Jyväskylä on hankkinut erikoisen aseman Suomessa. Se on "lastensuojelun pääkaupunki" tässä maassa.
Jyväskylässä on poikkeuksellisen monipuolinen kunnallisesta lastensuojelusta hyötyvien toimijoiden verkosto. Jyväskylään on sijoittunut kolmannen sektorin yhdistyksiä (kuten Perhehoitoliitto ja Pesäpuu ry) ja lopulta peräti lapsiasiamieskin. Yritysmaailmasta löytyy myös virityksiä lastensuojeluun myönnettyjen rahojen hyödyntämiseksi. Yritykset myyvät sijaishuoltoa huostaanotetuille lapsille ja erilaisia terapioita kärsineille lapsille, jotka tulevat huonoista perheistä.
Jyväskylässä on myös suuri Haukkalan lastenpsykiatrinen laitos, joka sekin toimii tiiviisti yhteistyössä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Huostaanottoja syntyy.
Ja Kuokkalan kaupunginosassa toimiva Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti, joka on ryhtynyt ajamaan koneiston etuja, perheitä vastaan.
Minä olen jo pitempään muodostanut sellaista käsitystä keskisuomalaisesta lastensuojelusta, että maakunnan keskuksessa Jyväskylässä on erittäin tiivis ja valtaa tavoitteleva naisten porukka. Yhteisöön kuuluvat naiset pohjustavat koko ajan omia asemiaan tukemalla toisiaan.
Kyse on siis lastensuojelun eliittijengistä.
Kopla pystyy toimimaan jo itsenäisesti ja ajamaan menestyksellä päämääriään, sillä se on saanut riittävästi valtaa käsiinsä. Jyväskyläläisrouvien kopla on KONEISTO KONEISTON SISÄLLÄ!
Jyväskylässä toimii sosiaalitanttojen HYVÄ VELI -kerho. Tanttakopla. Olen siitä varma. Nämä naiset ovat huumaantuneita siitä suloisesta suljetun ja piilossa pysyttelevän vallan mahdollisuudesta, jonka avulla he siis saavat valtaa ilman JULKISTA VASTUUTA. Naiset kun eivät halua esiintyä julkisesti vallankäyttäjinä, mutta erittäin mielellään sekaantuvat yksittäisten perheiden elämään.
Keitä tähän rouvakoplaan Jyväskylässä kuuluu? Etsikäämme tähän ketjuun kaikki nimet esiin! Kiusa se on pienikin kiusa.
Olen täysin vakuuttunut siitä, että meidän kirjoituksemme täällä Suomi24:ssa saattavat olla tärkeimpiä uudistusvoimia lastensuojelussa, niin kummalta kuin se kuulostaakin... Mutta kun muita vastavoimia ei juuri ole. Olemme uranuurtajia.
Arvelen, että jopa rivisosiaalityöntekijät ponnistelevat huostaanottoja tekemällä mukaan tuohon vallanytimeen. Eliittijengiin. Huostaanotto on hyvä näyttö siitä, että on kelvollinen tuohon vallan sisäpiiriin.
Sosiaalityöntekijät haaveilevat, että heillekin avautuu joskus muitakin työmahdollisuuksia kuin puurtaa kaupunkilaisten sosiaaliongelmien kanssa. He haluavat olla käytettävissä myös muihin fiksulta kuulostaviin virkoihin ja kolmannen sektorin töihin.
Olisihan se ihanaa olla vaikkapa kehittämispäällikkö Pesäpuu ry:ssä... (Niitähän siellä riittää.) Tai lasten sijaishuollon tarkastaja lääninhallituksessa tai sen kehittäjä Jyväskylän kaupungissa.
Mieleeni nousee heti kaksi erittäin selvää tyyppiä, jotka kuuluvat tähän tanttakoplaan. Kerron heistä myöhemmin tässä ketjussa. He ovat kovia vallankäyttäjiä - tai osuvammin kovan vallan käyttäjiä.
Rouvat kyykkyyn!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Oletko harkinnut hoitoon hakeutumista? Kirjoituksesi viittaa vakavaan vainoharhaisuuteen...
Aivan uskomatonta paskaa kirjoitat.
Heinänkorsikolle: Oma kirjoituksesi on sitä pahinta sontatyyliä, mitä keskustelupalstoilla esiintyy. Tyylilläsi et voi olla usklottava ja saada asiaasi esille.
Lisäys: Lukija tulee kirjoituksestasi väkisin ajatelleeksi, että kuulut aloituksessa esiintyvän kritiikin kohteisiin.
Käsitykseni mukaan juuri tuon tyyppiset kirjoitukset, kun aloitukseni tässä ketjussa, ovat sellaista POLITIKOINTIA, jota lastensuojelussa pitäisi tehdä ihan koko ajan. Meidän, vastavoiman, pitäisi tuon tyyppisellä konkretisoinnilla ja paketoinnilla markkinoida omia ideoitamme helposti omaksuttavassa muodossa suurella yleisölle.
Tantakopla. Rouvakopla. Ne todella elävät Jyväskylässä. Puhe on aivan yhtä mystistä tai todellista kuin puhe Hyvä Veli -toiminnasta, josta kyllä on lupa kaikkien puhua. Suuri yleisö ymmärtää heti, mistä puhutaan.
Mutta tanttakoplasta ei saisi puhua.
Niin, voihan olla, etteivät sosiaalirouvat ole itsekään sitä vielä huomanneet, kuinka tiivistä yhteistyötä keskenään tekevät, ei heidän ole tarvinnut, koska aiemmin heitä ei ole kukaan kritisoinut. Ehkä meidän pitää nyt selittää teille sekin, kuinka saumatonta - JA NÄKYVÄÄ JA TUNTUVAA - yhteistyönne on.
Tantat ovat turtuneet Jyväskylässä johonkin pehmeään ja suloiseen mukavuuteen, ettei heidän tarvitse edes tällaisia kysymyksiä koskaan miettiä. Kaikki kun sujuu tanttojen maailmassa ja verkoistoissa niin "luonnollisesti".
Nyt heitä, teitä, on vihdoinkin alettu arvostella. Minä olen yksi heistä. Jatkan tällä linjalla.
Tanttakoplan jäsenistöä siis kehiin! Yksi nimi on jo annettu tässä keskustelussa, kansanedustaja Aila Paloniemi. Kyllä. Hän on.
Nämä iskusanat ovat älyttömän hyviä. (Saamme joskus niitä varmasti mediassakin läpi.) Tuleeko mieleenne tanttakoplalle synonyymejä?
Olen feministi, mutta jos naisten valta on tällaista, minä taistelen sitä sitä vastaan. Eturintamassa. Kannan vastuuni naisena.
, "liivi"-jengi (vrt moottorip.jengit)
kaupungissa myös eduskuntapäättäjiäkin, joilla on vahvoja kytköksiä lastensuojelun alalle.... ja nimenomaan sinne bisnespuolelle.....
http://www.ailapaloniemi.net/vaalit/index.htm
pitää antaa ulkomaisille sijaishuollon firmoille ennemmin, kuin suomalaisille perheille. Hänen mukaansa jokaisen, joka lapsen tähän maailmaan synnyttää, pitää miettiä, että ei sitten tarvitse mitään yhteiskunnan tukia. Olen käynyt Palonimene kanssa tällaisen keskustelun! Eli Paloniemen mielestä ainoastaan sijaishuoltoa pitää tukea - ja tukea sitä rutkasti.
Vaikka rouva itse on kertonut naistenlehdissä, ettei olisi itse yksinhuoltajana selvinnyt ilman verkostoansa. Kysyin häneltä, entäpä, jos hän olisi masentunut.
Aila, kaikilla ei ole verkostoa!
laulaa tangoa ja pitää perhehoitajien puolia. Älkää vaan äänestäkö.
Minusta oli suorastaan perverssiä, että tämä kansanedustaja Aila Paloniemi oli haastateltavana Yhden Vanhemman Perheiden liiton lehdessä muutama kuukausi sitten. Siinä hän kertoi juuri noista verkostoistaan, joihin tässä ketjussa on jo viitattu.
http://www.yyl.fi/
Susi lampaan vaatteissa, voi todeta, kun katsoo häntä Yhden Vanhemman Perheiden liiton "Muuttuva perhe" -lehdessä. Tuo kansanedustajahan on suorastaan vaarallinen kaikille yksinhuoltajille. Se pitää muistaa. Vihollisensa on pakko tuntea, muuten käy köpelösti.
Paloniemi ei tuossa Muuttuva perhe -lehden haastattelussa tietenkään maininnut sitä, että yksinhuoltajat ovat yliedustettuja lastensuojelussa ja varmaan huostaanotoissakin. Se kun ei ole Paloniemen mielestä probleemi ollenkaan.
Paloniemi kerää gloriaa kaikella tuollaisella sosiaalisella hömpällä, jolla hän rakentaa itselleen valheellisen empaattista imagoa.
Äänestäkää Peltosta tangovaaleissa.
herkkä kun olen, että Aila ei ole oma itsensä, vaan rakennettu KUORI, joka vääntyy siihen asentoon, mitä milloinkin tarvitaan. Epäaitoa viestintää ja tekopositiivisuutta. Tuossa sähköpostikeskustelussa, jonka hänen kanssaan kävin, pilkahti erittäin katkera ja lastensuojeluasikkaille vihainen Aila. Olikohan takna: "Minäkin olen selvinnyt, selviä sinäkin!" Jos et hoida lastasi, tuon Englannista firman palkkaamaan tänne sijaisperheitä. YÄK Aila!
Jos hän ei olisi yksinhuoltajana selvinnyt ilman verkostoansa, niin hänen olisi siis pitänyt etukäteen ymmärtää, ettei hänellä ole lupa saada lapsia.
Suomalaisia lapsia ei enää synny normaalia määrää siksi, että suomalaisten kehot on niin saastuneet, että hedelmällisyys on alentunut ja lapsettomuus yleistynyt. Toinen syy on kaiken perheille tulevan tuen puute ja pakollisten opiskelujen kesto lähes keski-ikään, perheiden elinolosuhteiden ja asuinolosuhteiden kovuus, joten suomalaiset eivät ryhdy lapsia edes yrittämään, aivan kuten edellisen kirjoituksen mukaan Paloniemi toivookin.
Ihmetyttää kuitenkin maahanmuuttajien suomalaisia perheitä parempi vaatetus ja ilmeisesti parempi muukin elämänlaatu ja se, miksi HEILLE suodaan jopa monilapsiset suurperheet.
He ovat tukien saajia, maahanmuuttaja-aikuiset koko elämänsä ajan Suomessa, miksi he saavat tehdä lapsia.
Jos suomalaisen asujaimiston geenit halutaan tosiasiallisesti kadottaa ja muuttaa toiseksi, niin miksei sitä julkisteta suomalaisille suoraan, miksi sitä salaillaan.
oli naapurit tehneet lsilmoituksen (itse kertoi lehdesssä) kun 4-v leikki pihassa yksikseen.
hajoaa kun Aulan pesti vapautuu, alkaa keskinäinen rähinöinti ja "selkään puukottaminen".