Yrittäjät hei

Ettekö suurin osa ole yrittäjiä sen johdosta kun haluatte enemmän rahaa?,vaan sitä kun kauhea ulina
työmäärästä ja riskeistä.Olen joskus seurannut sivusta yritystoimintaa ja ihmettelin kuinka sen voi saada konkkaan kun on osaava henkilökunta.No se kaatukin sairaalloiseen kateuteen,ahneuteen ja kusipäisyy-
teen.Piti saada kuu taivaalta kun tavan tulot ei enää riittänyt sit ulistaan hermopaineen alla.
8341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei tuo rahaa jos sinulta ei palveluja osteta.

Äänestä

Yrittäjä ottaa riskin, lainaa rahat, hakee markkinat, kantaa täyden vastuun koko hommasta. Se tarkoittaa pitkää päivää, sehän ei lopu siihen, kun työntekijät lähtevät kotiinsa, kuten varmaan ymmärrät. Siinä ei myöskään ole viikonloppuja eikä lomia vaan aina on oltava saatavilla.

Työmies ei ole yrittäjälle mikään taivaan lahja. Melko harvassa ovat sellaiset työntekijät, joita ei voitaisi korvata, melko harvassa ovat sellaiset työt, joihin vaaditaan niin erityistä osaamista, että sen osaaja olisi korvaamaton.

Yrittäjä antaa työntekijälle työpaikan. Silloin sovitaan palkat, työajat ja muut sellaiset ja jopa sitoutuu tekemään ylitöitä tarvittaessa, tietenkin lain puitteissaja sen sopimuksen työntekijä allekirjoituksellaan ratifioi. Työhönottotilanteessa työntekijä vakuuttelee olevansa osaava ja luotettava, tietenkin, eihän hän muuten paikkaa saisikaan.

Jossain vaiheessa osat kuitenkin kierähtävät päälaelleen. Työntekijästä tuleekin se, jota ilman koko hommaa ei olisi. Siitä seuraa, etä palkkaa pitää saada lisää, ylitöistä pitää saada säädettyä enemmän korvauksia, työntekijä myös katsoo olevansa oikeutettu ottamaan vapaata juuri silloin kun hän haluaa riippumatta siitä, onko tilanne tuotannossa sellainen, että työntekijää tarvittaisiin töissä juuri silloin. Jos ei kuitenkaan vapaata saa, niin saahan sitten otilta kaksi päivää jatketta viikonloppuun, diagnoosi: flunssan oireet.

Portin takana kyllä olisi tulijoita, mutta työnantajapa ei pääsekään tuosta työntekijästä eroon muuten kuin maksamalla.

Kyllä asia on niin, että työnantaja on yhtä lainsuojaton kuin eron jälkeen itselleen lapset haluava mies.

Tämä on yrittäjyyspalsta ja on kai luonnollista, että yrittäjät kirjoittavat tänne asioista, jotka heitä vituttavat. Sopisi jokaisen työmiehen ja -naisen mennä vaan itseensä, kun seuraavan kerran vinkuu, että palkka on liian pieni, vapaata on liian vähän ja työnantaja on ihan paska. Yleinen huvin aihehan on yrittäjän tuntipalkka. Työntekijä tekee töitä 172 tuntia kuussa, esimerkiksi 12 euron tuntipalkalla, joten silloin kuukausipalkka on vähän yli kaksi tuhatta. Jos yrittäjäkin haluaisi tuntipalkakseen 12 euroa, niin 500 tunnin kuukausittaisella työajalla se tekisi kuusi tuhatta euroa. Kyllä silloin kateellisia riittäisi, kun se saatanan kapitalisti tyhjentää firmasta kaikki rahat ja elelee herroiksi.

Tyhjän vonkujia ovat työmiehet. Jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi. Siitä vaan. Ei sitten tarvitse marista toisten palkoista kun voi itselleen maksaa ökypalkkaa.

Nurin mennään myös sen takia, että sopeuttaminen vähentyneeseen tilauskantaan on liian kallista. Kiitos ahneiden työmiesten, jotka eivät näe muuta kuin sen, että itse saa. Yrittäjä on aina valmis kiristämään vyötään, onko työmies?

Äänestä
  • raha on ainoa motiivi älä rupea yrittäjäks! Onneks oot EX johtaja!
    Olikko kunnalla vai VR:llä?

    Äänestä

Ukko tuntuu olevan pihalla kuin lintulauta. Kirjoituksestasi kyllä huomaa että olet seurannut yritystoimintaa vain sivusta, jotain on tainnut jäädä huomaamattakin.

Meinaatko että yritys on takuuvarma raha-automaatti kunhan on osaavaa henkilökuntaa? Että rahaa tulee ovista ja ikkunoista kunhan on henkilökuntaa? Että mikään muu ulkoinen tekijä ei voi vaikuttaa negatiivisesti yrityksen toimintaan, niinkö?

Minkähänlaista puotia ex johtaja on aikoinaan pyörittänyt? Noin suppealla katsontakannalla ja tietotasolla ei johtamisesi ole voinut olla kovinkaan menestyksekästä.

Mitä rahaan tulee niin itse saisin vastaavista hommista palkkatöissä paremman korvauksen ja palkalliset lomat kuin mitä nyt saan yrittäjänä. En kuitenkaan ole valmis luopumaan itsemääräämisoikeudestani, eli jatkan yrittäjänä vaikka pienemmällä palkalla.

Äänestä
  • Elikkä tarkoitin sitä että kun pitää saada se kuu taivaalta niin otetaan järjettömiä riskejä joihin ei riitä kyvyt.
    Onnistumisen suhde oli melkein kuin sama kuin jossain uhkapelissä ja tästä sai sitten kuunnella
    hermokireää vittuiluu ja muuta ulinaa toisten huonoudesta.
    Kyllä se työntekijäpuolikin pelasti paljon venymiskyvyllään ja ammattitaidollaan.

    P.s:kllä sain jotain aikaan vaikka olin ihan palkollinen.

    Äänestä

  • Ex-johtaja kirjoitti:

    Elikkä tarkoitin sitä että kun pitää saada se kuu taivaalta niin otetaan järjettömiä riskejä joihin ei riitä kyvyt.

    olen yrittäjä Rahan ja nykyisin myös oman vapauden takia eli hyvin pyyhkii tienaan mukavasti ja pystyn pitämään vapaata lähes aina kun haluan. Tosin alku aikoina joutui painamaan pitkää päivää kun oli asuntolainaa ja lapset pieniä, nykyisin ihan hävettää miten helpolla raha tulee ja ei auta kun valittaa muiden mukana kurjuutta "Esson" baarissa, koska Suomi on kateellisten maa. Terv. n.20v yrittäjänä.

    Äänestä

  • Ex-johtaja kirjoitti:

    Elikkä tarkoitin sitä että kun pitää saada se kuu taivaalta niin otetaan järjettömiä riskejä joihin ei riitä kyvyt.
    Onnistumisen suhde oli melkein kuin sama kuin jossain uhkapelissä ja tästä sai sitten kuunnella
    hermokireää vittuiluu ja muuta ulinaa toisten huonoudesta.
    Kyllä se työntekijäpuolikin pelasti paljon venymiskyvyllään ja ammattitaidollaan.

    P.s:kllä sain jotain aikaan vaikka olin ihan palkollinen.

    Lue oma kirjoituksesi uudelleen ja mieti miksi metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Läheskään kaikki yrittäjät eivät ota sairaanloisia riskejä vaan tyytyvät työllistämään itsensä ja perheensä. Suurin osa suomalaisista yrityksista on 1-5 hengen pienyrityksiä joita ei kovin riskipitoisina ja kasvuhaluisina voi pahalla tahdollakaan pitää.

    Valtiovallan toimesta on oikein ihmetelty miksi suomalaiset yrittäjät ei ole niin kasvuhakuisia kuin muissa eu maissa. Päivitellään kasvuyritysten puuttumista. Mutta sinä omassa avauksessasi annat ymmärtää että lähes kaikki yrittäjät ottaa sairaita riskejä setelin kuvat silmissä.

    Siksi sanoin näkökantasi olevan yllättävän suppea vaikka kehut olevasi ollut johtavassa asemassa. Pystyäkseen toimimaan johtajana organisaatiossa, on ihmisellä yleensä oltava oman ammattitaidon lisäksi laaja yleissivistys ja kyky nähdä asioita hieman laajemmin ja eri näkökulmista. Tuo sinun kommenttisi oli sisällöltään kuin jonkun keskenkasvuisen nulikan töksäytys. Esitetty vain ärsyttämismielessä ilman että olisi tutustuttu faktoihin.

    Äänestä

  • ftyujkyuiol kirjoitti:

    Kohdalle on sit vaan osunut ne ulisiat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex-johtaja onneksi. kirjoitti:

Ettekö suurin osa ole yrittäjiä sen johdosta kun haluatte enemmän rahaa?,vaan sitä kun kauhea ulina
työmäärästä ja riskeistä.Olen joskus seurannut sivusta yritystoimintaa ja ihmettelin kuinka sen voi saada konkkaan kun on osaava henkilökunta.No se kaatukin sairaalloiseen kateuteen,ahneuteen ja kusipäisyy-
teen.Piti saada kuu taivaalta kun tavan tulot ei enää riittänyt sit ulistaan hermopaineen alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu