvokas ja sä oot arvokas. Meitä on paljon. Sä et oo yksin!
miten jollakin voi olla noin samanlainen kokemus kuin mulla. Mäkin olen jotenkin väsynyt masentumaan, siitä tulee vaan lisää ongelmia, asiat vaan kasautuu ja sen vuoren yli ei mennä kuin vaikeasti. Se nyt ei mitään auta. Sitä elää jotenkin sellaisessa en odota mitään- tilassa, menee vain. On vain ja jossain vaiheessa lakkaa välittämästä asioista, mitkä on miten on. Joskus ajattelee, että ei oikein edes pety asioihin. Eihän kukaan koskaan mitään luvannutkaan ja jos lupasi, mitä sillä on merkitystä millekään välttämättä. Inhoan myös pakkoja. Tarvitsen valtavan oman reviirin. Sanotaan, etten päästä ketään lähelle. Eivät ne haluaisi lähelle, jos pääsisivät. Enkä minäkään välttämättä halua kenenkään lähelle. Miksi haluaisin. Mäkin luotan vain itseeni, eikä sekään aina onnistu. Ja oikeasti tiedän, että kun on ongelmia, ei niitä voi välttämättä kukaan poistaa. Loppujen lopuksi saat vain joltain terapeutilta tai psykologilta ison laskun. Ja kun menet kotiin kohtaat ne samat asiat, eivätkä ne mihinkään katoa. itse niiden kanssa on selvittävä huonommin tai paremmin. Joskus mä olisin hakeutunut teriapiaan, en olisi saanut lähetettä ja ei ollut rahaa.
Mä jotenkin tajuan, että halveksin ihmisiä, jotka ei luota itseensä. Lisäksi en osaisi ikinä hakea keneltäkään apua. Koska tiedän, että itse olen selviytynyt niin monesta vain siksi kun on pakko, eikä mitään apumahdollisuuksia, tiedän myös sen, että en arvostaisi enkä ottaisi edes kenenkään apua vastaan. Miten ne mistään mitään tajuaisivat, jotka eivät ole kokeneet? Miten helpommasta elämästä voisi auttaa vaikeampaa? Mä en usko mihinkään ihmisen voimautumiseen lopulta. Mä tiedän, että vaikkei voimia ole, on pakko. Eikä ongelmat koskaan kysele, saako tulla. En mä mielestäni ole edes kyyninen. Kyynisyyskin on vaihtoehto, valinta, miten suhtautuu johonkin asiaan. Oikeat ongelmat ei poistu sillä, että vaihdetaan näkökulmia.