Syyskuun 26. päivänä juostaan muistaakseni 37. Berliinin maraton. Oletko osallistunut tapahtumaan? Mihin aikaan selvitit urakan?. Tietääkseni B:n maratonreitti on nopea.
Olemme tuohon aikaan B:ssä, mutta en osallistu kisaan, koska siihen keskittyminen veisi loman yksipuoliseksi. Puolimaraton meni viime syksynä Vuokatissa 1.42, joten ehkä tuonne 3.30 kieppeille olisi mahdollisuus. Pidän sitä 61 vuotiaalle ihan hyvänä. Muutamat tutut osallistuvat koitokseen. Katsoin kahdesta eri lähteestä reittiä ja ne poikkesivat hieman toisistaan. Tiedätkö, kulkeeko reitti Kurfürstendammia pitkin? (n 34 - 36 km kohdalla) Hotellimme on Fasanenstrassella. Hotel Pension Funkista saimme pyynnöstä mukavan 10 vrk:n tarjouksen.
Berliinin maraton
Maraton on poikaa
0
986
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636