tuolla Amoralin forkalla. Jätkät vääntää enkkua jenkkitoimittajan kanssa. Hyvin ne siitä selvisi. Saa nähdä tärppääkö niillä jossain vaiheessa siellä päin. Kummempiakin on nähty.
Hyvä haastis
sfdsff
12497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tärpätä, nimittäin Arin iänenmurroksen jälkeen. Eikä muutama lisäkilokaan oekeisiin paekkoihin olis haetaks. X-fägtörin Kristian Palliinkin vettää niin komijasti kipiänäkin kun on massaa niin että meinaa kumihoosut rikki poksahtaa.
Ari on hyvä nimenomaan omalla äänellään ja rimpulana. Eroaapa siten massasta, että mitä sitä muuttamaan. Örinääkään ei kannattaisi liikaa tulevissa biiseissä viljellä vaikka Ari ite hinkuiskin örisemään. Ben ne biisit pääosin tekee, että toivon mukaan ei palaa liikaa takaisin dödöilylinjalle. Saisivat pitää nyt pintansa, kun kerran repäsivät irti totutuista uomista.
tää paliini on ihan hyvä, mutta jotenkin vissiin hajalla kun rääkyy (siis itkee :D) joka välissä. rääkyyköhän se sen ranskalaispumpun perään jossa se hetken kiekui tjms?
Höhöhö nauroin ku hevi-ari alko piipittämään.
puheäänestä tulee aina mieleen, että se on punkkari, että jos ei tietäisi ja kysyttäisiin mitä musaa tää heppu edustaa niin selvä punkkari. Joku jännä sävy puheäänessäkin. Ihmeen hyvin ne handlasi enkun, varsinkin Ben, kun sehän on enempi kouluja käynyt. Tosta sai paljon tietoja irti.
samalla tuli ilmi, että arin soololevy tulee kahden,kolmen tai neljän vuoden kuluttua :(
ettei koskaan. kuinkahan kauhan sony jaksaa roikottaa koivusta listoillaan. eihän soolobändillä oo ollu keikkojakaan vuoteen.
mitään maksa vaikka se siellä listoilla on, kun tuskin käy niiden lonkeroitakaan kaapista juomassa. Sillä on sopparin mukaan oikeus kolmeen levyyn eikä siinä kai sanota minkä ajan kuluessa ne pitää tehdä. Hulluhan se olisi, jos oikeudestaan luopuisi nykyaikana, kun ne on muutenkin kiven alla. Onneksi ei suostunut mihinkään popralleihin, kun semmosia olisi sille väsätty jo aikapäivää sitten.
voishan sitä sillon jo yrittää comebackiä ekan kerran...
comebackii ku ei oo mihinkää ees menny;)))
ei tökkiny missään waihees. ei meinannu haastattelija uskoo ettei ne koskaan oo usas käyneet mut tietty mieli tekis.
Ari on oppinut noinkin hyvin puhumaan englantia? Ei ainakaan koulussa eikä ole ollut ulkomailla. Musiikista sitten varmaan.